Artikkeli: Artikkelit 2013–2018

19.5.2014 klo 11:28

Lasinpuhalluksen tulevaisuus syntyy Pirkanmaalla

Aada Vainio, Saara Sirkeoja ja Sanna-Mari Jormanainen ovat suomalaisen lasin tulevaisuuden tekijät.
Aada Vainio, Saara Sirkeoja ja Sanna-Mari Jormanainen ovat suomalaisen lasin tulevaisuuden tekijät.

Teksti ja kuvat ANNI TOLONEN

Galleria Dada täyttyy ensi keskiviikkona lasista. Pispalanvaltatien varrella sijaitseva näyttelytila esittelee vajaan kuukauden ajan nuorten lasinpuhaltajien luomuksia. Lasi taipuu artesaanien käsissä moneen muotoon aina maljakoista veistoksiksi saakka.

– Esimerkiksi meidän seppä-opiskelijamme on yhdistänyt lasin ja taonnan. Lopputuloksena on peili. Korutaiteilijat ovat puhaltaneet lasista koruja. Itse liitin puun ja lasin valaisimeksi, 26-vuotias lasinpuhaltaja Aada Vainio kertoo.

Aada Vainion työssä lasi muotoutuu valaisimeksi.
Aada Vainion työssä lasi muotoutuu valaisimeksi.

Aada ja näyttelyn muut yhdeksän käsityöläistä opiskelevat Ikaalisten käsi- ja taideteollisessa oppilaitoksessa, Ikatassa. Opiskelijat valmistuvat ammattiin kolmen vuoden opintojen jälkeen ensi vuoden keväänä.

Suomessa lasinpuhallus keskittynee lähivuosina pienyrityksiin ja niiden taidelasiin. Maan vanhin lasitehdas, 200-vuotias Nuutajärvi, lakkautettiin viime vuonna. Lasitehtaan tuotanto päätettiin yhdistää osaksi Iittalaa. Suomalaisista lasibrändeistä ehkä tunnetuin on Arabia. Kotimaisen johtohahmon tuotteet tehdään nykyään enimmäkseen halpatyövoiman turvin Aasiassa. Tulevaisuus ei nuoria käsityöläisiä ja tulevia yrittäjiä kuitenkaan pelota. Suomalaiselle lasimuotoilulle kuuluu nuorten taitajien mukaan hyvää. Vaikka kaikkien rakastamat iki-suomalaiset Muumi-mukit tehdäänkin nykyään Aasiassa, artesaanit uskovat Suomi-designin tulevaisuuteen.

Sanna-Mari Jormanaisen vaasia koristava kuvio on hiekkapuhallettu lasin pintaan.
Sanna-Mari Jormanaisen vaasia koristava kuvio on hiekkapuhallettu lasin pintaan.

– Maan lasitaide on aikaisemminkin ollut maailmalla arvossa. Suomalainen muotoilu ei ole pelkkää Iittalaa, vaan osaajia on muuallakin. Lasinpuhallus ei ole kuoleva luonnonvara, mikäli se meistä riippuu, ja sehän riippuu, 24-vuotias Sanna-Mari Jormanainen sanoo ja hymyilee.

Lasinpuhaltaja voi työkseen tehdä esimerkiksi perinteikkäästi astioita tai vaikkapa tilataideteoksia. 1100-asteisessa työpajassa, hytissä, lasista voidaan muottiin puhaltamalla tehdä kokonaisia sarjoja. Vapaalla puhalluksella taas luodaan esimerkiksi uniikkia taidetta.

Saara Sirkeojan työssä kaksi lasia muuttuu yhdeksi maljakossa.
Saara Sirkeojan työssä kaksi lasia muuttuu yhdeksi maljakossa.

– Unelmien täyttymys olisi tietenkin se, että lasinpuhalluksella saisi tuotua leivän pöytään. Käytännössä se tarkoittaa luultavimmin osuuskuntatoimintaa ja yhteistyötä. Taidelasia ja tilaustöitä, 26-vuotias Saara Sirkeoja miettii.

HeavyGlassMetal-taidenäyttelyn avajaiset ke 21.5. kello 18-21. Näyttely avoinna 15.6. asti Galleria Dadassa osoitteessa Pispalanvaltatie 50.

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *