Muuan vaatimaton pohjanperän valtio antoi kesällä 2017 näytteen demokratiansa tilasta, kun pääministeri päätti olla mittauttamatta kriisiin joutuneen porvarihallituksensa kannatusta uusissa vaaleissa. Hallituskoalition pelasti tyhjästä nyhjäisty, ministerintuskaa poteva varjopuolue, joka ei ollut saanut valtuutusta keneltäkään.
Mutta osataan demokratian kiertäminen paremmissakin piireissä. Vastavirtaan huopailee kansanvalta myös Thamesjoella. Ison-Britannian pääministeri Theresa May jätti kesänkorvalla eroanomuksensa konservatiivien puoluejohtajana ja maan pääministerinä väsyttyään vihdoin loputtomissa Brexit-turnajaisissa kokemiinsa nöyryytyksiin.
Terveessä demokratiassa eroa olisivat seuranneet parlamenttivaalit. Ne olisivat suoneet maan arviolta 66,5-67,5 miljoonalle asukkaalle tai ainakin Yhdistyneen kuningaskunnan parlamenttivaaleissa äänioikeutetuille lähes 46 miljoonalle kansalaiselle päätäntävallan maansa politiikan suunnasta.
Kansa nyt kuitenkin äänestää mitä ja ketä sattuu ja olisi voinut äänestää vaikka työväenpuoluetta tai eurovaalien voittajaa, EU:lle selkänsä aina kääntänyttä Nigel Faragea ja tämän Brexit Partya. Konservatiivipuolueen jäsenistö, noin 160 000 ihmistä, valitsi puolueensa uuden puheenjohtajan maan pääministeriksi varmuuden vuoksi omassa keskuudessaan ja ilman turhia vaaleja. Se ei ollut ensimmäinen kerta.
Tämä konservatiiviväki on keskimääräistä EU-vastaisempaa, yleensä valkoihoista ja tavan brittiä äveriäämpää ja ikääntyneempää. Neljäsosa jäsenistöstä on liittynyt puolueeseen vasta jokin aika sitten kääntääkseen konservatiiveja entistäkin enemmän oikealle ja varmistamaan Brexitin läpimenon, jotta kiljuva monipäinen EU-hydra joutuisi vihdoin kohtaamaan voittajansa.
Tuo vuosikymmenien valheenkylvön luoma satuhirmu on läheistä sukua Loch Nessin hirviölle Nessielle ellei se sitten ole Lewis Carrollin sepittämän Pekoralistin jälkeläinen… ”Pekoralisti, tuo säkenisti, kuhkui tulisilmin ja loihekielin”.
Ja niin toryt julistivat kesällä 2019 kansalle ja kuningattarelle suuren ilon: kuningaskunnan tarmoa tursuva uusi pääministeri oli oleva konservatiivien puolueäänestyksen noin sadan tuhannen äänen turvin voittanut Alexander Boris de Pfeffel Johnson. Brexit-kilpeään kantava EU-vapahtaja oli saapunut hohtavin haarniskoin ja säihkyvin säilin torjumaan kansakuntaa uhkaavaa turmaa.
”Yks kaks, ees taas miekkainen sohi
lävitsi lävet, pitkitsi poikitsi
pään poikki listi, sen kainaloon pisti
ja takaisin kaksinpäin loikitsi.
’Oi löitkö sen liskon ja hirviön voitit?
Loistoisa poikani, käy syliini, käy!’”
Harvoin kukaan onnistuu esittämään sekä näytelmän sankaria että sen konnaa, mutta Johnsonilta lavakoomikon lahjoineen se käy luontojaan: EU-jäsenyyden vastustajille hän on sankari, puolustajille konna. Johnsonin kiipijäntaival politiikan huipulle muistuttaa Penrosen portaita:
By Sakurambo – Own work, Public Domain, Link
Ison-Britannian eron Euroopan unionista on määrä toteutua 31.10.2019. Johnson oli luvannut neuvotella Brexitin ehdot uusiksi tai tarpeen vaatiessa ratkaista eron ilman sopimusta. Brittiparlamentti lähti kesälomalleen odottamaan sadulle onnellista loppua.
Johnsonin hallituksen johdolla parlamentin 650-päisen alahuoneen oli määrä koota syyskuussa voimansa viime ponnistukseen kuin ne kuuluisat kuusisataa urhoollista Balaklavan taistelussa vuonna 1854.
Toisin kävi. Kun uusi istuntokausi alkoi, Ison-Britannian parlamentti ‒ jonka vallanpalautuksen nimeen EU-jäsenyyden vastustajat olivat vannoneet ‒ oli muuttua edustuksellisen demokratian esikuvasta irvikuvaksi. Pääministeri Johnson teki taustavoimineen yllätyssiirron ja pelasi kuningatargambiitin.
Hän ilmoitti kylmästi aikovansa panna vasta lomiltaan palailleen parlamentin pitkälle tauolle lokakuun puoliväliin asti. Tarkoitus oli lykätä parlamentin kokoontumista kunnes sopimuksettoman Brexit-eron hylkääminen olisi ollut sille mahdotonta ja ajaa maa heti eron varmistuttua uusiin parlamenttivaaleihin.
Pääministeri kohtasi vallankaappausyrityksensä vuoksi kuitenkin alahuoneessa harvinaisen voimakasta vastarintaa. Hän onnistui yhdessä yössä hävittämään sen yhden äänen enemmistön, jonka turvin hän oli aikonut hallita.
Parlamentti ei aio hyväksyä sopimuksetonta eroa Euroopan unionista. Konservatiivipuolueen parlamenttiryhmä hajosi. Juhlitusta EU:n voittajasta uhkaa äkkiä sukeutua narreineen nummilla harhaileva koditon kuningas Lear.
Poliittisen tappion kärsineelle pääministerille ei ole sentään käynyt yhtä ohraisesti kuin esi-isälleen. Ottomaanien Turkin sisäministerinäkin (1919) toiminut lehtimies Ali Kemal bey sekä lynkattiin, kivitettiin että hirtettiin vuonna 1922.
Parlamentarismia
Millaisen vaikutuskanavan Theresa Mayn jäljiltä pitämättä jätetyt ja Boris Johnsonin suureen ääneen vaatimat parlamenttivaalit Brittein saarten asukkaille tarjoaisivat? Kun poliittinen eliitti on värvätty tarpeeksi suppeasta piiristä riittävän kauan, se alkaa pitää itseään korvaamattomana eikä halua jakaa valtaa ulkopuolisille.
Parlamentin alahuoneen jäsenistä kaksikymmentäyhdeksän prosenttia on yksityiskoulujen kasvatteja. Koko väestössä tämä luku on seitsemän prosenttia. Vuoden 2017 vaaleissa valituista alahuoneen jäsenistä 87 prosentilla on akateeminen loppututkinto (graduate) ‒ joka neljäs heistä on valmistunut Oxfordin tai Cambridgen yliopistosta. Vertailun vuoksi: Oxfordista tai Cambridgesta hankittu tutkinto on alle yhdellä prosentilla koko väestöstä.
Ja kansanedustajat ovat kansakunnan parhaita poikia vaikka naisedustajia onkin enemmän kuin koskaan ennen. Viime vaaleissa alahuoneeseen valittiin 208 naista eli 32 prosenttia edustajista. Se on tietysti merkki kiireaskelin harppovasta edistyksestä: vuonna 1979 naisedustajia oli yhdeksäntoista, kolme prosenttia.
”Vanha veikko” -verkosto on syytä ymmärtää kirjaimellisesti: yli viisikymmenvuotiaita parlamentaarikkoja oli 52 prosenttia valituista, alle kolmikymmenvuotiaita tuli valituksi 14 kappaletta eli kaksi prosenttia edustajista.
Tylypahkan valiot
Boris Johnson on Old Etonian. Hän on jo kahdeskymmenes pääministeri, joka on käynyt Etonin vuonna 1440 perustettua poikien sisäoppilaitosta. Eton on yksi valtion pystyyn pönkittämistä noin 2500 yksityiskoulusta.
Etonin kaltaiset halutuimmat yksityiset opinahjot ovat omaisuuksineen, tuloineen ja oppilaiden vanhempien kustantamine reilun 30 000 – 40 000 punnan lukuvuosimaksuineen upporikkaita ‒ ja käytännössä lähes verovapaita. Mikä mainio lahja työtätekeviltä luokilta!
Jopa konservatiivien huippupoliitikko Michael Gove ‒ skottilaisen yksityiskoulun ja Oxfordin yliopiston kasvatti ‒ oli David Cameronin hallituksen opetusministerinä kauhistelevinaan: ”Mutta jatkuvaksi yllätyksekseni me suhtaudumme plutokraattien ja oligarkkien lapsien kasvatukseen yleishyödyllisenä toimintana”.
Poliitikkojen tyhjistä puheista piittaamatta Eton Collegen soutuseuran huolettomat kukkahatut ja heidän kaltaisensa ovat jatkaneet souteluaan tyynissä vesissä varmoina siitä, että tulevaisuus kuuluu heille niin kuin eilinen heidän isilleen.
Nuorempien oppilaiden sortaminen vanhempien passaripoikina, ”fagging”, ei ole eliittikouluissa enää käytäntönä niin kuin Tom Brownin kouluvuosina, mutta pennalismi on aina kuulunut poikakoulujen epäviralliseen kasvatusohjelmaan. Tavoitteena on karaista yhteiskuntaluokkansa aseman turvaavia latinantaitoisia susia ‒ menestyjiä, ei uhrilampaita.
Tylypahkansa käytyään syntymässä saadun luokka-aseman, vaikutusvallan, sopivan kontaktiverkoston ja rahan huolehtivassa hoivassa vaalitut isänmaan toivot ryhtyvät sujuttautumaan sopivaan elämäntehtävään. Eliittien tarpeisiin varattu brittiläinen koulutusjärjestelmä istuu vallasväen vesalle kuin bespoke suit, Savile Rowin vaatturilla teetetty mittatilauspuku.
Herraspojille on tarjolla runsaasti mahdollisuuksia ammatinvalintaan. Eton College mainitsee Famous Old Etonians -nettisivuillaan maineikkaiden opiskelijoidensa joukossa muiden muassa vuonna 1964 syntyneen Boris Johnsonin: ”Yhdistyneen kuningaskunnan pääministeri vuodesta 2019 nykyhetkeen ja entinen Lontoon pormestari”.
Johnsonin jälkeen kunnialistalla on Leedsin Opera Northin ylikapellimestari Richard Farnes ja seuraavana Boris Johnsonin vanha ystävä ”Darius Guppy (syntynyt 1964), rikollinen”.
Lue artikkelin muut osat:
Kahden horroksen väkeä (Brexit Express, osa 2/3) (11.9.2019)
Kahden horroksen väkeä (Brexit Express, osa 3/3) (13.9.2019)
|||
Runo
Tekstissä oleva runo on ote Lewis Carrollin kirjaan Liisan seikkailut peilimaailmassa (1871) sisältyvästä runosta Pekoraali (engl. Jabberwocky), jonka Kirsi Kunnas ja Eeva-Liisa Manner suomensivat vuonna 1974.
Lue lisää muualta verkosta:
How Ireland lost patience with Brexiting Brits (Naomi O’Leary, Politico, 9.9.2019)
Johnson should beware – forcing a crisis rarely ends well for aspiring strongmen (Andy Beckett, The Guardian, 5.9.2019)
Analyysi: Boris Johnsonilla on häikäilemätön suunnitelma – Britannian pääministeri on valmis riskeeraamaan Pohjois-Irlannin rauhan ja syyttämään tilanteesta EU:ta (Pasi Myöhänen, Yle, 23.8.2019)
Britain is mired in democratic crisis – but it goes much deeper than Brexit (Aditya Chakrabortty, The Guardian, 4.9.2019)
Lukuisat brittiyritykset siirtyneet Hollantiin brexit-pelossa (Yrjö Kokkonen, Yle, 26.8.2019)
How Boris Johnson Turned the British against Europe (Jörg Schindler, Spiegel Online, 20.7.2019)
Boris Johnson esitteli brexit-ehdotuksensa EU:lle – Antti Rinne ja EU tyrmäsivät suoralta kädeltä (Yrjö Kokkonen, Yle, 20.8.2019)
Sipilän teatraalinen lento romahdutti keskustan suosion – Soinin hillotolpan pelastaminen maksoi hallituksen toimintakyvyn, eikä sotesta tullut enää mitään (Lauri Nurmi, Iltalehti, 8.3.2019)
Artikkelikuvan tiedot:
Kuvan Jabberwocky on tehnyt Boogeyman13.
Hän on julkaissut sen Flickr-palvelussa lisenssillä CC BY-NC-ND 2.0