Mätäkuun juttu 3: Rahan siunaama liitto

VESA SUOMINEN   
Nykymuotoinen Euroopan unioni lobbariarmeijoineen ja päätöksentekoon suoraan osallistuvine suuryrityksineen on rakennettu talouden ja politiikan liitonarkiksi. Me tavalliset kuolevaiset olemme tietenkin vain vainoharhaisia, kun meitä arveluttaa tämä päivittäinen havainto-opetus talouselämän mahtiyritysten ja ainoan vaihtoehdon politiikan edusmiesten ja heitä palvelevien virkamiesten ja tutkijoiden lujasta sidoksesta.

Se toimii itseään isommasta pienempään toistavana ja monistavana kuviona kuin Mandelbrotin fraktaali, toimii niin kansainvälisellä kuin kansallisella ja paikallisella tasolla, niin lakeja laatien kuin laeista piittaamatta ja monenlaisten virallisten ja epävirallisten järjestelyjen suojissa. Ja uusiin tarpeisiin voi aina perustaa jonkin uuden Kehittyvien maakuntien Suomen.

Liiton läheisyyttä osoittaa sekin, että politiikan luottamustehtävistä on perin lyhyt matka talouselämän palvelukseen. Joka jobbarilla on aina käyttöä hyvälle lobbarille. Ja poliitikot ja valmisteleva virkamiehistö puolestaan saavat kelpo täydennystä niin talouselämän tuhat- kuin tuhlataitureista.

Heistä suurin osa on varmasti rehellisiä ja lainkuuliaisia ihmisiä, jotka käyttävät vain hankkimaansa ammattitaitoa ‒ mutta kansalaista oudoksuttaa tuon ammattitaitoisen joukon aikaansaaman talouspolitiikan hämmästyttävän yhdenmukainen lopputulos, kun ainoa vaihtoehto toteutuu niin kansallisessa kuin kansainvälisessä päätöksenteossa maasta ja olosuhteista riippumatta.

Onkohan ainoan vaihtoehdon politiikan ainoa todellinen tehtävä ollut piilottaa näkyvistä kaikkein räikeimmän eriarvoisuuden tahallinen palauttaminen sinnekin, mistä se onnistuttiin toisen maailmansodan jälkeen häätämään hiukan syrjemmälle? Toteutuuko se niin vääjäämättä siksi että niin kovin moni on jättänyt itsensä jääväämättä?

Pääoma on kansainvälistä, ja se painostaa kansallisvaltioita yhteiseen ruotuun rakentamaan globaalikapitalismin harvojen paratiisia ja lukemattomien painajaista. Ja kun raskasta vastuuta kantaneiden poliittisten päättäjien ja päätöksiä valmistelleiden virkamiesten on ollut pakko uhrata kaikista huolehtiva hyvinvointivaltio ‒ vaihtoehtoja ei ole ‒ niin onhan hyvä että he ovat sentään onnistuneet pelastamaan edes itsensä.

Pyöröovi

Rahan julmaa jumalaa ymmärtää ainoastaan Olymposvuorelle ‒ tai Davosin talousfoorumiin ‒ kokoontuvien talouselämän vaikuttajien ja heitä kumartavien politiikan päätöksentekijöiden suppea joukko. Talouden ja politiikan eliitit ovat kietoutuneet yhteen kuin käärmeet Hermes-jumalan, varkaiden ja kaupan suojelijan sauvassa.

Ison-Britannian entinen pääministeri Tony Blair on tehnyt nimestään tavaramerkin ja häärännyt milloin Wall Streetin isoihin pahoihin susiin kuuluvan JP Morgan-pankin osa-aikaisena neuvonantajana (vaivaisella 2 miljoonan taalan vuosipalkalla) ja samaa pankkia Brexitin suhteen neuvomassa, milloin taas saudiprinssin PetroSaudi-öljy-yhtiön kaupanvälittäjänä lobbaamassa firman tuotteille pääsyä kommunistisen puolueen miljardöörien johtaman kapitalistisen Kiinan markkinoille.

Gerhard Schröder päätti ensin Saksan liittokanslerina allekirjoittaa kaasuputkisopimuksen moitteettomista liiketavoistaan tunnetun Venäjän kanssa ja riensi kohta virkansa jätettyään Vladimir Putinin avuksi edistämään hanketta Nord Stream -yhtiön hallintoneuvoston puheenjohtajana. Hän antoi myös valita itsensä muun muassa brittiläis-venäläisen maakaasu- ja öljy-yhtiö TNK-BP:n hallitukseen (2009‒2011) ja rupesi Rotschild-pankin neuvonantajaksi.

Ja onhan tuosta tullut maan tapa jo pohjan perilläkin: entisillä pääministereillä on kysyntää kaasuputkihankkeen kaupustelijana, Suomen arktisen strategian hahmottelijana Elinkeinoelämän keskusliiton laskuun, Nokian johtotehtävissä ja suomalaisen liike-elämän idänsuhteita vaalimassa.

Jos on istunut maan parlamentissa ja opetus- ja oikeusministerinä hallituksissa ja luotsannut puoluettaan puheenjohtajana, ei ole valmis vain partiopoikia johtamaan ja yliopiston kansleriksi vaan myös ison yrityksen toimitusjohtajaksi ja vaikka Elinkeinoelämän keskusliiton hallituksen puheenjohtajaksi (EK:n toimitusjohtajaksi pääsee puolustusministerin ja elinkeinoministerin kokemuksella). Ja entisen europarlamentaarikon, puoluejohtajan ja puolustusministerin suhteilla ja kokemuksella voi pestautua puolustamaan vaikka kiinalaista bioenergiaa.

Pyöröovi toimii yhtä kitkattomasti toiseenkin suuntaan, talouselämästä politiikkaan. Poliittiseksi päättäjäksi voi valikoitua vaikkapa kannuksensa liike-elämässä hankkinut pääministeri jolla ei ole hilpasen käsitystä eikä siis turhia ennakkoluuloja parlamentaarisen päätöksenteon prosesseista eikä mitään aavistusta ammattiyhdistysliikkeen osuudesta demokratiassa (puhe on tietenkin Silvio Berlusconista).

Tai yrittäjästä ja hallitusammattilaisesta voi siirtyä vaikka liikenne- ja viestintäministeriksi. Tällaista päätöksentekijää ei tietenkään kiusaa koskaan ideologinen likinäköisyys eikä omien päätösten tarkasteleminen vain liike-elämän edun näkökulmasta. Ja hallitus kuin hallitus: työnsä tehtyään hallitusammattilainen voi aina palata liike-elämään.

Valtion etua katsovaksi virkamieheksi voi siirtyä talouselämän etujärjestöstä:
‒ Uuden peruspalveluministerin Susanna Huovisen valtiosihteerinä aloittaa Ulla-Maija Rajakangas. Rajakangas toimii tällä hetkellä Finanssialan Keskusliitossa yhteiskuntasuhteiden johtajana. Rajakangas on toiminut aiemmin useissa poliittisen avustajan tehtävissä, muun muassa Sdp:n ministeriryhmän sihteerinä ja pääministerin erityisavustajana. (Helsingin Sanomat 30.5. 2013)

Valtion korkeasta virkamiehestä, esimerkiksi ulkoministeriön valtiosihteeristä ja maansa keskeisestä EY-jäsenyysneuvottelijasta voi tulla suuren tietoliikennealan yhtiön yhteiskuntasuhteita kaitseva johtaja. Kauppa- ja teollisuusministeriön kansliapäälliköstä voi puolestaan aikaa myöten sukeutua vaikka vakuutusyhtiön toimitusjohtaja. Tässä tapauksessa työtehtäviä virkamiehenä ja toimitusjohtajana tosin erotti kuuden vuoden säädyllinen väliaika valtionyhtiön hallituksen päätoimisena puheenjohtajana.

Ilkeä ja ymmärtämätön kansalainen vainuaa jotakin arvosteltavaa siinäkin, että kaivosalaa valvovat viranomaiset ovat piipahtaneet välillä kaivosyhtiöissä työssä ‒ epäilemättä vain perehtyäkseen alaan paremmin:

‒ Oriveden kultakaivoksen nykyinen ympäristöasiantuntija Juha Koskela on työskennellyt vuorotellen lupaviranomaisena ja kaivosyhtiöissä. Ylitarkastaja Juhani Itkonen teki vuoden työkeikan Kittilän kultakaivoksella. Aluehallintovirastossa ja Ely-keskuksissa toiminut Heikki Kovalainen oli vuosia Talvivaaran ympäristöpäällikkö. Myös Pohjois-Suomen aluehallintoviraston ympäristövastuualueen johtaja Erkki Kantola työskenteli vuosina 2007‒2010 ympäristö- ja turvallisuuspäällikkönä Kittilän kaivoksella. (MOT 17.5.2016)

Tällaisessa toiminnassa ei tietenkään ole pienintäkään intressiristiriitaa. Saman tien voisi epäillä, että Helsingin kaupungille voi koitua jotakin haittaa siitä että entinen ministeri ja kaupungin sosiaali- ja terveysasioista vastannut apulaiskaupunginjohtaja siirtyi yksityisen terveyspalveluyrityksen liiketoimintajohtajaksi. Kyseessä on varmasti vain uusi ura, kun Helsinki on päättänyt lakkauttaa kaupunginjohtajien virat.

Jumalan kuva

Nykyisen globaalikapitalismin aikakauden vertauskuvan, tunnetusti hyvämaineisen monikansallisen Goldman Sachs-pankin toimitusjohtaja Lloyd Blankfein on sanonut jättipankkien tekevän ”Jumalan työtä”, joskin tietämätön kansalainen on erottavinaan ainoastaan banksterismia, järjestäytynyttä talousrikollisuutta maailmanlaajuisine miljardivahinkoineen. Blankfeinin ja hänen kaltaistensa vanhurskaiden uskontunnustus on kirjoitettu heidän jumalansa, dollarin setelin selkämykseen: ”In God we trust”.

Viimeistään Goldman Sachsin esimerkki todistaa, että epäilyt liike-elämän peitellyistä pyrkimyksistä poliittiseen vallankäyttöön ovat tuulesta temmattuja. Nykykapitalismissa liike-elämä uskaltaa käyttää ja näyttää poliittista valtaansa ihan peittelemättä.  Goldman Sachsin toimitusjohtaja Robert Rubin siirtyi aikanaan sutjakasti demokraattipresidentti Bill Clintonin hallituksen valtiovarainministerin postille ja toinen saman pankin toimitusjohtaja Henry ”Hank” Paulson puolestaan republikaani George W. Bushin hallituksen valtiovarainministeriksi.

Quid licet Iovi non licet bovi ‒ mikä on luvallista jumalalle ei sovi tavan tallaajille: Siksi globaalikapitalismin olympolaista suunnitelmaa ymmärtämättömän kadunmiehen ei tule moittia esimerkiksi Portugalin entistä pääministeriä ja sittemmin EU-komission puheenjohtajaa (2004‒2014) José Manuel Barrosoa sukkelasta värväytymisestä Goldman Sachsin leipiin eikä epäillä Euroopan keskuspankin pääjohtajan Mario Draghin rahapoliittisten toimien tolkullisuutta vain siksi, että hänkin on entinen Goldman Sachsin mies.

Mutta kun rahaa ei ole

Jälkidemokraattisten eurooppalaisten yhteiskuntien kansalaisille on syötetty viimeiset vuosikymmenet satua ainoan vaihtoehdon politiikasta, joka ei tarjoa vaihtoehtoja eikä siis ole enää lainkaan politiikkaa. Kaikesta Euroopan keskuspankin elvytyspaketeissaan pankeille syytämästä löysästä rahasta huolimatta kauhea ja krooninen rahan puute vaivaa tätä köyhää Eurooppaa. Niinpä ”ainoa” mahdollisuus on supistaa, leikata, säästää, kiristää, kuristaa, kärjistää ja kurjistaa aina vain lisää ‒ mutta ei tietenkään ihan kaikilta.

Ainoan vaihtoehdon politiikan keskeinen sanoma on, että tuloeroja on kasvatettava edelleen, ja länsimainen hyvinvointivaltio on pelastettava paremmin toimeentulevien tarpeisiin. Suomalainen sote-uudistus käy esimerkistä. Menipä soteen tai saveen, parempituloisen on päästävä yksityislääkärille julkisen sektorin kustantamana.

Köyhyyttä vastaan tässä rahapulasta kärsivässä maailmassa kamppaileva Oxfam-järjestö ennusti viime vuoden tammikuussa, että ellei kehityksen suunta muutu niin tänä vuonna rikkain yksi (1) prosentti maailman ihmisistä on vauraampi kuin maapallon koko muu väestö yhteensä. Oxfamin tammikuussa 2014 julkaisemien tietojen mukaan 85 rikkainta ihmistä omisti saman verran kuin planeetan väestön köyhempi puolisko, 3,5 miljardia omisti yhteensä. Vuonna 2016 näitä rikkaimpia ”tarvitaan” samassa vertailussa enää 62.

Politiikan liikkumavara

Italian kerrallisen uusvasemmiston isoäiti Rossana Rossanda (s. 1924) on arvioinut ainoan vaihtoehdon politiikan ajajien antautumista talouselämän mahdin edessä:

‒ On tullut tavaksi sanoa, että talous on ahmaissut politiikan ja tarkoittaa tällä, että politiikalla ei ole enää valtaa päättää talouden piiriin kuuluvista teemoista kuten julkisista menoista, pääomaliikkeistä, finanssitalouden valtavasta kasvusta, investointien suuntaamisesta. Tämä on suureksi osaksi totta ehdolla, että pidetään selkeästi mielessä ettei politiikan aiempia valtaoikeuksia ole siltä vienyt ulkoinen sota tai sisäinen vallankaappaus vaan se on luopunut niistä omasta valinnastaan, omien parlamenttiensa säätämillä ja tavallisesti hallitusten kiirehtimillä laeilla. Taloudellisen ensisijaisuus on lyhyesti sanoen ollut poliittinen valinta, kuten olivat myös Bretton Woods -sopimus ja ”pääoman ja työn kompromissi” toisen maailmansodan jälkeisessä Euroopassa.

Politiikka on itse rakentanut ahtaan pilttuunsa. Politiikasta politiikan hävittäneen silmänkääntötempun ydin on uskotella, että yhteiskunnan nykytila, politiikan alistaminen taloudelle, on jonkinlainen luonnon määräämä ”normaalitila”, jonka muuttaminen on vaarallista tai mahdotonta. Kansalaisista ja heidän tahdostaan kuitenkin riippuu, ottaako politiikka taas lisää sananvaltaa talouden yli, ja hidastuuko pyöröoven liike samalla niin että ovesta kulkijoita on mahdollista valvoa vähän paremmin.

Se tuskin onnistuu Suomessa paremmin kuin muuallakaan porvarillisia ”työväenpuolueita” äänestämällä ja valitsemalla parlamenttiin kansaa kosiskelevia poliittisia helppoheikkejä.

Suomalaisten ja muiden unionimaiden kansalaisten poliittisesta oppimiskyvystä riippuu, jatkuuko vanha hilpeä meno, ja riittääkö siis vilskettä ja tungosta pyöröovessa ja leipäjonoissa.

Lukemistoa:

Kehittyvien maakuntien Suomi (Wikipedia) 

Kokenut Davosin-kävijä: Pelkkä täällä oleminen tarkoittaa, että huomataan (Yle 19.1.2016) 

Ylivuotoja kultakaivoksilla: käsikirjoitus (Riikka Kaihovaara, MOT Yle 17.5. 2016, päivitetty 2.7.2016) 

Susanna Huoviselle valtiosihteeri Finanssialan Keskusliitosta (Heli Suominen, Helsingin Sanomat 30.5.2013) 

Goldman Sachs hallitsee maailmaa? (Rahan Valhe, Uusi Suomi 30.9.2011) 

Oxfam: 62 ihmistä omistaa saman kuin maapallon köyhempi puolisko (Kepa uutiset 19.1.2016)

Urapolkuja

Entinen EU-pomo Barroso sai töitä Goldman Sachsilta (Kauppalehti 8.7.2016)

Paavo Lipponen mukaan viestinnän konsulttiyhtiöön (Yle 20.12.2013) 

Jyri Häkämiehen siirto: Palkka nousee 15 100 € / kk (Uusi Suomi 9.11.2012) 

Carl Haglund siirtyy yrityselämään – uusi työnantaja käyttää viestintä­toimistoa, jonka hallituksessa Haglund istuu (Helsingin Sanomat 22.6.2016) 

Helsingin apulaiskaupunginjohtaja Laura Räty siirtyy terveysbisnekseen – ”Herää kysymys, kenen etuja kokoomuksessa ajetaan” (Helsingin Sanomat 12.5.2016) 

Christoffer Taxell, cv (Ålandsbanken) 

Veli Sundbäck, cv (MetsäBoard) 

Matti Vuoria, cv (YIT) 

Mätäkuun jutut 2016:

Mätäkuun juttu 3: Rahan siunaama liitto (23.8.)

Mätäkuun juttu 2: Ihan hatusta (14.8.) 

Mätäkuun juttu: Ihmismetsästystä ja kannibalismia (23.7.) 

Mätäkuun jutut 2018:

Mätäkuun juttu: Muureja (13.8.2018)

Mätäkuun juttu: Nalle Puhin seikkailut pandojen maassa (13.8.2018)

*