Artikkeli: Kulttuuri

6.8.2020 klo 11:51

Hannu Salama -seuralaisten kanssa Työväenkirjallisuuden päivään

Hannu Salama -seuran hallituksen jäsenet järjestäytymiskokouksessaan vasemmalta oikealle: sihteeri Milla Peltonen, varapuheenjohtaja Teppo Sulonen, puheenjohtaja Jussi Niinenmaa, taloudenhoitaja Pertti Salo ja jäsen Sohvi Sirkesalo. Kuvasta puuttuvat Markku Uusiniemi ja Veijo Laitinen.

Hannu Salama -seuran vuosikokous siirtyi toukokuulta elokuun alkuun, ja yksi seuran toiminnassa tärkeä vuosittainen tapahtuma, Vanhan kirjallisuuden päivät toteutuivat vain YouTubessa. Hannu Salama -seuran vuosikokouksen osanottajat olivat innoissaan tiedosta, että Työväenkirjallisuuden päivä järjestetään perinteiseen aikaan perinteisessä paikassa, syyskuun ensimmäisenä lauantaina 5. syyskuuta Työväenmuseo Werstaalla.

”Iloinen 20-luku?” viittaa sekä menneisyyteen että nykyiseen ja tulevaan

Työväenkirjallisuuden päivää vietetään tänä vuonna teemalla “Iloinen 20-luku?”. Tapahtuman tiedotteessa teemaa kuvataan: “Kysymme, mikä meitä alkaneella vuosikymmenellä, koronaepidemian ohessa, odottaa. Ketkä ovat meidän aikamme tulenkantajia? Mitä kirjallisuuden kentällä tapahtui 1920-luvulla, entä nyt? Kuinka iloista aikaa 20-luku oli ja on työväestön & työväenkirjallisuuden kannalta?”.

Työväenkirjallisuuden päivä toteutetaan koronavarauksin. Vaikka tapahtuma näillä näkymin voidaan järjestää kutakuinkin normaalisti, joudutaan yleisömäärää todennäköisesti rajoittamaan turvavälien takaamiseksi. Osa tapahtumasta saatetaan joutua siirtämään verkkoon.

Esiintyjälistalla on tätä kirjoittaessa 34 nimeä. Ohjelma muodostuu 17 esityksestä, keskustelusta ja haastattelusta, jotka toteutetaan rinnakkain kolmessa salissa. Päivään kuuluu lisäksi näyttely, jossa 15 kustantajaa ja yhteisöä esittelevät julkaisujaan ja toimintaansa.

Monta syytä osallistua Työväenkirjallisuuden päivään

Vasen Kaista pyysi Hannu Salama -seuran vuosikokouksen osanottajia kuvaamaan lyhyesti niitä Työväenkirjallisuuden päivän ominaisuuksia, jotka ovat tapahtuman nauttiman arvostuksen takana.

Useissa vastauksissa korostettiin sitä, että Työväenkirjallisuuden päivä tarjoaa virkistävän vaihtoehdon kaupallisille kirjamessuille. Se on yksi harvoja yhteiskunnallisesti painottuneita kirjallisuustapahtumia joissa mennään asia, eikä kaupallisuus edellä.

Tapahtuman kantaaottava ja yhteiskunnalliseen keskusteluun haastava luonne sai kiitosta, se auttaa pysymään ajan tasalla. Työväenkirjallisuus on olennainen osa työväenliikettä. Työväenkirjallisuus ei ole vanhentunut, historiaan kuuluva asia. “Työväki, nykyisinkin, lukee ja kirjoittaa ja ottaa kantaa riimeilläkin kuten räppärit. Räppi on parhaimmillaan ajassa reagoivaa kannanottoa,” totesi yksi osanottajista.

Päivää pidetään hyvänä kulttuurisyksyn avauksena jossa näkee tuttuja kirjallisuusihmisiä. Upea tila ja innostunut ilmapiiri saivat paljon kiitosta. Tapahtuman todettiin myös kuuluvan Tampereelle, joka on työväenkirjallisuuden kehto.

Tämän vuoden pääteema sai kiitosta ja nosti odotuksia. Kaksikymmentäluku tulenkantajineen on kiinnostava teema, sillä se jää usein 30-luvun varjoon, totesi yksi vastaaja. Ehkä saamme lisäselvitystä kenelle 20-luku on ollut ja tulee olemaan iloinen, toivoi toinen.

Hannu Salama -seuran toiminta on lähtenyt hyvin käyntiin

Vuonna 2017 perustetun seuran vuosikokous teki yhteenvedon vuoden 2019 toiminnasta. Sen huipentumana oli Hannu Salama -raitin julkistaminen. Seuran aktiivit laativat tekstin ja kuvat raitin esitteeseen, jonka Tampereen kaupungin kulttuuripalvelut julkaisi. Raitin julkistamistilaisuus Työväenmuseo Werstaan Työväentalo-salissa oli suuri yleisömenestys.

Seura oli mukana Vanhan kirjallisuuden päivillä ja Työväenkirjallisuuden päivässä. Muuhun toimintaan sisältyi muun muassa kyydin tarjoaminen Hannu Salamalle Juhannustanssit-näytelmän ensi-iltaan Tampereen Työväen Teatteriin.

Vuosikokous valitsi hallituksen, jonka jäsenet on esitelty yllä kuvatekstissä. Toimintasuunnitelmakin hyväksyttiin, mutta siihen liittyy vielä korona-varauksia. Työväenkirjallisuuden päivillä seuran jäsenet ja ystävät kuitenkin tapaavat seuraavan kerran.

Lue lisää Vasen Kaista -verkkolehdestä:
Työväenkirjallisuuden päivä Vasen Kaista verkkolehdessä
Hannu Salama sai kirjailijanimikkoseuran (5.6.2017)

Hannu Salama -seura: 
Hannu Salama -seuran sivu (Facebook)
Hannu Salama -seuran verkkosivu (Suomen kirjailijanimikkoseurat)
Hannu Salama raitti (Raitin esite)

Työväenkirjallisuuden päivä:
Työväenkirjallisuuden päivä (Verkkosivut)
Työväenkirjallisuuden päivä (Facebook)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *