KAISTAPÄÄ
Näin unta, jossa vasureita taas mollattiin halusta velkaantua. Oliko se unta, vai joku ajankohtaisohjelma, jossa suu vaahdossa taas pyöriteltiin silmiä ja kerrottiin, että velan ottaminen on Kreikan tielle menoa ja lopun – ei alkua, vaan loppua. Saatoin nukahtaakin, onhan tätä kuultu.
Unessa minulle ilmestyi salaperäinen Autoton Metsuri. Hän kertoi minulle tarinansa ja aloin ymmärtää, mistä tässä kaikessa on tai voisi olla kysymys, jos oikein silmin katsottaisiin.
Autoton kertoi, miten hän aikoinaan painoi töitä laajalla alueella. Leimikoita oli siellä ja täällä, niin kuin nyt tietysti sen ymmärtää. Metsä kasvaa, muttei niin kuin nurmikko, että sitä pitäisi joka viikko ajella. Niinpä kohde vaihtuu koko ajan ja matkat saattavat olla pitkiäkin.
Metsurilla oli ihana perhe, vaimo ja viisi lasta. Hän oli iloinen kaikista lapsistaan, mutta ei ollut perheen koon kasvaessa tullut ajatelleeksi talouspuolta. Niinpä oli jossakin vaiheessa tultu siihen pisteeseen, että Metsurin tili meni aika nuukasti perheen elättämiseen. Se auto jäi vähän huonolle huollolle, vaikka joka päivä sillä töihin mentiin, milloin mihinkin suuntaan.
Ja sitten koitti katastrofin päivä. Auton moottori kerta kaikkiaan levisi ja kampiakseli katkesi. Hitto, kuka noita ymmärtää. Mutta sen Metsuri ymmärsi, ettei tuolla autolla enää uudelle leimikolle ajeta. Eikä tilistä ole jäljellä niin paljoa, että auton saisi huoltoon – saati uusittua. Hän soitti pomolleen, että ei pääse töihin tänään eikä lähipäivinäkään. Pomo tokaisi, että on niitä tekijöitä, että ei tässä mitään, koita pärjäillä ja moro.
Autoton jäi tyhjän päälle. Kotikylältä ei löydy Metsurille alan töitä. Eikä muutakaan ole kyllä tarjolla. Onneksi lähikauppa ymmärtää, ja lapsille saa ruokaa velaksi. Mutta millähän ja koskahan se velka saadaan maksetuksi, mietti Metsuri.
Kuukauden vierivät ja tilanne kriisiytyi entisestään. Kaupan velkasaldo kasvoi ja muutkin laskut olivat jo parhaat eräpäivänsä nähneet. Velkakuopassa kyyhöttämällä koko pesue uhkasi joutua taivasalle ja lopulta nääntyä nälkään.
Autoton Metsuri päätti tehdä ratkaisevan käänteen elämässään. Hän haki luottoa uutta käytettyä autoa varten. Velkaantunut Metsuri siis otti lisää velkaa. Naapurit pitivät häntä hulluna, velkaisenhan pitää nöyrästi kiristää vyötä ja pienentää lasten ruoka-annoskokoa. Eihän näin voi perheen taloutta hoitaa ja tasapainottaa. Jos tulot ovat nollan pinnassa, pitää menotkin sopeuttaa siihen tasoon eikä velkaantua holtittomasti lisää!
Mutta Metsuripa hommasi auton ja soitteli pomolleen, että pääsi taas kulkemaan. Niinpä hän sai töitä uudelta leimikolta. Hän pääsi tienaamaan rahaa, jolla velkoja voitiin lyhentää ja lapset ruokkia.
Varmaan tässä vaiheessa havahduin unestani ja jäin ihmettelemään, että mitäs tässä tapahtuukaan? Loputon säästäminenkö hinnalla millä hyvänsä on oikea ratkaisu kansantalouden ongelmiin – vai pitäisikö olla Metsurin viisautta ja rohkeutta ottaa velkaa sellaisiin tarkoituksiin, joilla saadaan pyörät pyörimään? Silmäkulmastani olin näkevinäni, miten Autollinen Metsuri iski silmää.
|||
Etusivun kuva:
*