Teksti: MINNA-MARIA SOLANTERÄ
Sosiaali- ja terveyspalvelujen uusi järjestämislaki astuu voimaan 1.1.2016. Tuotantoalueet aloittavat siitä vuoden päästä. Pirkanmaa on yksi tuotantoalue, jolla järjestetään kaikki sosiaali- ja perhepalvelut vanhusten kotipalvelusta erikoissairaanhoitoon.
Keskustelua uudistuksesta on käyty paljon myös mediassa, mutta se painottuu lähes täysin terveydenhuoltoon. Tällä hetkellä vaikuttaa, että koko sote-uudistukseen mennään erikoissairaanhoito edellä ja tarkoituksena on saada perusterveydenhuolto ja erikoissairaanhoito lähemmäksi toisiaan. Ei yhtään hullumpi idea.
Myös yksityissektorin käyttö julkisen puolen rinnalla terveydenhuollossa on mielestäni joissakin tapauksissa toimiva ajatus. Kunta voi ja sen kannattaakin ostaa joitakin palveluja, esimerkiksi rintasyöpäseulonnat yksityiseltä, kuten nyt jo suuressa osassa kuntia tehdäänkin. Kaikki seulontaikäiset naiset pääsevät tutkimukseen, mutta itse tutkimus ei sido julkisen terveyspalvelun työntekijäresursseja.
Kun löydös on varmistunut, potilas saa hoidon julkisella puolella, jolloin kaikille taataan saman tasoinen hoito. Jatkokontrollit kunta voi taas ostaa. Näin tämä toimii terveydenhuollossa.
Sosiaalipalvelut eivät toimi kuin terveyspalvelut
En kuitenkaan ymmärrä, miten pystytään hoitamaan sosiaalihuoltolain alaiset palvelut samalla logiikalla. Sosiaalipalveluissa ei ole samalla tavalla kompaktia pakettia, joka voidaan jakaa yksityisen ja julkisen kanssa. Siellä on paljon palveluita, joiden saaminen edellyttää viranhaltijapäätöstä. Näitä ei voida yksityisellä puolella tehdä.
Lisäksi sosiaalipalvelut nivoutuvat tiiviisti yhteen kuntien muiden palvelujen, kuten koulun, varhaiskasvatuksen, nuorisotyön, kanssa. Useissa kunnissa on tehty jo vuosia töitä, jotta perheiden palveluista saadaan toimivia kokonaisuuksia ja pystytään puuttumaan mahdollisiin ongelmiin jo varhaisessa vaiheessa. Ollaanko tämä työ nyt heittämässä hukkaan?
Yhdessä tekeminen kunnissa on lähtenyt siitä, että lastensuojelumenoja on ollut tarve saada pienennettyä ja kodin ulkopuolisia sijoituksia vähennettyä. Toimenpiteet ovat painottuneet ennalta ehkäisevään työhön ja tiiviiseen yhteistyöhön kunnan muiden sektorien kanssa. Siiloista on haluttu, ja päästy, eroon ja kunnissa nähdään yhteisen työn merkitys. Tunnetuin esimerkki tästä on Imatran malli, jota on sovellettu myös monissa muissa kunnissa.
Jatkossa tällä työllä ei ole enää kunnan talouden kannalta mitään merkitystä, koska sosiaalipalvelujen toimivuus ei vaikuta kunnan maksamaan sote-osuuteen. Ne kunnat, jotka ovat saaneet palvelunsa toimimaan, joutuvat maksamaan enemmän kuin kunnan sosiaali- ja terveyspalvelujen budjetti tällä hetkellä on. Nämä ylimääräiset rahat on otettava koulutuksesta, varhaiskasvatuksesta, liikunta- ja nuorisopalveluista eli sieltä, missä nyt on ollut mahdollisuus tehdä varhaisen tuen –mallin mukaista työtä.
Monialainen ja osallistava sosiaalityö on uhattuna
Ketä siis sote-uudistus palvelee? Isoja kaupunkeja, joissa palvelujen saatavuus on heikkoa pitkien jonojen takia? Vai halutaanko tällä pakottaa kunnat liittymään yhteen, koska hallitus ei saanut kuntauudistusta toteutettua? Varmaa on ainakin se, että keskisuuret kunnat, jotka ovat kehittäneet sosiaalipalvelujaan, häviävät tässä uudistuksessa ja osa palveluista heikkenee ja siirtyy jopa pois oman kunnan alueelta.
Uusi sosiaalihuoltolaki (voimaan kokonaisuudessaan 1.4.2015) korostaa asiakkaan osallistamista palvelujen suunnitteluun. Miten tätä lainkohtaa noudatetaan, jos/kun palveluista yhä suurempi määrä keskitetään suuriin kaupunkeihin, ja päätöksenteko on jossakin himmelissä täysin kasvottomana? Lähipalvelut ja –työntekijät mahdollistavat sellaisen suhteen syntymisen, että osallistaminen on mahdollista.
Summa summarum, sote-uudistuksesta pitää erottaa sosiaalipalvelut ja jättää ne kuntien hoidettavaksi.. Näin taataan kaikille mahdollisimman hyvät julkiset palvelut.
Kirjoittaja on Valkeakosken sosiaalityön johtaja ja Pirkanmaan Vasemmistoliiton kansanedustajaehdokas.
