Teksti: AIRI KARJALAINEN, kuvat PERTTI SALO.
Pirkanmaan vasemmiston ammattiyhdistysväen seminaarissa kysyttiin kansansaedustajaehdokkailta, miten he parantaisivat työelämää. Näin he vastasivat:
Tiina Heinonen totesi kommenttinsa aluksi, että työssä jaksamisen ongelmien taustalla on erityisesti liian vähäinen henkilöstömäärä, epävarmuus työstä ja toimeentulosta sekä jatkuvat ja nopeat muutokset työpaikoilla. Työelämä edellyttää entistä osaavampaa ja pysyvämpää työvoimaa. Haasteena on lisääntyvä työttömyys. Epävarmuus oman työn jatkumisesta aiheuttaa koko työyhteisön pahoinvointia.
– Koulutukseen ei panosteta riittävästi eikä positiivista kehitystä nähdä vaihtoehtona. SAK:laiset työntekijät pääsevät työnantajan maksamaan koulutukseen selvästi vähemmän kuin muut palkansaajat.
– SAK:n tekemän työolobarometrin mukaan reilut puolet SAK:laisista työntekijöistä tekee töitä olosuhteissa, joita voidaan kuvailla vain keskinkertaisiksi.
Rauno Kesseli totesi, että elinkeinoelämä haluaisi purkaa sitä laki- ja säädöskokoelmaa joilla on pyritty turvaamaan työntekijöiden työturvallisuutta ja työhyvinvointia. Suomessa kuolee vuosittain työtapaturmissa noin 40 henkilöä eli periaatteessa yksi joka työviikko. Tässä yksi painava syys miksi työturvallisuudessa ei ole varaa normipurkuun.
– Tuntuu oudolta, että työnantajapiireissä ei haluta kehittää työelämää, niin että siellä viihdyttäisiin ja voitaisiin tehdä työtä terveenä ja vielä siirtyä eläkkeellekin hyväkuntoisena. Olemme tässä asiassa selkeästi muun muassa Ruotsia jäljessä. Siellä työnantajan suhtautuminen työntekijään on arvostavaa ja kunnioittavaa kun se edelleen Suomessa on monissa yrityksissä jopa halventavaa ja epäasiallista. Siksi on hämmästyttävää, että työnantajat eivät noteeraa sitä, että työhyvinvointiin panostettu euro tulisi kuusinkertaisen takaisin. Missä muualla voi saada näin hyvän tuoton sijoitukselle?
Kalle Hyötynen nosti kommentissaan esille työnantajapuolen hyökkäilyt ay-liikettä vastaan. Hän kysyi, millä tavoin me voidaan tehdä näitä hyviä asioita ja puolustaa työtekijöiden oikeuksia, jos työnantajapuoli yrittää saada ammattiyhdistysliike polvilleen.
– Työehtojen neuvottelujärjestelmää ollaan valtakunnan tasolla uudistamassa. Näissä neuvotteluissa Ay-liikkeellä on yksi valttikortti ylitse muiden, työrauhan takaaminen. Jos me tämä kortti sössitään, meille ei jää mitään. Säilytettävä neuvotteluoikeus ja lakko-oikeus, jotta saadaan työhyvinvointia ja muita etuuksia eteenpäin. Kentältä on lähetettävä vahva viesti neuvottelijoille, että mistään ei anneta periksi.
Anneli Lehtonen esitti kommentissaan, että työaikaa pitäisi lyhentää kahdeksasta tunnista kuuteen tuntiin palkkoja laskematta. Työajan lyhentäminen auttaisi heti työn ja perheen yhteensovittamiseen, lisäisi työyvinvointia eikä välttämättä vähennä työn tehokkuutta ja tuloksellisuutta.
Lehtosen ehdotus aiheutti vilkkaan keskustelun. Mielipiteitä esitettiin työajan lyhentämisen puolesta ja vastaan. Osallistujat eivät uskoneet, että työnantajat olisivat valmiit maksamaan kuuden tunnin työstä kahdeksan tunnin palkan. Toisaalta keskustelijoiden joukossa oli myös esittää käytännön esimerkki siitä, että kuusituntinen työvuoro voi toimia palkkaa alentamatta.
Virva-Mari Rask totesi puheenvuorossaan, että parantamalla työelämän laatua ja arvostusta, syntyy myös kilpailukykyä. Työelämän laadun parantamiseen kuuluvat niin työn ja perheen yhteen sovittaminen, kuin ikäohjelmat. Hän vaati ikäohjelmien säätämistä lailla pakollisiksi sekä työantajille velvollisuutta kouluttaa työntekijöitään ja mahdollistaa koko työuran kestävä oppiminen ja osaamisen kehittäminen.
Työelämän laatuun kuulu myös palkka, jolla tulee toimeen. Saksan ja Englannin minijobien mallia ei pidä seurata.
– Kummassakaan maassa tynkätyökulttuuri ei ole synnyttänyt kokoaikatyötä, vaan seurauksena on ollut työssäkäyvien köyhyyttä ja reaaliansioiden laskua. Tämän tyyppinen kehityskulku ei hyödytä muuta kuin suurta pääomaa ja sitäkin vain hetken.
Sinikka Torkkola vaati puheenvuorossaan ammattiyhdistysliikkeeliikkeelle kollektiivista kanneoikeutta eli oikeutta haastaa lakeja ja sopimuksia rikkovat työnantajat oikeuteen. Määräaikaisissa työsuhteissa, työskentelevät, uutta työpätkää odottavatavat työntekijät uskaltavat harvoin kysyä oikeuksiensa perään. Jo ammattiyhdistysliikkeellä olisi kanneoikeus nylyistä useampi laittomuus tulisi ilmi eikä yksityisten ihmisten tarvitsisi uhrata työuraansa tai tulevaisuuttaan puolustaessaan oikeuksiaan.
Lisää aiheesta muualla verkossa