Työtä tarpeeseen

Moro Kaistis!
Eilisessä toriparlamentissa oli niin monta suupalttia, että en saanut kunnolla suunvuoroa. Tässä vähän täydennystä aatoksiini. Kuten tiedät, olen pitkän linjan yrittäjä. Viime vuosina on käynyt yhä hankalammaksi ja hankalammaksi löytää ihmisiä palkkatyöhön. Tarjosin viimeksi eilen kymmenelle työttömälle mahdollisuutta työllistyä noin kymmenen euron päiväpalkalla siistiin, kevyeen sisätyöhön. Kukaan ei ottanut tarjousta vastaan!

”Onko siinä auto-etu”,  kysyi heistä eräs. Toiselle olisi pitänyt hankkia työvaatetus työnantajan puolesta, kyseltiin myös työajoista, kaikenlaista purnaamista riitti.

Useampi mainitsi, että saa kotiin enemmän rahaa ja helpommalla. Ei kannata lähteä töihin. Olisi myös kuulemma ollut rankkaa joutua heräämään aamulla aikaisiin. Työmatkakin olisi ollut hankala. Päivähoitomaksu olisi noussut, päivät käyneet liian pitkiksi, ei ollut sopivaa vaatetusta, joten olisi tullut kuluja jo ennen työn vastaanottoa ja siihen ei ollut kuulemma varaa. Esteenä oli jollakin myös koira, joka olisi joutunut olemaan turhan pitkään yksin.

Kun koetin perustella, että työtä tekemällä saa omanarvontuntoa ja hyvän mielen sekä täyttää paikkansa yhteiskunnassa, pari hakijoista nauroi minulle. Yksi kysyi, mikä omanarvontunto on. Yhteiskunnasta alkoi useampi paasata vihaisena, että ei pidä huolta kansalaisista. Lopetin vaahtoamiset lyhyeen muistuttamalla, että aika on rahaa ja minulla ei ole varaa heitellä euroja hukkaan.

Moni kertoi periaatteessa olevansa kiinnostunut työstä, mutta epäilevänsä, etteivät nämä tehtävät oikein sopineet hänelle. Olisi ollut parempi, jos työpaikka olisi ollut suurempi tai etenemismahdollisuudet olisivat olleet paremmat tai olisin tarjonnut parempia työsuhde-etuja. Työpaikkaruokailun puute aiheutti huokauksia ja eräs nuorehko henkilö oli ihmeissään, kun kuuli, että sisällä ei saisi tupakoida. ”Joo, ei se sitten sovi mulle. Mun täytyy saada polttaa röökiä vapaasti”, hän totesi ja poistui saman tien paikalta.

Yhden hakijan hylkäsin lopulta itse. Hän haisi tupakalta ja vanhalta viinalta ja toisteli, että terveys ei ole oikein hyvällä tolalla. Muiden kohdalla oli samoja ominaisuuksia havaittavissa, mutta kerkesivät itse kieltäytyä. Kysyessäni elintavoista kaikki väittivät olevansa kohtuukäyttäjiä. Ei oikein herättänyt luottamusta.

Hyväksyn kyllä yrittäjänä sen, että työntekijällä on oma elämä ja harrastukset, kunhan ne eivät haittaa työtä. Siksi en palkkaa mielelläni naisia, joilla on alle 10-vuotiaita lapsia. Poikkeuksena se, että allekirjoitetaan asiasta erillinen sopimus, jossa nainen lupaa olla olematta pois työstä lasten sairastamisen tai muun sellaisen vuoksi.

Kaikki eivät tähän ole valmiita. Lähetän aina heistä erillisen maininnan TE-toimistoon (joustamaton asenne, ei pysty sitoutumaan työelämään). Saavat sitten kunnon karenssin, eihän tuollainen käy. Yrittäjänkö pitäisi maksaa heidän lastensa sairastamiset! Todella röyhkeää olettaa sellaista. Sen luokan hyväntekijäksi en sentään voi alkaa.

Muutama hakija koetti väittää, että en tarjoa työtä vaan jotain palkatonta työkokeilua. No, tietenkin tarjoan mahdollisuuden harjoitella ja oppia, mutta ihan työtä tämä on! Väitettiin myös, ettei  yhdeksän euron kulukorvaus korvaa palkkaa ja että muka johtaisin ihmisiä harhaan ilmoituksessani, mutta vaikenin. Kai jotain houkutteita saa yrittäjäkin käyttää!

Seuraavana päivänä yksi haastattelussa kieltäytynyt soitti minulle yllättäin. Ilahtuneena oletin, että hän on tullut toisiin ajatuksiin. Niin olikin; hän tiedusteli, olisinko valmis nostamaan palkkatarjousta 15 euroon.

Sillä hän olisi voinut tulla hommiin. Vastasin, etten pysty tarjoamaan niin paljoa, että kyllä palkka on juuri se, mitä olen kertonut. Sain kuulla olevani typerä. En tulisi saamaan ketään työhöni.

Siinäpä se. Vaikea on Suomessa työllistää. Sosiaaliturva on liian korkea. Työttömät ovat laiskistuneet ja tulleet röyhkeiksi. Enää ei haluta pistää tikkua ristiin oman elatuksen eteen. Kaikenhan saa ilmankin!

Lopulta löysin kuitenkin ihmisen, joka otti työn vastaan. Palkasta tai työoloista ei tullut hankausta. Kaikki kelpasi ja kiitoksetkin sain. Millainen on tämä ihminen, jonka palkkasin? Elämänsä työtä tehnyt, ahkera, toimeen tarttuva henkilö, jolle nostan hattua ja tarjosinpa jopa kahvit ensimmäisen työviikon päätteeksi!

75-vuotias jo, mutta puskee hommia lähestulkoon  yhtä lailla kuin nuoremmat. Minkä vauhdissa menettää, hän korvaa saapumalla töihin aikaisemmin aamulla. Kuulemma työpaikan löytyminen oli hänelle onnenpotku, olisi muuten mennyt asunto alta, kun eläke ei riitä vuokraan. Niinpä hän otti työn vastaan. Maksan hänelle puuttuvan summan, eläkkeen ja vuokran erotuksen. Olemme molemmat tyytyväisiä. Tästä saisi loissukupolvi ottaa oppia!

III

Etusivun kuva: Cai Melakoski