Työväenkirjallisuuden päivän kirjoituskilpailun antologia sai 26 tekstiä

Työväenkirjallisuuden päivän kirjoituskilpailun palkitut: Raimo Tuominen (2. palkinto), Reetta Huttunen (Hannu Salama -seuran tunnustuspalkinto), Aino Kylätasku (1. palkinto) ja Satu Erra (3. palkinto).

 

Teksti: CAI MELAKOSKI, kuva: PERTTI SALO   
Yhdeksännen Työväenkirjallisuuden päivän yhteydessä kolmatta kertaa järjestetyn kirjoituskilpailun voittajat ja parhaista teksteistä koottu antologia julkistettiin lauantaina. Voittajat ja tuomariston kokonaisarvion kilpailusta esitteli kirjailija Anneli Kanto Työväenkirjallisuuden päivän avausistunnossa täpötäydessä Työväenmuseo Werstaan auditoriossa.

Tuomaristo piti kilpailun osanottajamäärää ilahduttavana, Kilpailuun lähetetyt 164 tekstiä edustivat niin proosaa, runoa kuin aforistiikkaakin. Kilpailun teema oli sama kuin Työväenkirjallisuuden päivänkin, vapaus, vastuu, vallankumous.

Aino Kylätasku voitti kilpailun novellillaan Pöytäkoe. Toiseksi sijoittui Raimo Tuominen novellillaan Valinta ja kolmannen palkinnon voitti Satu Erra sikermällään Viisi runoa. Hannu Salama -seura myönsi tunnustuspalkintonsa Reetta Huttuselle novellista Tohtori Koiran virhe.

Tuomaristo piti teksteihin tutustumista jännittävänä ja antoisana kokemuksena.
‒ Kirjoitusten kirjo toi näkyväksi kokemuksia, ajattelua ja mielikuvitusta sekä erilaisia, persoonallisia kirjallisia tapoja ilmaista koettu, ajateltu ja kuviteltu, totesi tuomaristo.

Työelämäkuvausten runsaus oli tämänkertaisen kilpailun töiden erityispiirre:
‒ Niissä näkyi erilaisten työympäristöjen tarkka tuntemus. Kirjoitukset olivat mielenkiintoinen ja paljastava ikkuna tämän päivän työelämään, joka teksteissä nähtiin ahdistavana ja jopa absurdina, mutta jossa valta-asemat ovat entiset: työnantaja ahdistaa työntekijää. Painava sisältö oli teksteissä usein hallitumpi kuin sen kirjallinen ilmaisu, tuomaristo arvioi.

Kilpailutöistä on valittu 26 tekstiä Työväenkirjallisuuden päivän koordinaattorin, Milla Peltosen toimittamaan antologiaan Pöytäkoe – Kirjoituksia vapaudesta, vastuusta ja vallankumouksesta.

Kilpailun tuomaristoon kuuluivat Anneli Kanto, Milla Peltonen ja runoilija Susinukke Kosola. Kilpailu on järjestetty aiemmin kaksi kertaa. Vuonna 2010 kilpailun teemana oli Työ, leikki ja luominen ja vuonna 2013 Työ ja työttömyys.

|||

Lisätietoja:

Kirjoituskilpailu (Kilpailu, Työväenkirjallisuuden päivän verkkosivut)
Työväenkirjallisuuden päivä (Facebook)

Aiheesta aiemmin Vasen Kaista -verkkolehdessä:

Työväenkirjallisuuden päivässä Werstaalla (3.9.2018)
Työväenkirjallisuuden päivän kilpailutyöt kertovat työelämästä (31.8.2018)
Kirjoituskilpailun voittajat esitellään Työväenkirjallisuuden päivän avajaisissa (30.7.2018)
Työväenkirjallisuuden päivä kutsuu kolmanteen kirjoituskilpailuunsa (12.2.2018)

Antologiat:

Pöytäkoe. Kirjoituksia vapaudesta, vastuusta ja vallankumouksesta
Milla Peltonen (toim.)
180 sivua
Kustantaja: Books on Demand 2018

 

Päätön – novelleja työstä ja työttömyydestä
Milla Peltonen (toim.)
150 sivua
Kustantaja: Into Kustannus 2014

*

Leave a Reply