MINNA MINKKINEN
Valmistuin lähihoitajaksi vuonna 2003. Sosionomin opintoihin jatkoin vuoden päästä valmistumisesta. Työskentelin opiskeluvuosien kesät kesätöissä lähihoitajana.
Vuoden 2005 kesällä työskentelin Tampereella Raholan kotipalvelussa lähihoitajana. Työ oli erittäin mielenkiintoista ja minulla on vain hyvää sanottavaa tuosta kesästä kotipalvelussa.
Muistan kuinka opin tekemää ruskeaa kastiketta ja pelaamaan pokeria. Ikuisesti muistan yhden asiakkaan sanat: yksi äiti hoitaa kuusi lasta, mutta kuusi lasta ei hoida yhtä äitiä. Kuinka totta se onkaan, sillä moni asiakas kärsi yksinäisyydestä.
Työ oli kymmenen vuotta sitten kokonaisvaltaista asiakkaiden auttamista, kävimme kaupassa, apteekissa ja asioilla, pesimme pyykkiä, siivosimme, jaoimme lääkkeet ja teimme ruokaa. Oli myös asiakkaita joiden kanssa käytiin kävelyllä ja pelattiin korttia. Varmistettiin toimintakyvyn ylläpito ja arkiaskareiden lomassa jäi aikaa vähän pelata korttia.
Valtuutetuille tarjottiin mahdollisuutta tutustua vanhuspalveluiden arkeen. Halusin osallistua erityisesti Raholan kotipalvelun toimintaan, jotta pääsisin vertaamaan kymmen vuoden takaisia kokemuksiani tämän päivän kotipalveluun. Pääsin mukaan kotihoitoon, läntiselle palvelualueelle. Ainakin nimi on vaikeampi kun kymmenen vuotta sitten. Kiersin päivän lähihoitajan kanssa alueen asiakkaiden luona.
Moni asia on kymmenessä vuodessa muuttunut. Asiakastiedot tulevat työntekijän älypuhelimeen, josta näkee kaikki asiakkaan tiedot, mitä asiakkaan luona pitää tehdä, kauanko on aikaa ja mikä on ajomatka seuraavan asiakkaan luokse. Lisäksi asiakkaan käyntitiedot voidaan kirjata asiakkaan luona kännykän kautta suoraan asiakkaan tietoihin. Ennen piti muistella toimistolla, mitäköhän siellä tehtiinkään. Kuitenkin lähes jokaisella asiakkaalla on edelleen ruutuvihko omaisten ja työntekijöiden väliseen viestittelyyn. Jotkut asiat pysyvät samoina.
Asiakkaiden luona käytettävä aika on suurin muutos. Siinä missä kymmen vuotta sitten asiakkaan luona vietettiin ainakin 30 minuuttia, on aikaa nyt 10-15 minuuttia. Aamukäynnillä edelleen kerkeää puuron keittämään ja lääkkeiden oton valvomaan, mutta siinäpä se sitten oli. Koska kuljimme kaksin ja minulla on kokemus kotipalvelusta, meille jäi ohjaajani kanssa hyvin aikaa myös alas istumiseen ja asiakkaan kohtaamiseen. Kohtaaminen ja läsnäolo ei ole kymmenessä vuodessa muuttunut mihinkään.
Nykyään työntekijöiden tehokkuutta mitataan, tätä ei tehty kymmenen vuotta sitten. Työntekijöille ja kotihoidon tiimeille on asetettu prosenttitavoite, mihin tulee päästä. Kyllä tässäkin järjestelmässä, jossa seurataan jatkuvasti työntekijöiden tehokkuusprosentteja, työllistetään konttoriin ihmisiä, mutta ei suoraan asiakastyöhön. Tehokkuuteen lasketaan vain asiakkaan luona vietetty aika, ei esimerkiksi siirtymisiä.
Arkiaskareiden teko on poistunut kotihoidosta. Enää ei käydä kaupassa, kauppapalvelu tuo ostokset ja veloittaa siitä seitsemän euroa. Palvelun hinta oli joskus kaksi euroa. Korotus on ollut aikamoinen vuosien saatossa. Ennen tehtiin ylläpitosiivouksia, imurointia ynnä muuta sellaista. Nyt käy siivouspalvelu jos siihen on varaa.
Ennen tehtiin ruokaa, nyt ruokapalvelu tuo ruuan ja se lämmitetään. Ei ole sama asia paistella silakkapihvejä kun lämmittää silakkapihvejä. Muistan miten merkityksellistä asiakkaille oli päästä opastamaan ruuanlaitossa ja jakamaan kokemuksiaan. Aina ei kauha pysynyt kädessä, mutta muisti pelasi, miten ne perunat kannattaa perunamuusiin keittää.
Ruuanlaitto, kaupassa käynti ja siivous eivät ole työsuoritteita, kun ne tehdään toisen kanssa ja toisen kotona. Ne ovat arjessa elämistä ja kodin tekemistä, vaikka toimintakyvyssä olisikin vajaavaisuutta.
Sen, minkä ennen teki yksi työntekijä, tekee nyt vähintään kolme työntekijää tai useampi. Lisäksi mukana on monta palveluntarjoajaa, joten vähintäänkin byrokratia on lisääntynyt. Yksi laskuttaa kaupassakäynnistä, yksi apteekkikäynnistä, kolmas ruuasta ja tämän päälle kotihoito laskuttaa omasta työstään.
Uusi julkishallinnon oppi on hyvin toteutunut, mutta onko se toteutus hyväksi hallinnolle, asiakkaalle vai kenelle? Kotihoito on laadukasta, ihmisen kohtaavaa, mutta millaista haluamme sen olevan tulevaisuudessa?
Kirjoittaja on tamperelainen kaupunginvaltuutettu
Lue lisää luottamushenkilöiden tutustumiskäynneistä palveluiden arkeen:
Omituinen kohu kansanedustajan tutustumiskäynnistä (Vasen Kaista 7.3.2016)
Ulos valtuustosalista (Vasen Kaista 28.1.2016)
*
Kiitos Minna hyvästä kirjoituksesta. Minä aloitin urani kotisairaanhoitajana. Työtä oli silloinkin paljon ja päivät pitkiä, koska kotikäynneillä viivyttiin niinkauan kuin tilanteet kulloinkin vaativat. Nyt olen 92vuotiaan äitini etäomaishoitaja. Välimatka tekee akuuttien asioiden hoidon joskus ylivoimaisen vaikeaksi, myös huoli pärjäämisestä on päivittäin mielessä. Onneksi yhteistyö ja tiedonkulku äitini luona käyvän kotihoidon henkilöstön kanssa on ollut todella hyvää. Se on ollut iso tuki minulle etäomaishoitajana.
Uskon että monilla lapsilla olisi tahtoa hoitaa iäkkäitä vanhempiaan mutta välimatkat ja työelämän vaatimukset tekevät siitä vaikeaa. Vaikka kotipaikkalakiin tuli muutos joitakin vuosia sitten monetkaan vanhukset eivät halua muuttaa lähemmäksi lapsiaan. Siksi olisi tärkeää että kotihoidon henkilöstön mitoituksessa huomioidaan myös yhteydenpito omaisiin siina mitassa kuin asiakas on siihen luvan antanut.
Minna kirjoittaa monenlaisten palvelujen viidakosta. Se on niin totta ! Vaikka itse olen koko työurani toiminut sosiaali- ja terveydenhuollossa ja ne asiat ovat minulle varsin tuttuja ei ollut minullekaan ihan pikku juttu selvittää mihin palveluihin äitini on oikeutettu ja miten ne saadaan rullaamaan (kotihoito, omalääkäri, turvapuhelin, kauppapalvelu, Kelan hoitotuki, ateriapalvelu, ,,,). Nyt kaikki toimii ja olen siitä äitini ja omasta puolestani todella kiitollinen kaikille niille jotka tekevät äitini arjesta turvallisemman.