Avainsana:

Teksti: KARITA NUMMINEN Ylöjärveläinen Rauno Kesseli on kasvanut politiikkaan ay-toiminnan kautta, hänellä on kokemusta kunnallispolitiikassa jo useammalta vuosikymmeneltä. Tänä keväänä hän on ensimmäistä kertaa ehdolla kansanedustajaksi. Kesselin vaaliteema on kolmiosainen: Ihmisen hyvinvoinnin perusta on työssä ja turvallisuuden tunteessa. Tulevaisuuden eteen pitää toimia nyt. Työn merkitys ei ole ihmiselle vain taloudellisen toimeentulon perusta, vaan työhön perustuu […]

SINIKKA TORKKOLA Kuka leikkaa enemmän on kevään eduskuntavaalien kilpa, johon vasemmistoliitto ei osallistu. Perustelut leikkausten tarpeellisuudesta ja hyvää tekevästä voimasta perustuvat hokemaan kestävyysvajeesta, joka on puhdas poliittinen väite eikä kiistämätön tosiasia. Kestävyysvajeella tässä keskustelussa tarkoitetaan sitä, että Suomen valtion tulot ovat pienemmät kuin menot. Näin toki on. Sen sijaan ei ole selvää, onko erotuksen syynä […]

Teksti: CAI MELAKOSKI ‒ Neljä vuotta sitten hallituksen keskeiseksi tavoitteeksi asetettiin työttömyysasteen painaminen viiteen prosenttiin, nyt se on kymmenen. Hallituksen lääkkeet ovat vain pahentaneet ongelmaa, kritisoi Anneli Lehtonen. ‒ Työllisyyden parantamista on yritetty yritysveroja laskemalla, palkkoja jäädyttämällä sekä hyvätuloisten verotusta ja julkista sektoria keventämällä. Nyt on aika ottaa käyttöön toiset keinot: lyhennettävä työaikaa ja elvytettävä […]

Teksti ja kuvat: CAI MELAKOSKI Eduskuntavaalien ehdokkaat saivat äänestysnumeronsa tänään. Pirkanmaan vasemmistoliiton ehdokkaita äänestävät kirjoittavat äänestyslippuunsa numeron väliltä 136 – 154. Numeroiden julkistaminen merkitsee kirivaiheen käynnistymistä vaalikampanjassa. Monet ehdokkaat jakavat jo viikonvaihteessa uusia, numeroilla varustettuja esitteitään. Vaaleihin 20 tai 31 päivää Varsinaiseen vaalipäivään 19 huhtikuuta on 31 päivää, mutta ennakkoäänestys alkaa jo 8 huhtikuuta — […]

Teksti: ANNI TOLONEN Sinikka Torkkola haluaa kansanedustajaksi, jotta ihmisten äänet kuuluisivat eduskuntaan asti. Kun Sinikka Torkkola oli lapsi, kotona ei politiikasta puhuttu. Vahvan ja lempeän esikuvan Torkkola sai isoäidistään, mammasta. Hän oli punaorpo, joka opetti, että heikommista on aina pidettävä huolta. ‒ Mamman puheista kyllä kävi ilmi, mikä aate pitää pienemmän puolta, Torkkola sanoo. Vaikka […]

Teksti: AIRI KARJALAINEN Tiina Heinoselle tärkeitä asioita ovat kaikki työelämään liittyvät asiat, palkka-asiat, työhyvinvointi, aikuiskoulutus ja ammattitaidon ylläpitäminen sekä työllisyysasiat. Hän on tarjoutunut jatkamaan tätä työtä vasemmistoliiton eduskuntaryhmässä asettumalla ehdokkaaksi huhtikuun eduskuntavaaleissa Pirkanmaan vaalipiirissä. Pätkätöillä vedättämiselle on saatava loppu Tiina Heinosen mielestä palkalla on pärjättävä. Palkan on oltava sellainen, ettei sosiaalitukia tarvitse hakea. Työsuhteiden on […]

Teksti: ILKKA PORTTIKIVI ja TUKIRYHMÄ Vasen Kaista-nettilehden päätoimittaja ja kevään eduskuntavaalien ehdokas Sinikka Torkkola kertoi Facebook-sivullaan kannattavansa iloista veronmaksajuutta ja aloittavansa valokuvien keräämisen tästä aiheesta. Hänen ajatuksesta oli niin upea, että päätimme tarttua tähän ideaan ja tuoda selkeyttä omalta osaltamme siihen, mitä hyötyä veroista meille suomalaisille on. Ehkä me suomalaiset otamme verovaroin toimivan yhteiskunnan itsestäänselvyytenä, […]

SINIKKA TORKKOLA Naistenpäivänä vasemmistoliiton jälleenrakentajien lupaus korjata hyvinvointivaltio on enemmän kuin paikallaan. Hyvinvointivaltion palveluiden puutteet koskettavat erityisesti naisia, jotka edelleen kantavat suurimman vastuun hoivasta. Naisten aseman parantamiseksi eivät tasa-arvoa helisyttävät sanat riitä. Tarvitaan tekoja, jotka vähentävät naisten köyhyyttä ja oikeasti parantavat naisten asemaa työmarkkinoilla. Tasa-arvo on kaunis, juhlapuheissa toisteltu sana. Käytännössä, vaikka tasa-arvosta ollaan periaatteessa […]

Osa 1 Vanha toverimme Aristoteles määritteli ihmisen eläväksi olennoksi, jolla on logos. Läntisessä perinteessä tästä syntyi muotoilu animal rationale; järkeä käyttävä elävä olento. Ihmisen ja eläimen eron paikaksi määrittyi siis järki tai ajattelu, joksi kreikan logos käännöksissä vakiintui. Aristoteleen käsityksessä juuri logos (koska se on kieltä) tekee ihmisille mahdolliseksi ilmaista toinen toisilleen, mikä on hyödyllistä […]

Teksti: HEIKKI TOIVAINEN, kuvat: HEIKKI TOIVAINEN ja KATJA KOTALAMPI Tatjaana Huhtalalle läheisin asia on tällä hetkellä omaishoitajien aseman parantaminen. Hän on Venäjän vientikaupan asiantuntija, joka on saanut arvokasta elämänkokemusta työelämästä ja ulkomaankaupan tärkeydestä yhteiskunnallemme. Huhtala näkee maaseudun asuttamisen, lähipalvelut, perheiden ja eläkeläisten toimeentulon turvaamisen ja ympäristöasiat hyvin tärkeinä asioina. Tatjaana Huhtala sai lapsena aatteen palon […]