ANNA KONTULA
Keskiviikkona ministeri Petteri Orpo nosti luokkakeskustelun uudelle levelille. Hänen keskiluokkansa koostuu erilaisista ihmisistä, joita kuitenkin yhdistää ahkeruus. Siivoojakin voi olla keskiluokkaa, jos vain on ahkera.
Tähän asti olemme eläneet siinä käsityksessä, että vaikka ei ole olemassa mitään selkeää ja kiistatonta keskiluokan määritelmää, kaikkia luokkatutkimuksen suuntauksia yhdistää kolme perusasiaa:
1.
Ryhmittelyt perustuvat ainakin osittain taloudellisiin suhteisiin. Siis sellaisiin kuin ammatti, varallisuus tai tulotaso.
2.
Luokat ovat aina sosiaalisia – ikään kuin sosiaalisten suhteiden tihentymiä – eikä yksilön luokka-asemaa määritä mikään yksilöllinen ominaisuus (kuten ahkeruus), vaan luokka-asema määrittyy suhteessa toisiin ihmisiin. Luokka kyllä ennustaa monia asioita myös ihmisen käyttäytymisessä (kenen kanssa menet naimisiin, minkä ikäisenä hankit lapsia, miten sisustat kotisi, mitä harrastat, millaisia kirjoja luet, mitä puoluetta äänestät, kuinka vanhaksi elät, suhtaudutko työhön itseisarvoisena vai välineellisenä ja niin edelleen), mutta nämä käyttäytymismallit syntyvät monimutkaisissa prosesseissa suhteessa toisiin ihmisiin.
3.
Luokissa on aina kyse myös vallasta ja etuoikeuksista. Luokka-asema ennustaa, millaisia pelimerkkejä yksilöllä on käytettävissään ja miten häntä kohdellaan. Tämä näkyy suoraan esimerkiksi tutkimuksissa, joiden mukaan koulussa samoja arvosanoja saaneista nuorista työelämässä ”paremmille paikoille” työelämässä sijoittuvat keski- ja yläluokkaisten perheiden lapset.
Vaikka luokkamääritelmiä on erilaisia, ne eivät ole mielivaltaisia eivätkä koskaan yksilöllisiä. Luokkakulttuurit eivät määrää kenenkään kohtaloa. Työväenluokkainen mies voi ilman muuta päättää lopettaa tupakoinnin tai keskiluokkainen nainen hankkia lapset nuorena. Kukaan ei kuitenkaan voi vaihtaa yhteiskuntaluokkaa vain päättämällä muuttaa yksilöllistä käyttäytymistään (esimerkiksi työskentelemällä ahkerammin). Yhteiskuntaluokasta toiseen siirtyminen on tavallisesti vuosia kestävä taloudellinen, kulttuurinen, sosiaalinen ja psykologinen prosessi.
Jos Orpo ei tarkoittanut luokilla sitä mitä niillä yleensä tutkimuksessa tarkoitetaan, niin mitä sitten?
Väitän, että Orpo puhuu luokkaennakkoluuloista. Kun Orpo sanoo keskiluokan olevan ahkeraa ja kaikkien ahkerien kuuluvan keskiluokkaan, lausuma loogisesti sisältää myös väitteen, että ei-keskiluokkaiset (eli työväenluokkaiset?) ovat laiskoja paskoja.
Ei kukaan valtavirtapoliitikko tietenkään tietoisesti nimitä satojen tuhansien äänestäjäsegmenttiä laiskaksi. Mutta se vain putkahti suusta, vahingossa. Niin kuin mikä tahansa itsestäänselvyytenä, että sitä ei sen kummemmin ajattele.
Orpo perustelee lausuntoaan kyselytutkimuksella, jonka mukaan puolet suomalaisista kokee kuuluvansa keskiluokkaan. En ole ehtinyt selvittää hänen lähdettään, mutta se vaikuttaa uskottavalta. Se ei kuitenkaan tarkoita, että siivoojat olisivat kyselyissä sankoin joukoin määritelleet itsensä keskiluokaksi.
Sen sijaan suomalaisella eliitillä on ollut aikaisempien tutkimusten mukaan tapana tehdä niin – ilmeisesti siksi, että keskiluokasta selkeästi erottautuvaan yläluokkaan ei näin pienessä maassa yksinkertaisesti riitä väkeä. Suomalaisen eliitin erityispiirre on, että se samaistuu voimakkaasti keskiluokkaan ja pitää keskiluokkaisia arvoja oikeina ja ominaan.
Mitä ne arvot sitten ovat? Tätä luokkatutkimuksessa on viime vuosina käsitelty paljon. Keskiluokan tuottamassa lehtiartikkeleissa ja elokuvissa keskiluokalle tyypillisiä tunnusmerkkejä ovat kohtuullisuus, säädyllisyys, rationaalisuus, ahkeruus. Näiden vastakohtana työväenluokkaisiin hahmoihin liitetään kohtuuttomuus, irrationaalisuus, laiskuus ja moraalirappio.
Orpo siis tuli toistaneeksi luokkastereotypioita, joihin hän todennäköisesti törmää omassa arjessaan, joka päivä, niin kuin me muutkin. Näillä ei tietenkään ole mitään tekemistä ihmisten tosiasiallisten ominaisuuksien kanssa, saati luokkien. Sen sijaan ne kertovat siitä, kenellä tässä yhteiskunnassa on valta määritellä asioita ja miten tätä valtaa käytetään.
Luokkaennakkoluulot eivät ole viattomia, varsinkaan, kun niitä viljelevillä ihmisillä on paljon valtaa. Kun työväenluokka kuvataan eräänlaisina puoliaikuisina, voidaan sillä oikeuttaa kontrollia, jota muuten ei yhteiskunnassa hyväksytä.
Hyviä esimerkkejä tällaisesta kontrollista ovat sosiaaliturvabyrokratia ja työttömyysturvalainsäädännön mielivalta. Mitä alemmas yhteiskuntahierarkiassa mennään, sitä pienemmiksi käyvät sosiaalisten tulonsiirtojen euromäärät, mutta pidemmiksi niiden hakemista edellytttävät liiteluettelot.
Kirjoittaja on vasemmistoliiton kansanedustaja.
Lähde:
Petteri Orpo linjasi: Ahkera siivooja kuuluu keskiluokkaan (Iltasanomat 1.6.2016)
|||
Etusivun kuva:
Todella hyvä kirjoitus. Orpo on monessa mielessä näyttänyt oikeat karvansa siirryttyään kisaamaan kokoomuksen puheenjohtajuudesta.
Marxilais-leninistithän puhuivat muinoin ”väärästä tietoisuudesta” ja tämä vähän haiskahtaa siltä, vaikka tuollainen ihmisten arvojen totalitaristinen psykopatologisointi onkin melkoisen tympeää touhua.
Saadaankohan nyt sitten Suomeen vaihteeksi sellainen amerikkalainen kehystämiskulttuuri, jossa omistamiseen ja managerointiin keskittynyt yläluokka saarnaa rujoa individualismia, vaikka sen asema on pääosin peritty ja se itse pönkittääkin asemaansa nimenomaan kaikenlaisella kollektivistisella suhmuroimisella (”verkostoituminen”, ”lobbaus”) jonka ansiosta miljarditappioita tehnyt toimitusjohtaja saa kultaisen laskuvarjon ja suojatyöpaikan jostain kaverin firmasta tai valtakabinettien uumenista. Työväenluokka, joka on jo vuosisadan tiennyt, että sosiaaliset siteet ja järjestäytyminen ovat parasta turvaa, eivät tälle välttämättä korvaansa lotkauta vaan jatkavat yhteisöllistä elämää porvarillisesta hurskastelusta huolimatta. Jäljelle jää vain pikkuporvarillinen keskiluokka, joka nielee syötin siimoineen ja uskottelee kaikkien saavutusten olevan kiinni yksilön luonnonlahjoista ja sankarillisesta puurtamisesta. Vaikka perinteisesti tähän kuuluvat kaikenlaiset toimihenkilöt, on tähän ”tajunnalliseen keskiluokkaan” liittynyt myös oikeastaan duunareiksi laskettavaa väkeä, joka sahaa omaa oksaansa äänestämällä oikeistoa. Sitten, kun tuleekin umpikuja vastaan, hirttää individualismi kiinni ja seurauksena on tragedioita, jotka olisivat helposti estettävissä tukea muista ihmisistä hakemalla.