Sohvi Sirkesalo: rohkea ja sitkeä kulttuurin ja koulutuksen puolustaja

Finlayson muistuttaa tehtaantyttöjen rakentamasta historiasta ja maaliskuinen ilo, Lyhytelokuvajuhlat, täyttää pian jo 50 vuotta.

VASEN KAISTA
Tampere on tasa-arvoinen ihmisten kylä, meidän peloton, suvaitsevainen ja kansainvälinen kaupunkimme. Kaikki lapset ja nuoret saavat laadukasta koulutusta. Monipuolinen kulttuurin kokeminen ja tekeminen on mahdollista varallisuudesta riippumatta. Keskusta-asuminen on edullista, autoton elämä helppoa.

Millainen päättäjä?

Olen kyseenalaistaja. Omista asioistani saatan päättää nopeasti intuitiolla, yhteisistä asioista päätän yhdessä keskustellen, en hätiköiden. Päätöksenteon tulee olla osallistavaa ja osallistuvaa. Kuuntelen kaupunkilaisia ja asiantuntijoita. En pelkää esittää tyhmiä kysymyksiä, vaadin selkeitä vastauksia, ymmärrettävää kieltä. ”Tämä aika nyt on tätä” ei riitä perusteluksi.

Millainen Tampere?

Tampereella on hyvä yhdessä tekemisen meininki. Monipuolinen kulttuuritarjonta tekee kaupungista elävän. Luonto on lähellä ja rakennetaan rohkeasti, viimein myös raitiotie.

Uhkana on eriarvoistumisen lisääntyminen. Päätöksenteossa ei voi edetä tehokkuusajattelun ja yritysmaailman ehdoilla.

Varhaiskasvatukseen, koulutukseen ja kulttuuriin on panostettava, tasa-arvo ja saavutettavuus on turvattava. Taiteen tekemiseen tarjotaan tukea ja tiloja. Tampere pitää huolta taiteilijoistaan, kasvattaa ja kouluttaa uusia. Eteläpuisto on säilytettävä.

Hämeenpuiston hyväntuulinen aktivisti

Asun Hämeenpuistossa ja olen kulttuuririippuvainen tyyppi, liikun paljon, viihdyn ihmisten parissa.

Teatteri on rakas, olen ylpeä Teatteri Telakasta, koko kaupungin teatteritarjonnasta ja yliopiston näyttelijäkoulutuksesta. Käyn keikoilla Filharmonian konserteissa, Telakan Rahvaanmusiikin kerhossa ja jameissa eri puolilla kaupunkia.

Kirjallisuutta sekä luen että kirjoitan. Sara Hildénin taidemuseo on lempipaikkojani, Tampereen museoihin ei voi kyllästyä.

Kun en ole kulttuuririennoissa, kävelen Pyynikillä, kesäisin uin ja pyöräilen paljon.

Tyttäreni on töissä WWF:llä ja asuu Helsingissä.

TAMK:issa Kansainvälisten asioiden koordinaattorina ja Teatteri Telakan hallituksessa

Olen Tampereen ammattikorkeakoulun (TAMK) taide-, musiikki- ja mediapuolen lehtori ja kansainvälisten asioiden koordinaattori. Kehitän koulumme kansainvälistymistä ohjaamalla opiskelijoita ja henkilöstöä vaihto-opiskeluun ja ottamalla vastaan TAMK:iin saapuvia ulkomaalaisia opiskelijoita ja opettajia.

On ilo tehdä työtä nuorten, tulevien kulttuurialan ammattilaisten parissa.

Ilo on olla myös Teatteri Telakan hallituksen jäsen. Teatteri Telakka on 20 vuotta toiminut ammattilaisteatteri, joka tekee rohkeasti ja määrätietoisesti itsensä näköistä teatteria. Se valittiin vuoden teatteriksi vuonna 2016.

Sohvi Sirkesalo:

Ikä: 55 vuotta

Ammatti: Lehtori, kansainvälisten asioiden koordinaattori

Kaupunginosa: Hämeenpuisto

Luottamustehtävät: Teatteri Telakan hallituksen jäsen

Ota yhteyttä:

Puh. 050 535 3115

sohvi.sirkesalo[AT]tamk.fi

*

Leave a Reply