ANNA KONTULA
Aika ajoin joku esittää sosiaalidemokraattien ja vasemmistoliiton yhdistymistä. Tavallisesti taustalla on tuolloin haave vahvasta vasemmistopuolueesta. Paluu sadan vuoden takaiseen yhtenäisyyteen tummentaisi demaripolitiikan punasävyä . Vasemmistoliitto puolestaan hyötyisi demarien leveistä hartioista.
Sisällissodan syttyessä vuonna 1918 Suomen sosialidemokraattinen puolue pidättäytyi muodollisesti tarttumasta aseisiin. Radikaalisiivessä päätös koettiin petturuutena ja kansalaissodan jälkimainingeissa puolue jakautuikin kahtia. Siitä asti on taivallettu erikseen.
Kuluneet vuodet ovat kasvattaneet erilleen. Sisällissodan jälkeisinä vuosina punakapinalliset ja heidän jälkeläisensä kohtasivat jatkuvaa poliittista vainoa. Vaikka jatkosodan päättyminen lopetti pidätykset ja kotietsinnät, vielä 1950-luvulla syntyneiden kommunistien polvi muistaa syrjinnän ja mustat listat. Toiseuden kokemus ehti juurtua syvälle.
Aikanaan oli pitkälti sattumasta kiinni, kenestä tuli kommunisti ja kenestä sosiaalidemokraatti. Nyt vasemmistoa ja demareita erottavat perustavat kulttuuriset tekijät, esimerkiksi ymmärrys siitä, mitä politiikka ylipäätään on. Siinä missä demarit ovat sopeutuneet systeemiin hyvin ja pyörivät vallan salongeissa kuin kotonaan, elää vasemmistoväen parissa epäluulo kapitalistista valtiota kohtaan.
2000-luku ei ainakaan ole lähentänyt osapuolia. Siinä missä demareiden pöytäkirjapolitiikkaa kannattavat suuret ikäluokat, vasemmistossa vanhemman toveriporukan rinnalle on noussut aktivistipolvi, joka operoi luontevasti myös kaduilla ja medioissa.
Politiikan sekahaussa demareiden kanssa tanssitaan valssi jos toinenkin. Historiallisesti ja ideologisesti puolueet ovat lähellä toisiaan ja niillä on monia yhteisiä tavoitteita. Puolue on kuitenkin enemmän kuin periaatteensa. Onnellinen parisuhde edellyttää yhteistä käsitystä arjesta ja sen rutiineista.
Historian lainalaisuudet tuntien ei tietenkään voi varmasti sanoa, etteikö punainen proletariaatti vielä joskus päätyisi yhteen. Toistaiseksi punavihreä vasemmisto olkoon kuitenkin onnellinen sinkku.
Kirjoittaja on vasemmistoliiton kansanedustaja ja Tampereen kaupunginvaltuutettu.
”epäluulo kapitalistista valtiota kohtaan”
Audilla aamulla töihin allekirjoittamaan lainapapereita pankeille Jykän kanssa. Huvittava illuusio siitä, että hallituspuolueilla olisi käytännön tasolla jotain eroa elää näemmä vieläkin.