MERVI VITELI-HIETANEN
Vanhustenhoidosta käydään kiivastakin keskustelua esiintulleiden järkyttävien hoidon laiminlyöntien vuoksi. Monet näistä ovat tapahtuneet suurten kansainvälisten pääomasijoittajien omistuksessa olevien hoitofirmojen paikoissa, kuten Esperi ja Attendo. Aamulehden päätoimittaja Jussi Tuulensuu kirjoitti Kronikassa 10. helmikuuta: “Suomalaisessa julkisuudessa vain pahojen yksityisten yritysten ongelmat nousevat polttavaksi ilmiöksi, sympaattisen julkisen puolen katastrofit taas ovat yksittäistapauksia.” Hän kirjoittaa myös, että “kokoomus on aivan oikeassa empiessään kantaansa hoitajamitoituksen kirjaamisesta lakiin.”
Viime aikoina esiin tulleet vanhusten hoidon laiminlyönnit ovat tapahtuneet niin sanotuissa yksityisissä eli kansainväisen pääoman omistamissa hoitopaikoissa. Tiedämme, että vanhusten hoito ei monissa julkisen puolenkaan hoitopaikoissa täytä kaikkia laatukriteereitä. Siksi on tärkeää keskustella, miten vanhustenhoitoa voidaan parantaa ja sen laatua valvoa.
Kun puhutaan yksityisestä hoitopaikasta, tulee mieleen nimeltä tunnetun yksityisen ihmisen tai yksityIsten ihmisten ylläpitämä hoitopaikka. Viime vuosien aikana kansainväliset hoitoalan sijoittajat ovat ostaneet suomalaisia yksityisiä hoitoyrityksiä ja tehneet näiden entisistä omistajista miljonäärejä. Tunnetuin hoivamiljönääri lienee Esperin Marja Isohanni-Aarnio, potti kuusi miljoonaa euroa.
Moni yksityinen suomalainen hoiva- ja terveysalan yrittäjä on huolissaan siitä, ettei pysty kilpailemaan suurten kansainvälisten sijoittajayhtiöiden kanssa.
Hoiva-alan kansainväliset yhtiöt odottavat saavansa suurta tuottoa ostamistaan hoitopaikoista, kun valmisteilla oleva sosiaali- ja terveysuudistus toteutuu ja vapauttaa hoitoalan avoimelle kilpailulle, jossa kasvottomat pääomasijoittajat ovat vahvoilla. Vaikka nämä esperit, attendot ja pihlajalinnat eivät ehkä vielä tällä hetkellä tuota sijoittajille parhainta tulosta (rahaa), uskovat sijoittajat hoitoalan olevan tulevaisuuden rahasampo. Nehän ovat jo nyt rahoittaneet ostamiaan hoivayrityksiä Suomessa ja kahmineet ulkomaille tuottoa myöntämistään erittäin korkeakorkoisista lainoista.
Sijoittajaksi 7 päivässä -oppaassaan Merja Mähkä ja Unna Lehtipuu kirjoittavat: “Kasvusijoittajat eivät taas välitä, että yhtiön P/E luvut nousevat korkealle eli tuotto osakkeelta on pieni. He ajattelevat, että yhtiön tämän hetken tulos ei ole niin tärkeä kuin sen kyky tuottaa tulevaisuudessa. Suomessa tämä koskee peliyhtiöitä, sometoimijoita, uutta teknologiaa ja sote-toimijoita. Esimerkiksi Pihlajalinnan korkeaa P/E lukua sijoittajat ovat sietäneet, koska on oletettu sen kahmivan julkisia soteulkoistuksia.”
Tuulensuu kirjoittaa vielä, että hoitajaluvulla ei ole väliä, jos siihen ei ole varaa huoltosuhteen nykykasvulla.
Työssäkäyvien määrä vähenee ja hoidettavien ja työvoiman ulkopuolella olevien määrä kasvaa tulevina vuosina ja on kiistatta politiikan ja talouden iso haaste. Mutta tämä ei poista sitä, että vanhukset on hoidettava hyvin nyt ja lähivuosina. On iso ero, onko hoitajajamitoitus 0,5 vai 0,7 eli viisi vai seitsemän hoitajaa 10 hoidettavaa kohti. Nykyisessä vanhuslaissa puhutaan työntekijämitoituksesta, joka mahdollistaa muidenkin kuin hoitajien sisällyttämisen henkilömitoitukseen. Näinhän on nyt tehty ainakin julkitulleissa sijoittajapääoman hoitoyksiköissä.
Seuraavassa esimerkkiä siitä, miten desimaalilla on väliä mitoituksessa:
On selvä, että kokoaikaista hoitoa tarvitseville hoitajia pitää olla enemmän kuin niille, jotka ovat vielä omatoimisia ja muistavia. Lääkkeiden jakaminen ei vaadi kuin oikeuden siihen, mutta kokoaikaista hoitoa tarvitsevien pesuista, vessassa käynneistä, vaipoista, kääntämisistä sängyssä, syömisistä ja muusta hoivasta huolehtiminen vaatii hoitajia, vaikka hoidossa apuna on nostolaitteita ja teknologiaa. Vanhuksia ei voi hoitaa pikatoimina.
Hoidettavien erilaiset tarpeet on otettava huomioon mitoituksissa, mutta täysiaikaista hoitoa tarvitsevien vanhusten ja vammaisten hoitoon on saatava minimimitoitukset. Nyt ollaan käynnistämässä rikostutkintoja vanhustenhoidon laiminlyönneistä. Omistajilla ja johtajilla on aina vastuu siitä, millaiset resurssit ja työolot hoitopaikoissa on. Hoitajia ei pidä syyllistää siitä, että heitä on tarpeeseen nähden liian vähän.
Vanhukset ja vammaiset eivät saa olla sijoittajien pelinappuloita. Eivätkä hoitajatkaan. Heille on annettava mahdollisuus kehittää hyvää ja vastuullista hoitotyötä. Päättäjien on varmistettava lainsäädännöllä, että vanhukset ja vammaiset voivat luottaa saavansa turvallista ja hyvää hoitoa.
Kirjoittaja on Terveystoimittajat -yhdistyksen jäsen Tampereelta.