Artikkeli: Tampere

27.8.2019 klo 15:09

Vasemmistoliiton Minna Minkkinen mittauttaisi Aleksovskin luottamuksen valtuustossa

Tampereen kaupunginvaltuusto päättää syyskuussa, voiko Atanas Aleksovski jatkaa toimintaansa valtuutettuna oikeusprosessin aikana. (Kuva Saana Heinänen.)

Tampereen kaupunginhallitus päätti äänin 9–3 esittää kaupunginvaltuustolle, ettei Atanas Aleksovskia pidätetä valtuutetun tehtävästä Muotialan tontin vuokraoikeuden siirtoa käsittelevän oikeusprosessin ajaksi. Kaupunginhallituksen jäsen Minna Minkkinen (vas.) esitti, että Atanas Aleksovski on pidätettävä kaikista kaupungin luottamustoimista siihen asti kunnes oikeusprosessi on loppuun saatettu. Vihreiden Olga Haapa-aho kannatti Minkkisen esitystä. Esityksen puolesta äänesti myös Jaakko Mustakallio. Vihreiden Jaakko Stenhäll äänesti tyhjää.

Lopullisen päätöksen  Aleksovskin pidättämisestä tekee kaupunginvaltuusto syyskuun kokouksessaan. Valtuusto harkitsee, nauttiiko Aleksovski valtuuston luottamusta siinä määrin, että voi jatkaa valtuutetun tehtävässä. Kuntalaki edellyttää luottamushenkilön edistävän kunnan ja sen asukkaiden parasta sekä toimivan luottamustehtävässään arvokkaasti. Lain mukaan valtuutettu voidaan pidättää tehtävästä oikeudenkäynnin ajaksi.

− Kokonaisuudessaan tämä niin sanottu Muotialantien tonttijupakka on heikentänyt kuntalaisten luottamusta Tampereen päätöksentekijöihin. Meidän kaikkien päätöksentekijöiden on tehtävä paljon töitä, jotta tamperelaisten luottamus päätöksentekoon palautuu, arvioi Minkkinen.

Atanas Aleksovski tuomittiin Pirkanmaan käräjäoikeudessa seitsemän kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen luottamusaseman väärinkäyttämisestä. Käräjäoikeuden tuomion mukaan Kotilinnasäätiön toiminnanjohtajana toimiva Atanas Aleksovski aiheutti toiminnallaan säätiölle merkittävän taloudellisen vahingon vaaran. Tuomiosta on valitettu Turun hovioikeuteen. Aleksovski on kiistänyt syyllisyytensä.

Valehteli päätöksentekijöille

Kaupunginhallituksessa punnittiin myös Aleksovskin toimintaa Finnparkin puheenjohtajan valinnassa. Kaupungin ohjeistuksen mukaan henkilöä, joka on rikostutkinnan alaisena, ei voida valita kaupungin luottamustehtävään. Keväällä 2018 FinnParkin hallituksen valinnan yhteydessää Aleksovskilta kysyttiin, onko hän epäiltynä rikoksesta. Aleksovski vastasi kysymykseen, ettei ole rikoksesta epäilty. 

Sittemmin selvisi, ettei väite ollut totta ja Aleksovski erosi FinnParkin hallituksen puheenjohtajuudesta sekä kaupunginhallituksen ja konsernijaoston varapuheenjohtajuuksista. Vasemmistoliiton valtuustoryhmä vaatikin Aleskovskin toiminnan selvittämistä.

Poliisi aloitti myös esitutkinnan Aleksovskin toiminnasta FinnParkin hallituksen valinnan yhteydessä. Tutkinnassa selvitettiin, käyttikö Aleksovski luottamusasemaansa väärin valehdellessaan asemastaan FinnParkin valintojen yhteydessä. Syyttäjä teki esitutkinnan perusteella syyttämättä jättämispäätöksen.

 

Lisää aiheesta Vasen Kaista-verkkolehdessä:

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *