SINIKKA TORKKOLA
Äiti on nimetty ja äänestettykin suomen kielen kauneimmaksi sanaksi. Ääkkösellinen töksähdys on tuskin kauneimmaksi valitseminen syy. Valinta ei olekaan ainutlaatuinen vaan ilmeisen yleismaailmallinen. Esimerkiksi ihmiset, joiden äidinkieli ei ollut englanti, äänestivät kymmenisen vuotta sitten englannin kauneimmaksi sanaksi äidin, ‘motherin’. Soinnillisen kauneuden sijaan suosio juurittuu sanan merkityksellisyyteen. Muutamassa kirjaimessa kohtaavat yksityinen ja julkinen, valta ja ihminen.
Raskaus ja synnyttäminen ovat naisen suurin terveysriski. Maailman köyhimmissä maissa joka sadas synnyttäjä kuolee synnytykseen. Äitiyskuolleisuus onkin paitsi terveyden myös yhteiskunnallisen tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden mittari. Hyvinvointivaltion yhtenä merkittävänä tehtävänä on ollut äitien ja lasten suojeleminen. Hyvinvointipalvelut, kätilöt ja neuvolat ovat toimineet kaikkien äitien ja lasten terveyden puolesta. Nyky-Suomessa äidit kuolevat hyvin harvoin synnytykseen ja lapsikuolleisuus on maailman alhaisinta.
Hyvinvointivaltio palveluineen on parantanut naisten yhteiskunnallista asemaa. Äitiyslomat, päiväkodit, kouluruokailu ja julkisesti tuetut lasten harrastukset ovat mahdollistaneet naisten työssäkäynnin, opiskelun ja osallistumisen yhteiskuntaan. Äitiys ei ole ole enää voittamaton este edetä uralla tai yhteiskunnassa. Hidaste se toki edelleen on.
Osallistumista julkiseen elämään ei kuitenkaan ole tarjottu naisille ehdoitta. Äitiys ja äitiyden mahdollisuus raamittavat edelleen naisten yhteiskunnallista asemaa. Äitiyttä ja sen mahdollisuutta pidetään itsestään selvänä, perusteltuna syynä siihen, miksi naiskansalaiselle osoitetaan erilainen yhteiskunnallinen paikka kuin mieskansalaiselle. Nainen on kansalaisena ennen muuta äitikansalainen, jolle kuuluu vastuu koko perheen hyvinvoinnista.
Synnyttäminen biologisena toimintana ei enää hallitse naisen koko elämää samalla tavalla kuin ennen. Synnytysikäinen nainen ei valmistaudu synnytykseen, ei synnytä eikä imetä kuin muutaman vuoden elämästään, silti tuo synnyttämisen mahdollisuus määrittää paitsi hänen itsensä myös kansalaisuutta kokonaisuudessaan. Naispuolisten kansalaisten yhteiskunnallisen aseman määrittäminen äitikansalaisuutena sukupuolittaa kaiken kansalaisuuden. Se asettaa ihmiset kansalaisuuden lokeroihin kysymättä heiltä itseltään, millainen kansalainen haluat olla. Kaikki naiset eivät kuitenkaan tunnista itsessään perinteistä äitikansalaisuutta. Miesten joukossa puolestaan voi olla niitä, jotka löytävät itsestään äitikansalaisuuttakin.
´Äiti´ on myöhäinen lainasana kuurista tarkoittaen alun perin vain sosiaalista äitiä.
”Äiti” (? kuurin ëidi = ”syöttävä”, liettuan ẽdi, mon. ẽdžios = kehto; äiti (*äite, äiren) tarkoitti ainakin minun kotimerteessani nemomaan sosiaalista äitiä, kun taas biologinen äiti oli ”emo” (suom.-ugr.), joka oli äidin käsitteen ”yläpuolella”, kun kysessä oli sama henkilö: ”mitäs emolle kuuluu?”, kyselivät sukulaiset).
Sana äte myöstaituu hämeessä poikeuksellisesti erittäim myöhään lainatun e-loppuisen sanan (nukke, Kaarle) tapaan: äite, äiret, äiren, äitejen, äitenä, äiteinä, äireksi, äireiksi, äitee, äitejä, äirelle, äireille, äirettä, äireitt, äiteinensä.
PS: Myös ”poika” tarkoittaa alun perin nimeomaan sosiaalista poikaa, kirjaimellisesti ”juottoa”. Sana on ilmeisimmin vasarakirveskieltä (*poikas). Venäjässä ”poika” on ”juomingit”, juotto (lihotus, eläimille teuraaksi). Sekä vasarakirveskielessä (sunus) että sitä edeltäneessä suomen” kielessä on ollut erisana biologiselle pojalle. Myös sana ”pentu” tarkoittaa ”juotettua”, se on suorastaan kantaindoeurooppaa, samlata ajalta kuin ”pel-tu”, joka tarkoittaa kuivatettua (maata)..