Kuva ja teksti: LI ANDERSSON
Vierailin yhtenä aamuna ennen töihin lähtöä leipäjonossa helsinkiläisessä lähiössä. Vaikka oli kylmä aamu ja satoi lunta, sadat ihmiset seisoivat ulkona odottamassa pääsyä ruokajakeluun. Vuosia siellä vapaaehtoistyötä tehnyt kertoi jonon olevan yhtä pitkä joka päivä, vuodenajasta riippumatta. Köyhyys ja yksinäisyys ei kelejä katso.
Juttelin useamman ihmisen kanssa, joka kertoi olevansa pettynyt päättäjiin ja politiikkaan. Puhuimme toimeentulotuen epäonnistuneesta siirrosta Kelaan, vakuutuslääkärijärjestelmän epäkohdista ja kuinka vaikeaa on löytää kohtuuhintainen vuokra-asunto. Yksi mies sanoi minulle, että vaikka vaaleja tulee ja menee, ei asiat muutu. Se oli raskasta kuulla, vaikka ymmärrän hyvin, että hänestä tuntui siltä.
Eduskunnassa näkee hyvin, kuinka epätasaisesti valta jakautuu Suomessa. Tässä maassa on valtavasti etujärjestöjen lobbareita ja vaikutusvaltaisia ihmisiä, jotka osaavat ajaa agendaansa hyvinkin tehokkaasti. He osaavat hyödyntää omia verkostojaan, he osaavat puhua oikeilla argumenteilla ja tietävät miten päätöksentekoprosessit toimivat. Heidän mielipiteensä kyllä kuuluu, ja sitä kuullaan. He muistavat myös käydä äänestämässä.
Huhtikuun kuntavaaleissa valitaan taas kerran kuntapäättäjiä Suomen 311 kunnanvaltuustoon. Tällä kertaa nämä valtuutetut tulevat ratkaisemaan sen, miten kunta valmistautuu sote-uudistukseen. Käytännössä on kyse esimerkiksi siitä, myykö kunta jo etukäteen terveyskeskuksensa tai tehostetun palveluasumisen yksikkönsä suurelle terveyskonsernille. On kyse siitä, pilkotaanko Suomen sosiaali- ja terveyspalvelut eri yhtiöiden ja suurten terveyskonsernien bisnekseksi, vai pyritäänkö alentamalla asiakasmaksuja ja lisäämällä lääkäreiden ja sairaanhoitajien määrää helpottamaan ja nopeuttamaan vastaanotolle pääsemistä.
Huhtikuussa valittavat valtuutetut ratkaisevat myöskin sen, saavatko työttömien lapset olla päivähoidossa samoilla ehdoilla kuin työssäkäyvien vanhempien lapset. Niissä kunnissa, joissa päivähoito-oikeus on rajattu, on osa-aikaiset lapset muun muassa siirretty omaan ryhmään, jääneet ilman aamupalaa sekä missanneet lemmikkipäivän kaltaiset ohjelmat.
Valtuutetut ratkaisevat myös sen, minkäkokoisia ryhmiä päiväkodeissa ja peruskouluissa on. Muun muassa opettajat, koulunkäynninohjaajat, lähihoitajat ja sairaanhoitajat tekevät kunnissa äärimmäisen tärkeää työtä, mutta yleensä aivan liian niukoilla resursseilla. Kellokorttien ei pitäisi kuulua päiväkoteihin tai kotihoitoon.
Tulevat valtuutetut päättävät myös, minkälainen meidän arkiympäristömme on. He vaikuttavat joukkoliikenteen lippuhintoihin sekä siihen, kulkevatko ratikat tai bussit missä ja kuinka usein. He ratkaisevat sen, miten kunnianhimoisesti vähennetään ilmastopäästöjä ja miten paljon niitä kohtuuhintaisia vuokra-asuntoja rakennetaan. Monissa kunnissa he päättävät myös siitä, miten ruokajonoja ylläpitäviä järjestöjä avustetaan.
Minä sanoin leipäjonon miehelle, että äänestäminen ei suinkaan ole ainoa tapa vaikuttaa. Mutta vaikka valta muuten jakautuu yhteiskunnassa epäoikeudenmukaisesti, olemme ainakin äänestämisessä kuitenkin kaikki ihmisinä tasavertaisia. Sillä vaikutusvaltaisella lobbarilla on yhtä monta ääntä käytettävissä, kuin Myllypuron leipäjonon miehellä.
Sitä ääntä kannattaa huhtikuussa käyttää tulevaisuuteen katsovan, yhteiskunnallisen oikeudenmukaisuuden ja ihmisten yhdenvertaisuutta puolustavan politiikan puolesta. Maailma muuttuu kun sitä muutetaan, ja siihen muutoksen ovat kaikki vasemmistoliiton ehdokkaat sitoutuneet.
*