JORMA MÄNTYLÄ
Paljon on kirjoiteltu Kaistalla miksi vasemmistoliitto menetti toisen kansanedustajan paikan Pirkanmaalla vuonna 2011. Vaalituloksen tarkastelu osoittaa syyn selvästi: miehet hylkäsivät puolueen. Peräti 72 prosenttia äänistä meni naisehdokkaille. Suomessa ja erityisesti Pirkanmaalla on suuri hiljaisten miesten joukko. Heistä ei välitetä, heitä ei kuunnella.
Vertailin 2011 eduskuntavaalien vasemmistoliiton tuloksia kuudessa suurimmassa vaalipiirissä. Sukupuolen mukaan erotellen Pirkanmaan vaalipiiri erottuu jyrkästi muista. Helsingissä ja Uudellamaalla miehet saivat enemmistön Vasemmistoliiton äänistä. Turussa ja Oulussa miesehdokkaat saivat 41 ja 45 prosenttia äänistä, Pirkanmaalla vain 28 prosenttia. Äänimäärissä mitaten ero oli tyrmistyttävä: miehet saivat 6293 ääntä ja naisehdokkaat peräti 16524. Erotus oli yli kymmenen tuhatta ääntä.
Mitä miettii se mies?
Keitä ovat nämä 10000? Miksi he eivät luota vasemmistoon? Vastausten etsiminen tuo mieleen laulun Laulu siirtotyöläisestä: Juna hiljaista miestä kuljettaa. Mitä miettii se mies? Mihin matkustaa? On ruskea salkku ja takki, kumisaappaat ja lippalakki.
Yritin etsiä tutkimuksia miesten syrjäytymisestä, mutta niitä ei oikein ole. Löysin vain muutamia sosiaalipoliittisia tutkimuksia, joissa todettiin yleisesti, että Suomeen on muodostunut satojen tuhansien osin tai pahoin syrjäytyneiden väestökerrostuma. Heistä yli kaksi kolmasosaa on miehiä. Ilmiön syitä vain arvaillaan, tutkittua tietoa en löytänyt. Lähes kaikki tasa-arvoa ja sosiaalista eriarvoistumista koskevat tutkimukset kohdistuvat naisiin ja tyttöihin sekä maahanmuuttajiin. Tämä näkyy selvästi, kun selaa yliopistojen meneillään olevia tutkimusprojekteja sekä säätiöiden ja rahastojen myöntämien apurahojen tarkoituksia.
Kun tarkkaa tutkittua tietoa ei ole, täytyy tehdä päätelmiä saatavilla olevan vähäisen tiedon perusteella.
Teollisuuden rakennemuutosta tietenkin tarjotaan perusselitykseksi lähes kaikkiin poliittisiin ilmiöihin. Tampereen seutu oli pitkään Suomen vahvin tehdasteollisuuden keskittymä. Siksi Hämeen pohjoinen vaalipiiri oli kauan vasemmistoenemmistöinen. Työväestöä puolusti eduskunnassa parhaimmillaan neljä SKDL:n kansanedustajaa, nyt vain yksi nainen.
Rakennemuutoksessa ovat muuttuneet niin työväestö kuin puolueet. Mutta tehtaita on edelleen, eivätkä työmiehet ole kadonneet. He vain eivät äänestäneet vasemmistoa. Teollisuuden rakennemuutos ei riitä selittämään mies- ja naisehdokkaiden suurta äänieroa 2011 vaaleissa.
SKDL:n kannatuksen taustalla oli Suomen kommunistisen puolueen työpaikkaorganisaatio. Ihmiset näkivät omilla työpaikoillaan miten kommunistit puolustivat heidän etujaan. Pirkanmaalla SKDL:n kannatus kumpusi Leo Suonpään rakentamasta väkivahvasta Skp:n Tampereen piirijärjestöstä. Se nosti aikoinaan Mikko Kuopan eduskuntaan, eikä hänen työlleen ole löytynyt jatkajaa. Vasemmistoliitto ei ole kyennyt täyttämään Skp:n jättämää aukkoa. Sillä ei ole kunnollista työpaikkaorganisaatiota.
Vaalikenttiä kierrellessä törmää tämän tästä myös ihmisten epäuskoisuuteen vasemmistoon etujensa ja asioittensa ajajana. Vuoden 1987 jälkeen Suomessa on ollut 24 vuotta sinipunahallintoa. Niissä kokoomus ja työnantajat ovat määränneet tahdin ja vasemmisto on korkeintaan yrittänyt painella jarruja.
Kapitalismi on siitä veikeä yhteiskuntajärjestys, että se peittää oman olemuksensa. Teollisuuden rakennemuutoksesta huolimatta se perustuu edelleen työvoiman riistoon. Se on arvonlisäyksen ehto ja edellytys. Oikeistossa on 25 vuotta riemuittu vasemmiston heikkenemisestä – ja käytetty sitä myös hyväksi. Vastustajan heikkouden hyväksikäyttö on politiikassa sallittua. Esimerkiksi nollatuntisopimuksia ei ollut 1970-luvulla, tai ainakin ne olivat hyvin harvinaisia. Niiden yleistyminen kertoo ammattiliittojen ja vasemmistopuolueiden heikkenemisestä. Työmarkkinoilla tämä on dokumentoitu Juha Siltalan loistavassa tutkimuksessa Työelämän huonontumisen lyhyt historia (Otava 2005). Tätä kirjaa lukiessa tulee taas mieleen Laulu siirtotyöläisestä: Niin viskovat ne työmiestä riskiä kuin pikkuista, kurjaa piskiä.
Onko hän poikkeustapaus?
Siltalan kirja ilmestyi jo kymmenen vuotta sitten, ja sitä pitäisi päivittää. Teollisuuden rakennemuutos on muuttanut ja pirstonut työväestöä. Ammatteja on kadonnut ja uusia tullut tilalle. Pätkää ja osa-aikaa tehdään yhä enemmän. Tämän päivän remontti-Reiska palvelee, korjaa ja asentaa elektroniikkaa. Mutta eivät perinteiset putkiasentajat ja sähkömiehet ole kadonneet, ja sorvikin käy, tosin CNC-tietokoneohjattuna.
Työväestön koulutustaso on noussut tuntuvasti, ja siitä suuri kunnia kuuluu vasemmiston ja keskustan yhteistyöllä luodulle peruskoululle. Samalla työväestön elämäntavat ovat muuttuneet ja yksilöllistyneet. Juha Siltalan kirja kertoo samalla, että monet perinteiset akateemiset ammatit ovat proletarisoituneet. Hyvä koulutus ei enää takaa vakituista virkaa, vaan yhä useampi joutuu kituuttamaan osa-aikaisena ja pätkätutkijana tai heikkojen apurahojen turvin.
Modernin vasemmiston pitäisi olla näiden erilaisten ihmisten kohtauspaikka. Siksi se ei voi olla samanlainen kuin entiset kommunistiset puolueet. Ehdotonta yksimielisyttä korostava leninistinen puoluemalli ei sovi 2000-luvun Suomeen. Se sopii ammattiliittoihin esimerkiksi työtaistelun oloissa, mutta ei puolueeseen.
Kylmien asemien yksinäiset miehet eivät tule vasemmistoon tottelemaan ja alistumaan ylhäältä saneltuihin ohjelmiin ja tunnuksiin. He eivät ole harvinaisia poikkeustapauksia, vaan he odottavat, että heitä kuunneltaisiin vaikkapa Euroopan unionia ja maahanmuuttoa koskevissa kysymyksissä lyömättä suoraan otsaan rasistin poltinmerkkiä. Jos vasemmisto ei kuuntele, äänestäjille löytyy varmasti ottajia.
Kirjoittaja on yhteiskuntatieteiden tohtori ja tutkija Kangasalta.
Jorma Mäntylä on vasemmistoliiton ehdokas numero 150 eduskuntavaaleissa Pirkanmaan vaalipiirissä.
|||
Kolumnin valokuvat: Jorma Mäntylä
Laulu siirtotyöläisestä:
Sanat: Aulikki Oksanen
Sävellys: Kaj Chydenius
Ensilevytys: Kristiina Halkola, 1970