Artikkeli: Suomi

26.4.2019 klo 16:16

Welfare Status – Election results

Tatu Ahposen englanninkielisissä videouutisissa aiheena päättyneet eduskuntavaalit. Suomenkielinen tiivistelmä englanninkielisen jälkeen. Tatu Ahponen’s video news discusses the concluded elections. (Kuva / photo: Antti Yrjönen.)

Well, the election is finally over. After a hard-fought campaign, the Finns have voted, and the results are – in a word – confusing. Now the Social Democrats will have to start trying to put together a government, even though the party’s percentage of votes, approximately 18 percentage, is lower than the party has had in all but the last election it has ever participated in. Right after them come the Finns Party, who skyrocketed from 8 percentage to 17,5 percentage in half a year and got 39 seats, gaining one seat from their previous parliamentary election result. The third was the neoliberal National Coalition, maintaining their usual base of support. Centre, the old ruling party of Finland absolutely crashed to circa 14 percentage, its worst result since Finland’s independence. The Greens and Left Alliance also made gains, though not as much as they had hoped.

What should have been a clear left-wing victory ended up becoming a considerably more muddled left-wing victory. The main reason is that what was first a referendum on the government’s austerity and its neoliberalizing social and health care reform instead became a culture war election focusing on the themes of environment and immigration. Meanwhile, National Coalition saved itself by consistently referring to the improved employment and economic indicators as a result of government’s austerity policies, and in the end, what their supporters crave is assurance they’ll keep their tax money, more than that the Finnish welfare state is preserved as it is.

If the election had been just a few days later, the Social Democrats just might have lost the election. The biggest reason were the chairperson Antti Rinne’s muddled debates, where it was obvious that his own preferences clashed with the party platform. The party platform contained several very ambitious environmental measures, while Rinne is more of an old union leader type and sounded unconvincing when talking about a rapid transformation to electric cars or about a tax on environmentally unsustainable goods. This ended up alienating both the new green-left youth and the traditional working-class supporters of the Social Democrats.

Government negotiations

What starts now is a period of government negotiations. Theoretically, the government could include any combination of parties with each other. In practice, it is considered fairly likely that at least if the Social Democrats manage to form the government, the Finns Party will be right out.  The Finnish left has maintained that the preferred government would be a “red-green” government containing Left Alliance, Greens and Social Democrats, but such a government would have nowhere near the required number of seats. Thus, the government would have to include one of the main traditional center-right parties – National Coalition or the Centre.

It could be expected that if the Social Democrats went with National Coalition, this would probably continue the neoliberalization efforts though with some adjustments and with union backing. Meanwhile, a coalition with the Centre would mean a chance for bolstering many aspects of the welfare state, though of course it would still need to deal with the European Union and the economic indicators that continue to show that a global recession may very well be on the way. The biggest problem with this coalition would be, however, that Centre was crushed in the elections and is thus reticent of entering the government.

However, the big point is that we will still need to deal with some big challenges: How can we stop the process of welfare state being slowly changed to a neoliberal model while maintaining economic sustainability? How can we talk about issues like environment and migration without it benefiting the Finns Party? And how can the Finnish Left gain more strength – while this election has allowed it to advance, it still requires quite a bit more of strength to be a real player. Perhaps one place where the process for finding out more about these questions can be the European Elections, which take place in a month or so, but which have not been a topic in Finland until for the last few days.

Previous Welfare Status videos in English

Welfare Status – Fall of the government and the new elections (23.3.2019)
Welfare Status – Regional policy and cost-free education (10.3.2019)
Welfare Status – Basic Income and Constitution (25.2.2019)
Welfare Status – Esperi Care and austerity statistics (10.2.2019)

***

Sekalaiset vaalit

Vaalit ovat ohi. Tiukan kampanjan jälkeen suomalaiset ovat äänestäneet – sekalaisin seurauksin. Sosiaalidemokraattien on aloitettava hallituksen rakennus, vaikka puolueen prosenttimäärä, noin 18 prosenttia, on pienempi kuin missään aiemmissa vaaleissa, paitsi 2015. Demareiden jälkeen tulevat perussuomalaiset, jotka saivat noin 17,5 prosenttia äänistä ja 39 paikkaa, yksi enemmän kuin aiemmissa vaaleissa. Kokoomus säilytti kannattajansa, mutta keskusta romahti 14 prosenttiin, joka on huonoin tulos itsenäisyyden jälkeen. Myös vihreät ja vasemmistoliitto saivat lisää paikkoja, tosin eivät niin paljon kuin olisivat halunneet.

Selkeästä vasemmistovoitosta tuli paljon vähemmän selkeä vasemmistovoitto, koska vaalit, jotka olivat ensin äänestys hallituksen kurjistuspolitiikasta ja uusliberaalista soteuudistuksesta muuttuivatkin kulttuurisotavaaleiksi, jotka keskittyivät ympäristöön ja maahanmuuttoon. Kokoomus pelasti itsensä vetoamalla talous- ja työllisyyslukuihin hallituksen politiikan seurauksina, ja loppujen lopuksi kyseisen puolueen kannattajat haluavat ennen vakuutuksia että saavat pitää verorahansa kuin että hyvinvointivaltio säilyy entisenläisenään.

Jos vaalit olisivat olleet pari päivää myöhemmin, demarit olisivat ehkä hävinneet. Isoin syy olivat Antti Rinteen epäonnistuneet väittelyt, joissa oli selvää että Rinteen omat halut sotivat puolueen ohjelmaa vastaan. Ohjelmassa oli kunnianhimoisia ympäristötavoitteita, kun taas Rinne vanhan liiton miehenä ei kuulostanut vakuuttavalta puhuessaan nopeasta siirtymästä sähköautoihin tai uusista ympäristöveroista. Lopulta tämä vieraannutti sekä vihervasemmistolaisen nuorison että demareiden perinteiset työväenluokan tukijat.

Nyt alkavat hallitusneuvottelut. Teknisesti hallituksessa voisi olla mikä tahansa puolueyhdistelmä. Käytännössä on todennäköistä, että ainakin jos demarit ovat hallituksen pääpuolue, perussuomalaiset jätetään pois. Vasemmisto haluaisi hallituksen olevan ”punavihreä” hallitus, jossa on vasemmistoliitto, vihreät ja demarit. Tällaisella hallituksella ei kuitenkaan olisi läheskään tarpeeksi paikkoja, joten siihen pitäisi sisällyttää yksi perinteisistä porvaripuolueista, eli kokoomus tai keskusta.

Jos demarit kaveeraisivat kokoomuksen kanssa, uusliberalisaatio jatkuisi todennäköisesti hienosäädöllä ja liittojen tuella. Keskustahallitus taas voisi tukea hyvinvointivaltion eri piirteitä, mutta sen pitäisi silti sovitella asioita Euroopan unionin ja talousnäkymien kanssa, jotka osoittavat, että maailmanlaajuinen lama voi olla tulossa. Koalition isoin ongelma on kuitenkin se, että keskusta otti vaaleissa murskatappion, eikä hallitukseen meno kiinnosta.

Haasteita riittää joka tapauksessa. Miten tullaan toimeen sen kanssa, että hyvinvointivaltion muuttuminen uusliberaaliin malliin lakkaa ja talouden kestävyys säilyy? Miten puhutaan ympäristön ja maahanmuuton ongelmista ilman, että perussuomalaiset hyötyvät? Ja miten vasemmisto saa lisää virtaa – näissä vaaleissa se eteni, mutta tarvitsee silti lisää voimaa ollakseen todellinen peluri? Ehkäpä yksi tapa saada lisää tietoa asioista olisivat eurovaalit, jotka käydään kuukauden päästä mutta ne eivät ole olleet puheenaiheena Suomessa kuin vasta viime päivinä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *