Teksti ja kuvat: MARJA-LIISA TORNIAINEN
Lähes sata kuvataiteen eri sektoreilla toimivaa ammattilaista pohti Galleria Rajatilassa viime perjantaina, minkälainen koulu voisi tulevaisuudessa antaa taideopetusta Tampereella ammattikorkeakoulun kuvataiteen koulutusohjelman lakkautuksen jälkeen. Kokoukseen osallistuneista suurimmalla osalla on jonkinlainen kytkös oppilaitokseen. Rajatilassa oli esillä TAMK:sta valmistuneiden Tehonrakentajien näyttely. Kokouksen vetäjänä toimi Jussi Koitela.
Ensimmäinen puheenvuoro oli varattu apulaispormestari Olli-Poika Parviaiselle (vihr.), joka ei kuitenkaan saapunut paikalle – eikä hänen puhelimeensa vastattu. Osallistujat olisivat mielellään kuulleet tarkemmin kaupungin positiivisesta kannasta kuvataideopetuksen jatkumiseen Tampereella. Puheenvuoron pitivät lakkautettavan kuvataiteen koulutusohjelman koulutuspäällikkö, valokuvaaja Juha Suonpää, Tampereen kesäyliopiston rehtori Ritva Ojalehto ja filosofi Tere Wadén. Kuvataideakatemian oppilaskunnan tukiterveiset toi Mikael Kinanen, hänkin koulun entisiä oppilaita.
Juha Suonpää esitteli uuden Mediapoliksen vain englanninkielellä toimimaan tulevaa Fine Arts–mahdollisuutta. Opinto-ohjelmaa ei ole vielä tehty ja kokonaan epäselväksi jäi, mitä taiteen opetus tulee siellä olemaan. Mediapuolen hakijat ovat olleet aasialaisia ja muualta Euroopasta, mukana on ollut vain muutama suomalainen. Koulutusta suunnitellaankin vientituotteeksi.
Samaan aikaan kun taidekoulu tuli Tampereelle yli parikymmentä vuotta sitten, lopetettiin Ylen ammattiopisto ja siirrettiin vastaavaa opetusta osaksi uuutta taidekoulutusta. Kuinka ollakaan, tämä puoli nousikin määrääväksi tekijäksi ja varsinaiset taideaineet jäivät lapsipuolen asemaan. Näin sen näkee taidegraafikko Tuula Lehtinen, joka aikanaan oli suunnittelemassa koulua. Tällaiseksi hän ei sitä ajatellut. Olen myös omakohtaisesti Tamkissa opiskellessani nähnyt tapahtuneen. Alkuun koulun nimessä oli edellä taide – taide ja viestintä, nyt se on päinvastoin – ja koulutus on jälleen Ylen yhteydessä Mediapoliksessa. Täysin luonnollista. Itsekritiikkiin on syytä.
Kun uutta taidekoulua suunnitellaan, täytyy lähteä siitä, mitä edellisestä puuttui, siis itse taiteen opetuksesta. Taidehan ei tietenkään ole kiinni välineesta, ja on totta myös, että mediapuoli vaikutti hyvin hedelmöittävästi opintoihin. Opiskelijat kehuvatkin koulun ennakkoluulottomuutta ja innovatiivisuutta ja haluaisivat säilyttää uudessakin koulussa tämän asenteen. Läänintaiteilija Vesa Varrella taas kehottaa kertakaikkiaan unohtamaan koko Tamkin ja suuntaamaan kohti uutta. Hänen esitti ajatuksen koulutuksen siirtämisestä Tampereen yliopistoon. Siellähän toimii jo näyttelijäkoulutuskin. Tamperelainen taideyliopisto? Ritva Ojalehto kesäyliopistosta esitteli laitoksensa yhteistyöprojektia Lapin yliopiston kanssa: kuvataiteen perusopintoihin hakuohjeet julkaistaan myöhemmin keväällä.
Uuden koulun rakentajilla on heti alussa visaisia kysymyksiä ratkottavana: keille koulutus kohdennetaan, mikä on sen taso, kuinka rahoitus hoidetaan, missä tiloissa koulutus tapahtuu, ketkä ovat yhteistyökumppanit? Ketkä opettavat? Onko entisessä johdossa ollut liian vähän naisia? Mikä on hallintomalli? Entä jos kouluun tulija ei saa opintotukea? Saako koulusta todistuksen? Tarvitaanko todistusta?
Näyttelytoiminnassa kukaan ei koskaan katso todistuksia, vaan teoksia, mutta opetusvirkoihin ja tuntiopettajan palkkaan todistus vaikuttaa. Kuinka irrallaan ja vapaa uusi koulu voisi olla? Entä 1935 perustetun Vapaan taidekoulun malli? Se on 4-vuotinen ja taidemaalarin ammattiin valmistava.Tästä ei puhuttu lainkaan kuten ei myöskään taiteen henkisestä sisällöstä, josta Kandinsky kirjoitti jo vuonna 1912. Mitä oikeasti tarvitaan, ei vain Tampereella, vaan valtakunnallisesti ja globaalisti tällä hetkellä taiteilijoiden koulutuksessa?
Vielä vajaa parikymmentä vuotta sitten todisteltiin, kuinka taide on hyödyllistä ja tuottavaa. Tarkoitus ei kuitenkaan ollut tämä, mikä nyt tuntuu vakiintuneen yleiseksi ajatustavaksi: taide yritetään kaikin keinoin ottaa hyötykäyttöön, niin viihdeteollisuudessa kuin sosiaalityössä. On tultu toiseen ääripäähän kun unohdetaan, että taiteella ON itseisarvo, että se ihan itsessään on hyödyllistä ja kansallista omanarvontuntoa, hyvinvointia JA varallisuutta kasvattava tekijä. Simòn Francisco Riestra halusikin varoittaa taiteilijoita alistumasta yritysten arvomaailman tulkeiksi. Taiteilijoiden tulee osata arvostaa työtään, puhaltaa yhteen hiileen ja tiedostaa yhteiskunnallinen vastuunsa.
Soveltavaa taidetta ei ole ilman – taidetta.
Lisää aiheesta Vasemmall Kaistalla:
TAMKin kuvataiteen lakkautus lyhytnäköistä
Lisää aiheesta muualla verkossa:
Taidekoulu Tampeelle Facebook-ryhmä
Degree programme in MEDIA and ARTS, PDF-tiedosto
Kommentteja: 1