Artikkeli: Uutiset 2013–2018

15.12.2018 klo 10:52

Hallinto-oikeus palautti tamperelaisen Behdadin turvapaikkahakemuksen Migriin

Kesällä poliisitalolle kokoontui suuri ihmisjoukko puhumaan Behdadin puolesta.

Teksti ja kuva: OSKARI JOKINEN
Vielä kesällä akuutin palautusuhan alaisena ollut tamperelaisen
Behdadin (nimi muutettu) turvapaikkahakemus on palautettu Maahanmuuttovirastoon, kertoo kansalaisverkosto Behdad vapaaksi Facebook-sivuillaan.

Vasen Kaista uutisoi kesällä Behdadista, jota uhkasi tuolloin pakkopalautus Iraniin. Behdad oli keväällä otettu jo turvasäilöön pakkopalautusta varten, mutta hänen hyväkseen tehty kansalaistoiminta ja valitukset viranomaisille tuottivat tulosta ja Behdad sai jäädä vapaana Suomeen.

Behdadin asia on sittemmin edennyt, kun hallinto-oikeus palautti eilen hänen turvapaikkahakemuksensa Migrille. Hallinto-oikeus on katsonut, että hakemus on käsitelty virheellisesti ja se täytyy ottaa uudelleen tarkasteluun. Behdad vapaaksi -verkosto myös kertoo, että Behdad on tehnyt lisäksi oleskelulupahakemuksen, joka odotettavasti käsitellään yhdessä turvapaikkahakemuksen kanssa.

Behdadin kerrotaan jo toipuneen kesän koettelumuksista ja palanneen töihin, mutta ennen hakemusten lopullista käsittelyä epävarmuus jatkuu.

– Odotamme päätöksiä huolestuneina, mutta jo aavistuksen toiveikkaampina, kertoo verkosto tiedotteessaan.

Lisää aiheesta Vasen Kaista -verkkolehdessä

Behdadin pakkopalautus voi alkaa milloin vain – mielenosoitus tänään Tampereella (26.6.2018)
Pakkopalautuksen uhkaaman Behdadin tarina (25.5.2018)
Pakkopalautukset ja Kurdistan Tampereen kaduilla (23.5.2018)

Lisää aiheesta muualla verkossa:

Behdad vapaaksi (Facebook-sivu)

*

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.