Teksti ANNI TOLONEN, kuvat CAI MELAKOSKI, teoskuva MARJA-LIISA TORNIAINEN
Keskellä marraskuun harmautta Galleria Saskiassa paistaa Meksikon aurinko. Seiniä peittävät öljyväriteokset loistavat solariumina vahvoissa väreissä. Taidemaalari Marja-Liisa Torniaisen Meksiko-sarja on kokonaisuus, jonka teokset julistavat rakkautta elämään.
Torniainen asui Meksikon Oaxacassa taiteilijaresidenssissä kolmen kuukauden ajan vuonna 2004. Maan arkkitehtuurista ja luonnosta hän löysi rakastamansa värit. Meksikon maisemassa ihmeköynnökset kasvavat pinkkeinä, jakaranda-puut kukkivat lilanvärisinä ja maa hehkuu punaisena. Meksikon värit ja vaikutus ovat toistuneet Torniaisen töissä kymmenen vuoden ajan. Myös meksikolaisten lämpö ja välittäminen koskettivat.
– En ole kotoisin mistään, eikä minulla ole koskaan ollut sitä niskavuorelaista kotitilaa. Olen tarkkaan miettinyt ne perusarvoni, joiden mukaan elän. Niiden avulla olen kotonani missä vain. Ihminen on ihminen joka puolella, Torniainen miettii.
Työuran palkka on kansaneläke
Vaikka maalari onkin poliittisesti aktiivinen, Torniainen ei politikoi työssään. Taide on taidetta taiteen vuoksi, eikä sosiaalipolitiikka tai luokkayhteiskunta piirry näkyviin teoksissa.
– Tahdon teoksissani juhlia elämää ja välittää haltioitumisen katsojalle. Se on tehtäväni taiteilijana, Torniainen sanoo.
Hän kritisoi suomalaista valtapolitiikkaa ja etenkin taiteilijoiden asemaa. Torniaisen mielestä taiteilijapalkka olisi toimiva ratkaisu. Tällä hetkellä vain muutama prosentti taiteilijoista elättää itsensä pelkällä taiteellaan. Suurin osa joutuu käyttämään osan työajastaan muihin töihin tai projekteihin elääkseen.
– Jo esimerkiksi näyttelyn pitäminen on kuvataiteilijalle suunnaton riski. Gallerian vuokra, kuljetukset, kutsukortit, julisteet ja pelkät taulujen kehykset vievät taiteilijan viivan alle. Puhumattakaan varastovuokrista, työhuoneesta tai maalien hinnoista.
Torniaisen mukaan ristiriita taiteilijan työnteon ja arjen välillä on valtava. Samalla kun taiteilija työssään hurmioituu maailman hyvyydestä ja kauneudesta, hän todellisessa elämässä laskee senttejä hernekeittopurkkia varten. Taiteilijan sosiaaliturvasta puuttuvat sairaslomien ja työterveyden lisäksi muun muassa työtapaturmavakuutus.
Myöskään taiteilijoille suunniteltua verotus- tai eläkejärjestelmää ei ole. Valtion ”ylimääräinen taiteilijaeläke” on harvinaisuus, josta pääsevät nauttimaan vain kaikkein tunnetuimmat ja tunnustetuimmat taiteilijat. Esimerkiksi tänä vuonna ylimääräinen taiteilijaeläke myönnettiin 59 eri alojen taiteilijalle.
Apurahojen puutteessa moni elää esimerkiksi työmarkkinatuella. Ansiosidonnainen työttömyyskorvaus on tuntematon käsite.
Suurin osa puolueista laskisi taiteilijoiden sosiaaliturvaa entisestään ja viime päivien uutisten mukaan perussuomalaiset siirtyisivät kokonaan keskiaikaiseen mesenaattijärjestelmään.
– Jos taide perusarvona ei saa ymmärrystä tavallisilta ihmisiltä, koulutuksessa ja suomalaisten sivistyksessä on todella ongelmia.
Myös nykypäivän kapitalistinen suhtautuminen taiteeseen saa osansa kritiikistä.
– Ei taiteilijan pitäisi joutua miettimään vain töidensä markkina-arvoa. Taide on itseisarvo ja taiteilijan pitäisi voida keskittyä työhön. Miettimättä omaa brändiään, imagoaan tai nimensä mediaseksikkyyttä, Torniainen sanoo.
Mexico City:ssä Torniainen näki, kuinka intiaaniäiti kerjäsi alkuperäisväestön muistomerkin edessä. Poliisi tuli paikalle ja karkotti äidin lapsineen intiaanipatsaalta. Torniaisen mielestä taide muistetaan juhlapuheissa, mutta käytännössä taiteilijoita voi verrata tuohon karkotettuun intiaaniäitiin.
Marja-Liisa Torniaisen Meksiko-sarja esillä 60-vuotissyntymäpäiviään viettävässä Galleria Saskiassa 26.11. saakka. Galleria on avoinna kello 12–18.
Lisätietoja:
Kotisivut
Taiteilijasivu Facebookissa