Aika ennen partoja

Jenny (Vicky Krieps), Karl (August Diehl) ja Friedrich (Stefan Konarske). (Kuva: Frederic Batier, Agat film/Velvet Film)


Teksti: OSKARI JOKINEN   

Elokuvaa Nuori Karl Marx (Le Jeune Karl Marx, 2017) ei ole virallisesti julkaistu Suomessa, vaikka ainakin Tampereella sille on yritetty saada näytöksiä Arthouse Cinema Niagaraan. Ainoat yleisönäytökset ovat tiettävästi olleet tällä haavaa Marx-konferenssissa Tampereen yliopistolla sekä Marxin syntymän 200-vuotisjuhlassa Työväenmuseo Werstaalla. Perinteinen punainen kaupunki on tälläkin kertaa kunnostautunut vasemmistolaisen perinteen edistämisessä.

Epäammattimaisuudesta elokuvaa ei ainakaan voi moittia. Elokuvan ohjanneen Raoul Peckin dokumentti I Am Not Your Negro oli vuonna 2017 Oscar-ehdokkaana ja hänen tuotoksiaan on ennenkin noteerattu esimerkiksi Cannesin elokuvajuhlilla. Nuori Karl Marxkaan ei ole nyrkkipajateos, vaan esimerkillinen historiallinen elämänkertaelokuva.

Karl Marx on useimmille pääpiirteissään tuttu teostensa kautta, mutta muille kuin aiheeseen vihkiytyneille hän jää ihmisenä usein ohueksi. Esimerkiksi Marxin erään elämänkerran kirjoittanut Francis Wheen mainitsi haluavansa keskittyä häneen nimenomaan ihmisenä.

Nuori Karl Marx kulkee tässä mielessä keskitietä. Elokuvan keskiössä ovat ehdottomasti hänen kirjoituksensa, mutta niiden syntyhistorian materiaalinen perusta Marxin omassa elämässä kulkee välttämättä rinnalla. Marxia ei yksin nosteta jalustalle, vaan kuten todellisessa historiassakin, hänen läheinen ystävänsä Friedrich Engels saa elokuvassa aivan yhtä tärkeän roolin. Hän ei myöskään jää pelkäksi Marxin hiljaiseksi tukijaksi, vaan elokuvassa käsitellään yhtä lailla hänen hankalaa rooliaan tehtaanomistajana, kirjailijana ja vallankumouksellisena.

Arvoa annetaan myös Marxin vaimolle Jenny Marxille ja Engelsin kumppanille Mary Burnsille. Vaikka he eivät nousekaan aivan päähenkilöiden tasolle, pääsevät he näkyviin enemmän kuin mikä keskimääräisessä elokuvassa olisi ehkä tyypillistä. Jenny Marx osallistuu vasemmistoälyköiden kokouksiin siinä missä miehetkin ja Burnsin asemaa työväenluokkaisena naisena ei peitellä, vaan se pikemminkin nostetaan hänen persoonansa ajavaksi voimaksi. Tämä ei tee elokuvasta vielä feminististä, mutta naiset saavat suuremman roolin kuin suurmieselokuvalta olisi odottanut.

Nimensä mukaisesti elokuva keskittyy Marxin ja Engelsin uran alkutaipaleelle. Elokuva alkaa noin vuodesta 1843 ja päättyy Kommunistisen manifestin julkaisuun ja Euroopan hullun vuoden vallankumouksiin. Elokuvan päättyessä Marxin päätyö, Pääoma, on vasta kaukana edessäpäin, vaikka siihen elokuvassa jo vihjaillaankin. Marxin ja Engelsin tavaramerkit, valtavat parrat, loistavat näin myös poissaolollaan.

Tekstien Marx

Marxin kirjoitukset on kudottu syvälle kerrontaan. Elokuva alkaa kohtauksella köyhistä polttopuiden kerääjistä, joiden toimet virkavalta tulee ratsuin ja miekoin keskeyttämään. Kohtaus on viittaus Marxin artikkeliin Rheinische Zeitung -sanomalehdessä, jossa käsiteltiin puunkerääjiin kohdistettuja ankaria toimia. Narratiivin keskiössä on myöhemmin myös Marxin kritiikki Pierre Proudhonia kohtaan kirjassa Filosofian köyhyys ja elokuvan päättää Kommunistisen manifestin kuumeinen valmistelu ja lopulta juhlallinen luenta.

 

Päähenkilöiden lisäksi ovat pöydän ympärille kerääntyneet muun muassa Mikhail Bakunin (keskellä), Pierre Proudhon ja Karl Grün. (Kuva: Kris Dewitte, Agat Film/Velvet Film)


Marx oli kuitenkin muutakin kuin kirjoituksensa. Jatkuvana alavireenä elokuvassa toimii toisaalta vallankumouksellisen toiminnan tuottama epävarmuus ja sorto viranomaisten taholta, toisaalta Marxien krooninen varattomuus. Francis Wheenin elämänkerrassa Marxia kuvataan kevytmielisenä rahojen kuluttajana, joka useimmiten eli muiden ihmisten hyväntekeväisyydestä ja jolle ei ollut ongelma kuluttaa rahojaan jopa ennen kuin oli niitä saanut. Wheenin tulkintaa Marxista on pidetty turhankin raflaavana, mutta elokuvassakin Marxit elävät taloudellisessa niukkuudessa, silti pyrkien säilyttämään porvarillisen ulkokuorensa. Elokuvaan on saatu mahdutettua episodi velkojista ja Marxin epäonnistunut yritys hankkia töitä postitoimistosta.

Marx ja kumppanit

Elokuva nimessään korostaa Marxia, mutta se on samalla myös 1800-luvun vasemmiston rogue’s gallery. Elokuvassa esiintyvät monet historiasta tutut hahmot, kuten aiemmin mainittu Proudhon, Mikhail Bakunin, Wilhelm Weitling ja Karl Grün. Näiden hahmojen yhteydessä päätään nostaa myös Marxin kiivas luonne, jonka kohteiksi joutuivat usein muutkin kuin kapitalistinen järjestelmä.

Oikea Marx ei kuluttanut elämäänsä kokonaisuudessaan kirjoituspöydän ääressä, eikä hän niin tee elokuvassakaan. Vaikka kyseessä on tarina suurmiehestä, saa osansa elokuvassa myös työväki, se ihmisryhmä, jolle Marx omisti elämäntyönsä. Marxin matka kulkee työväenyhdistyksestä toiseen, joista elokuvan lopussa Marx ja Engels kaappaavat yhden ja vaihtavat sen nimeksi Kommunistinen liiga.

Vaikka elokuva on tarina Marxista, on se myös tarina työväenluokan kärsimyksistä. Elokuva alkaa puunkerääjien sorron kuvauksella ja päättyy kuviin työväenluokkaisista hahmoista, joiden kuluneiden kasvojen taustalla luetaan Kommunistista manifestia. Vielä lopputekstien aikanakin näytetään modernia videokuvaa nykypäivän vallankumouksista, sorrosta ja väkivallasta. Marxin työ ei päättynyt 1800-luvulle, vaan jatkuu edelleen.

Totuttu tyyli, voimakas sanoma

Kerronnallisesti ja elokuvateknisesti Nuori Karl Marx on varsin konservatiivinen. Toisinaan mennään melkoista pikajuoksua, kun Marxin ja Engelsin elämän avainkohtia pyritään esittämään mahdollisimman kattavasti ja samalla esitellä ajankuvaa. Jotkin metaforat tuntuvat kömpelöiltä ja kliseisiltä, kuten Karlin ja Jennyn irrallisen oloinen seksikohtaus (jolla pyritään osoittamaan heidän olevan pariskunta) ja Jennyn raskautta ilmentävä pahoinvointi. Kohtaukset ovat vaikuttavan sijasta banaaleja.

Elokuvan juliste. (Kuva: Agat Film/Velvet Film)

Toiset kohtaukset, kuten Marxin ja Engelsin pakomatka santarmeilta ja riita tehtailijan kanssa herrasmiesten kerholla, luovat puolestaan hahmoille veijarimaista dynamiikkaa. Tämä tuo tarvittavaa ja oikeudenmukaista keveyttä hahmoihin, jotka monesti muistetaan vain ankarina partajuusoina. Erityisen positiivista on runsas ranskan ja saksan käyttäminen. Englannin kielen kyllästämässä nykymaailmassa on ilahduttavaa kuulla muitakin kieliä.

Lopputekstien alussa soimaan räjähtävä Bob Dylanin Like a Rolling Stone rikkoo hyvin sävykuurolla tavalla aivan hetki sitten päättyneen Manifestin tunteikkaan luennan ja siirtymä olisi ollut syytä suunnitella paremmin.

On ymmärrettävää, että elokuva kommunistisista suurmiehistä näyttäytyy erityisyleisön viihteenä, jota ei kannata suuremmille yleisöille tarjota. Elokuvan merkitystä ei kuitenkaan täydy typistää pelkästään Marxin elämänkerraksi. 1800-luvun työväenaatteen lähtökohtia ei voida ymmärtää vain nykyvasemmistolaisuuden henkisenä esivanhempana, vaan kaikkia kansanosia koskeneena historiana. Nuori Karl Marx törmäyttää yhteen työväen, heidän puolustajansa kuin porvaritkin ja muistuttaa, että tuon ajan historia on koko yhteiskunnan historiaa, jonka tapahtumia ei ole syytä unohtaa. Kuten lopputekstien aikana pyörivä videokuva osoittaa, ei kapitalistinen sorto ole jäänyt 1800-luvulle.

Kaiken tämän ohella kyseessä on kuitenkin myös varsin pätevä historiallinen draama, joka tullaan toivottavasti tulevaisuudessa näkemään Ylen kanavilla.

 

Lisää aiheesta Vasemmassa Kaistassa

Marxin syntymäpäiviä juhlittiin Werstaalla (6.5.2018)

*

 

Leave a Reply