Avainsana:
vasemmisto
Vasemmisto lisäisi demokratiaa, ei itsevaltiaita
- 4.9.2015
SINIKKA TORKKOLA Julkisessa keskustelussa hellitään ajatusta, jonka mukaan kovina aikoina kansalaiset kaipaavat vahvaa johtajaa. Ajatusrakennelma nojaa näkemykseen keskenkasvuisista kansalaisista, jotka kaipaavat kaitsijaa pystyäkseen järjestämään elämänsä. Keskustelussa Tampereen kaupungin pormestarin vaalitavasta on kaikuja oletetusta kaitsijan kaipuusta. Ihannepormestari on poliittisista ryhmistä riippumaton tuhattaituri, joka hallitsee kaupunkia lempeällä mutta vahvalla otteella. Hän pistää järjestykseen niin pullikoivat byrokraatit kuin […]
Ei kurjistaen, vaan koulutusta ja työelämää kehittäen
- 19.8.2015
Toimittaja: CAI MELAKOSKI Vasemmistoliiton eduskuntaryhmä otti tänään kantaa hallituksen ehdotuksiin heikentää koulutusta ja tutkimusta sekä pidentää työaikaa. Eduskuntaryhmä on kokoontunut eilen ja tänään Helsingissä. Hallituspuolueet rikkovat koulutuslupauksensa Hallitusohjelman mukaan suomalaisten osaamis- ja koulututasoa nostetaan, mutta hallituksen linjaukset ja budjettiesitys vievät päinvastaiseen suuntaan. Vaalien alla kaikki puolueet lupasivat että koulutuksesta ei leikata, mutta hallitus […]
Kreikkalainen alku
- 5.7.2015
Osa 3 ‒ Mitä on pankkiryöstö pankin perustamiseen verrattuna. (Bertolt Brecht) Ytimekäs Brecht-sitaatti pitää sisällään olennaisimman totuuden meneillään olevasta Kreikan kriisistä. Kreikkalaisten ahdingossa ei perimmiltään ole lainkaan kyse meistä ja heistä, suomalaisista, saksalaisista tai kreikkalaisista (meidän ja heidän paljon mainostetuista ”kulttuurisista” eroista), eikä kyse ole edes eurosta tai Euroopan unionista sellaisenaan. Pohjimmiltaan ja kaikessa julmassa […]
Kotihoidon työntekijöille vapaa pysäköinti
- 15.6.2015
Toimittaja: SINIKKA TORKKOLA Vasemmistoliiton valtuustoryhmä esittää Tampereen kaupungivaltuustossa jättämässä aloitteessaan, että kotisairaanhoitajat ja muut kotihoidon työntekijät saisivat vapautuksen pysäköintimaksuista. Tällä hetkellä kotihoidon työntekijät joutuvat maksamaan samat pysäköintimaksut kuin muutkin pysäköijät. Työntekijät maksavat itse pysäköintivirhemaksut myös silloin, kun pysäköintiajan ylittämisen syynä on ollut hoidon viivästyminen. – Kotihoito on luonteeltaan kuitenkin sellaisten, ettei aina ole mahdollista ennakoida tarvittavan […]
Huumeita, homoja ja graffiteja?
- 3.6.2015
JOUNI SIRÉN Miksi ihmeessä Voikkaan paperitehtaalta pois potkittu äänestäisi vasemmistoa, jota kiinnostavat graffitit, pilvenpoltto ja se, saako homoja sanoa homoiksi? Näin kysyy Pää kii -yhtyeessä soittava Teemu Bergman Helsingin Sanomien sunnuntainumerossa 31.5. Lausunto paljastaa, että punkmuusikko Bergman taitaa olla tiedonsaannissaan valtamedian varassa. En tiedä, ketä vasemmistossa kiinnostaisi erityisesti pilvenpoltto, mutta muut Bergmanin mainitsemat asiat, eli […]
Tamperelaisten köyhyys vähenee hitaasti
- 28.5.2015
Toimittaja: SINIKKA TORKKOLA Tamperelaisten köyhyyttä vähennetään pienin askelin. Tampereen köyhyysohjelman kolmesta suosituksesta on edennyt vain yksi, aktiivipassi. Kaksi muuta suositusta eli ennaltaehkäisevän toimeentulotuen käyttö ja sosiaalinen luototus eivät ole edenneet niin kuin olisi pitänyt. – Köyhyysohjelman toimenpide-esityksistä on saatu toteutettua aktiivipassin pilottihanke, mikä on erinomainen asia. Ehkäisevän toimeentulotuen osuutta on myös jossakin määrin lisätty, mutta […]
Poliitikon tärkein ominaisuus
- 27.5.2015
Teksti ja kuvat: MARJA-LIISA TORNIAINEN Tasavallan presidentti myönsi 8.5.2015 Sirkkaliisa Virtaselle kunnallisneuvoksen arvonimen. Sirkkaliisa Virtanen on Tampereen kaupunginvaltuuston ja kaupunginhallituksen jäsen, joka nauttii luottamusta ja arvostusta yli puoluerajojen. Ne eivät synny tyhjästä: Virtanen aloitti poliittisen toimintansa jo 1970-luvulla opiskellessaan Tampereella. Hänellä on hengästyttävän pitkä ansioluettelo, johon kuuluu luottamustehtäviä paikallis- ja maakuntatasolta valtakunnan politiikkaan ja kansainvälisiin […]
Vasemmistoliitto hukkasi keski-ikäiset, ei nuoria
- 11.5.2015
ANNA KONTULA Sunnuntain Helsingin Sanomissa vasemmistopuolueiden vaalitappion analyysi oli uskottu Tommi Uschanoville (HS 10.5.2015). Kirjoituksen luettuani ihmettelin, miksi. Uschanov keskittyy tekstissään pohtimaan, miksi ”vasemmisto ei enää houkuttele nuoria”. Vasemmistolla hän viittaa SDP:een ja vasemmistoliittoon, olettaen, että nämä muodostavat yhtenäiseen kannatusanalyysiin taipuvan kokonaisuuden. Tässä juoksutus karkaa metsään. Vasemmistoliiton ja SDP:n toimintakulttuurit ja rekrytointipohjat eroavat nimittäin […]
Lisää tilaa katutaiteelle
- 11.5.2015
Teksti: SINIKKA TORKKOLA, kuvat: ILKKA PORTTIKIVI Laillinen graffitiseinä, johon kuka tahansa voi milloin tahansa tulla tekemään taidettaan, kuuluu kaupunkikuvaan. Useissa suomalaisissa kaupungeissa on käytössä kaikille avoimia graffittiseiniä. Tampereella tällaisia laillisia seiniä on vain yksi. Vasemmistoliiton valtuustoryhmä teki maanantaina valtuustossa aloitteen, jossa esitetään uusien graffitiseinien perustamista. – Tampereelle tulee saada laillisia graffitiseiniä ja antaa lupa katutaiteelle […]
Pirkanmaan vappujuhlat yhdellä silmäyksellä
- 28.4.2015
Pirkanmaalla järjestetään noin neljäkymmentä työväenjärjestöjen vapputapahtumaa: marsseja, juhlia, muistotilaisuuksia, kahvitilaisuuksia, työväenlaulujen yhteislaulutilaisuuksia. Pirkanmaan vasemmiston piiritoimisto on koostanut tietoon tulleet tapahtumat omalle sivulleen Pirkanmaan vappu, joka löytyy tuosta yläoikealta. Vasen Kaistan toimitus toivottaa kaikille lukijoille oikein hyvää vappua. Tuossa alapuolella julkaisemme vappujuhlajulisteet, jotka on toimitettu toimitukseen. https://vasenkaista.fi/pirkanmaan-vappu/