Steven Lee Myers: Uusi tsaari. Vladimir Putin ja hänen Venäjänsä

Teksti ja kuvat: HEIKKI SUOMINEN
Steven Lee Myers on toiminut The New York Timesin toimittajana 1980-luvun lopulta ja kirjoittanut kansainvälisistä kriiseistä Balkanilta, Afganistanista ja Irakista. 2000-luvun alussa hän asui seitsemän vuotta Moskovassa, jolloin hän pääsi seuraamaan Venäjän tapahtumia, Tšetšenian sotaa ja Ukrainan oranssia vallankumousta ja muita maailmaa järkyttäneitä tapahtumia. Tällaisia ovat olleet muun muassa Aleksandr Litvinenkon ja Anna Politkovskajan murhat ja näihin liittyvät juonenkäänteet.

Myersin seuraamat tapahtumat kietoutuvat läheisesti Vladimir Putiniin. Putin ilmaantui Venäjän ja kansainvälisen politiikan näyttämölle 1990-luvulla kuin tyhjästä. Hänestä tuli yksi maailman vaikutusvaltaisimmista ja puhutuimmista johtajista. Kirjassaan Myers käy läpi Putinin elämänvaiheet. Pussy Riot, Edward Snowden, Krimin valloitus ja Boris Nemtsovin murha ovat osa jännittävää tarinaa.

Kirja on kiintoisaa luettavaa siitä, miten Putin valtaan noustessaan vuonna 2000 oli merkittävä talouden ja yhteiskunnan uudistaja, mutta kuinka hänestä tuli maailman pettymykseksi valtaansa lujittava, kaikkia yhteiskunnan instituutioita ohjaava, vastustajansa nujertava, laskelmoiva ja kylmä yksinvaltias.

Putin haaveili jo lapsena agentin ammatista. Selkeistä ammatillisista haaveista huolimatta hänen uransa oli kaikkea muuta kuin suoraviivainen ja helppo. Kirjassa Putinista piirtyy kuva hänen köyhästä ja katuväkivallan täyttämästä lapsuudestaan. Sattumien ja vaikeuksien kautta hän eteni kohti Neuvostoliiton valtiollisen turvallisuuspoliisin, KGB:n salaisen agentin tehtäviä ja siitä edelleen maan hallintokoneistoon.

Kuin Maatuska-nukke

Putinin elämänvaiheet liittyvät läheisesti Neuvostoliiton luhistumiseen ja Venäjän 1990-luvun tapahtumiin. Maa oli romahduksen partaalla ja täynnä valtataisteluja, korruptiota, juonitteluja ja salamurhia. Myers ei tässä suhteessa tarjoa lukijalle aivan riittävästi kainalosauvoja Venäjän ja kaiken siihen liittyvän sekamelskan hahmottamiseksi. Lukijalle riittänee, että ymmärtäminen ei ole oikeastaan edes mahdollista. Tähän Venäjän valtiolliset ja poliittishallinnolliset muodot ja prosessit ovat liian monimutkaiset. Maatuska-nukke Venäjän symbolina on osuva, jokaisen kerroksen alta paljastuu aina uusi kerros.

Mikä mies Putin on? Venäjällä hänestä on tullut johtaja, joka vaikuttaa kaikkeen ja kaikkialla, mutta hänen vaikutustaan, ajatteluaan ja toimintaansa on usein hänen läheistensäkään, saati länsimaalaisten vaikea ymmärtää tai ennakoida, ainakaan enää nykyisin. 2000-luvulla länsijohtajat arvostivat Putinia ja hän nautti tästä arvonannosta täysin siemauksin, väläyttipä hän jossakin vaiheessa Venäjän mahdollista liittymistä Natoonkin.

Putin näkyy, kuuluu ja vaikuttaa, mutta yksityiselämänsä hän on onnistunut pitämään jotakuinkin salassa. Putinin (nyttemmin entinen) puoliso eivätkä hänen kaksi tytärtään ole viihtyneet julkisuudessa. He ovat pyrkineet ja päässeet siitä liki pitäen kokonaan eroon eivätkä Myersin mukaan näytä toimivan Putinin politiikassa.

Vakoilun ja vastavakoilun vainoharhat

Kirjassa Putinista hahmottuu persoona, joka on muotoutunut vakoilun ja vastavakoilun vainoharhaisessa ympäristössä. Putinin omaksui Myersin mukaan jo varhain kunnioituksen määräyksiä kohtaan. Putin kunnioittaa valtion edun takaamia lakeja ja vaatii niiden tarkkaa noudattamista sekä itseltään että muilta.

Mutta kunnon agentin tavoin tällaiset hyveet ovat Putinille vain peiterooli. Kirjan mukaan Putinilla ole pidäkkeitä muokata lakien ja määräyksien sisältöä ja tulkintaa sellaiseksi kuin hän itse haluaa. Sama koskee vaaleja, kansalaisvapauksia, median asemaa, yritystoimintaa ja niin edelleen.

Putinille on tärkeää voittaa ”demokraattiset vaalit”, mutta Kreml suorittaa taustalla ehdokasasettelut, muokkaa ääntenlaskentaa, määrittelee puheenaiheet mediassa, ohjaa oikeudenistuntoja, kokoaa todistusaineistot, haastaa oikeuteen sekä lähetyttää vankilaan kenet haluaa.

Ohjattu demokratia ei aina tyylikästä

Myers kertoo miten Kreml on Putinin ”ohjatulla demokratialla” ottanut virkamiehet, poliitikot, puolueet, yritykset, vaalit, tiedotusvälineet, kansalaiset, kirkkokunnat ja järjestöt talutusnuoraansa. Vapaus otetaan pois, jos siitä on haittaa Putinin hallinnolle. Demokraattinen ohjailu ei aina onnistu tyylikkäästi, mutta aina voidaan keksiä jotakin muuta tilalle. Tämä riittää pitämään paketin nimeltä Venäjä jotenkin kasassa.

Kansa kunnioittaa moraalista ja fyysistä vahvuutta, lakia ja järjestystä. Kunhan Kreml on ensin saanut kuuliaisten tiedotusvälineiden avulla kansan janoamaan esimerkiksi kostoa, on Putinin on helppo esiintyä harkitsevana ja kansansa parasta ajattelevana johtajana.

Putinista ei voi puhua ilman oligarkkeja, jotka Putin nujersi tai taivutteli taakseen. Nämä 1990-luvulla valtion omaisuuksien yksityistämisillä rikastuneet oligarkit, kuten Hodorkovski, varastivat Putinin mielestä valtiolle kuuluvat rahat.

Oligarkit herran nuhteeseen

Nykypäivään tultaessa Myers osoittaa kuinka korruptio eivätkä miljonäärit ole kuitenkaan kadonneet. Kansalta varastaminen saa jatkua kunhan sen tekee salassa kansalta Putinin ja Kremlin ehdoilla. Länsimaisen kapitalismin petollisuudesta pauhaava sodanlietsoja voi siis aivan hyvin nauttia länsimaalaisten veroparatiisien suomista miljardien dollareiden rahakätköistä tai lekotella Karibialla ilman omantunnontuskia, kunhan tekee mitä käsketään eikä astu Putinin varpaille.

Esimerkiksi Sotshin olympiahankkeessa kymmenet miljardit dollarit siirtyivät valtion virkamiesten taskuihin ja vain osa sen kisakylän rakentamiseen, mihin ne oli tarkoitettu. Putin suuttui, mutta ei ensi sijassa hävinneiden rahojen vuoksi vaan siksi, että olympialaiset olivat hänen unelmansa, jonka virkamiehet uhkasivat pilata.

Putin on tavallaan siellä mistä hän nuorena miehenä lähti liikkeelle, joskin suuremmassa mittakaavassa: vakoojien, vainoharhan, valvonnan, ystävien ja pettureiden labyrintissa. Hän pääsi virkaansa rauhanomaisesti Jeltsinin nostamana ja teki uudistuksia. Venäjän kehitys näytti lupaavalta uudenlaisen urheilullisen valtionpäämiehen johtamana.

Nyt median ja kansan osana on aavistella mitä heidän johtajansa tänään ajattelee, miten häntä voi parhaiten miellyttää. Ihmiset siirtävät Myersin mukaan pelkonsa ja itselleen kuuluvan vastuun johtajalleen ja vannovat tälle kuuliaisuutta ja välttyvät näin itse tekemästä vaikeita päätöksiä.

Putinin ja Venäjän kohtalonyhteys

Valtionpäämiehen ja Venäjän kohtalo ovat kirjan mukaan kietoutuneet toisiinsa tiukasti. Myersin tekstin perusteella Putin on alkanut jossain määrin eristäytyä. Pelättävissä voi olla lisää valtiokoneiston suorittamaa sortoa, valvontaa ja syntipukkien etsintää.

Kansa saattaa tästä huolimatta tai sen takia kuitenkin kieltäytyä kantamasta johtajalleen loputtomasti uhrilahjoja ja Putin ymmärtää tämän. Kaikesta huolimatta Putin on Myersin mukaan ainoa, joka pystyy pitämään Venäjän tehottoman ja kleptokraattisen järjestelmän koossa ja oman eliittinsä kuppikunnat tasapainossa.

Kirjaa on ilo lukea, koska se on hyvin kirjoitettu ja käännös on sujuva.

|||

Steven Lee Myers: Uusi tsaari – Vladimir Putin ja hänen Venäjänsä. Suomentanut Seppo Raudaskoski. Bazar, 2016. 751 sivua.

*