Tampereen epäonnistuminen huumetyössä näkyy kaduilla

Sebastian Carpelan kuvasi mielipidekirjoituksessaan (AL 27.6.2019) tuntemuksiaan Tampereen huumeongelmasta. Olen työskennellyt päihde-ja mielenterveystyössä Tampereella kymmenisen vuotta ja tunnistan, että katukuvassa on tapahtunut muutoksia. Muutokset johtuvat siitä, että me emme kaupunkina ole onnistuneet huumehoidossa.

Huumeongelmat ja käyttöaineet ovat hyvin samanlaiset Tampereella ja muualla Suomessa. Jätevesitutkimuksissa amfetamiinin määrä kasvaa tasaista tahtia. Silti, Tampereella painotetaan erityisesti avohoidossa opioidikorvaushoitoa. Amfetamiiniriippuvuutta ei voida kuitenkaan hoitaa korvaushoidolla. Lisäksi olen huomannut, että yhä enemmän myös korvaushoidossa olevat käyttävät alkoholia ja muita huumeita. On täysin oikein kysyä, toimiiko Tampereella käytössä oleva korvaushoito oikein ja jos ei toimi, mitä pitäisi tehdä. Onko kyse siitä, ettei hoitoa ole riittävästi vai jostakin muusta? Miten on mahdollista, että hoitoa saavat ihmiset voivat niin huonosti, että se näkyy katukuvassakin?

Arvioni on, että olemassa olevat palvelut eivät vastaa huumeiden käytön aiheuttamaa hoidon tarvetta. Muutama vuosi sitten Tampereen kaupunki kilpailutti huumehoidon ja otti käyttöön “kukaan ei putoa” -mallin. Kilpailutuksen jälkeen kaupungin huumehoidosta vastaavat Helsingin Diakonissalaitos ja A-klinikkasäätiö. Nyt näyttää siltä, että kilpailutuksen jälkeen opioidikorvaushoidon rinnalla on saatavilla vain vähän muunlaista hoitoa. Ongelmaa pahentaa sekin, ettei Tampereen kaupungilla ole kokonaisvaltaista näkemystä huumehoidon järjestämisestä.

Carpelan esitti kysymyksen, mitä voidaan tehdä. Minulla on näkemys, miten ihmisiä tulisi auttaa, jotta kaupunki olisi meille kaikille turvallisempi ja samalla vähentäisimme inhimillistä kärsimystä. Olenkin toistuvasti pitänyt asiaa esillä muun muassa kaupunginvaltuuston kokouksissa. Kaupungin tarjoamat laadukkaat huumehoidon palvelut on yksi ratkaisu. Lisäksi tarvitaan toimivat haittoja vähentävät palvelut, sillä ne nimensä mukaan vähentävät niin haittoja niin yksilötasolla kuin koko yhteiskunnassakin.

Lainsäädännöllinen ratkaisu on lopettaa huumeiden käytöstä rankaiseminen. Rangaistuspolitiikka ei vähennä huumeiden käyttöä eikä niistä aiheutuvia haittoja. Vankilassa istuttaminen päinvastoin lisää syrjäytymistä ja huono-osaisuutta. On järkevämpää käyttää rikostutkintaan, oikeudenkäynteihin ja vankilaan menevät rahat huumehoitoon ja ennaltaehkäisyyn. Tämä ei tarkoita huumeidenkäytön normalisoimista tai hyväksymistä vaan ymmärrystä huumeiden käytön vähentämisen vaatimista toimista. Tämä tarkoittaa myös, että tunnustamme jokaisen ihmisen oikeuden hyvään hoitoon taudista riippumatta ja tiedostamme, että hoitamatta jättäminen on aina kalliimpaa kuin hoitaminen.

Päihteet ja eriarvoistuminen kulkevat käsi kädessä, siksi päihteiden käyttöön on puututtava kaikilla tasoilla, kunnissa, eduskunnassa ja Euroopan unionissa. Näin varmistamme, että huumehaittoja on vähemmän ja kadut ovat turvallisia meille kaikille.

Kirjoittaja on vasemmistoliiton tamperelainen kaupunginvaltuutettu, kaupunginhallituksen jäsen ja sosionomi, jolla on vuosien kokemus päihdetyöstä.