Teksti ja kuva: LIISA AHOLA
Eilen aamuna Pirkankadun ja Mariankadun kulmassa jäi 11-vuotias koulutyttö rekan alle ja loukkaantui hengenvaarallisesti. Häntä hoidetaan Tampereen yliopistollisessa sairaalassa teho-osastolla. Eilen illalla Aleksanterin kirkossa järjestetyssä rukoushetkessä kerrottiin tytön taistelevan hengestään.
Kirkkoon oli kokoontunut lapsiperheitä, ja seurakunta tarjosi mahdollisuuden keskustella järkytyksestä. Sinne meni myös omalta parvekkeeltaan tapahtumaa katsellut järkyttynyt nainen. Hän oli nähnyt tytön makaamassa kadulla rekan alla ja oli kiitollinen mahdollisuudesta saada kriisiapua.
Tampereen liikennekulttuuri on ollut niin villiä, että jotakin vakavaa oli odotettavissa. Elleivät pyöräilijät lopeta kännykän selailua ajaessaan, jalankulkijat poukkoilemistaan kadun yli mistä sattuu ja autoilijat ohittamasta suojatien eteen pysähtynyttä autoa, voimme odottaa lisää onnettomuuksia ja uhreja.
Kevyenliikenteen väylillä liikkuvat rullalautailijat ja -luistelijat, jalankulkijat, pyöräilijät, eslakelkkailijat ja rollaattorimummot. Äidit ja isät työntelevät lastenvaunuja, esikoinen pyöräilee ja koira juoksee pitkässä hihnassa. Jokainen on sitä mieltä, että minä saan mennä ensin. Monet puhuvat puhelimeen tai kuuntelevat kuulokkeet korvilla musiikkia tietämättä tästä maailmasta tuon taivaallista.
Ihminen oppii lapsena esimerkin kautta. Sitä sanotaan mallioppimiseksi ja se on oppimisen vahvin muoto. Poliisit eivät jostakin syystä valvo kännykän käyttöä liikenteessä. Kuljettajat voivat puhua kännykkä korvalla vilkkaassa liikenteessä, mutta älyttömintä on lukea tekstareita tai jopa lähettää niitä itse ajaessaan.
Kaipaan vanhanaikaista liikennekasvatusta sekä kouluihin johtaville teille ja kaduille tuntuvia nopeusrajoituksia.
Mitkään toimet eivät saa tapahtunutta tapahtumattomaksi, mutta jospa onnettomuus herättäisi meidät kaikki miettimään ja korjaamaan omia asenteitamme.