Kalervo Kummolan muistelmateos “Kale, Rautakansleri” julkaistiin syyskuun alussa. Kirjaa mainostettiin muisteloina ja tilinpäätöksenä. Kirjassa luvataan tarinoita urheilun, TV-maailman ja politiikan areenoilta. Tämän lupauksen kirja ainakin pitää ja erilaisia tarinoita piisaa. Kale-kirjan on kirjoittanut Kalervo Kummolan tarinoiden pohjalta toimittaja Jari Korkki. Tartuin kirjaan, koska Tampereen kuntapolitiikka kiinnostaa, ja heti kirjan julkaisun jälkeen Aamulehti uutisoi kirjan tarinoita politiikasta. Oli luettava itse mitä kirjoitetaan.
Kale-kirjan tarinat jääkiekon SM-liigan synnystä ja kehityksestä olivat kiinnostavia. En voi arvioida, ovatko tarinat totta vai eivät, mutta miksipä eivät olisi. Kirja on täynnä tarinoita urheilumaailmasta. Erityisesti tarinat olympiakomiteasta, urheilujärjestö Valo ry:n synnystä ja sen yhdistymisestä olympiakomiteaan ovat niin ehtaa urheilupolitikointia ja suhmurointia, että uskon niiden olevan täysin totta. Jokaisen, joka kuvittelee, ettei politiikka ja urheilu kulje käsi kädessä, kannattaa lukaista kirja. Erityisesti kokoomus hyödyntää urheiluliikettä ja sen verkostoja hyvin.
Suoraa puhetta kuntapolitiikasta
Kiinnostavin osuus Tampereen kuntapolitiikasta oli yllättävän suoraa puhetta. Niin suoraa, että herää kysymys onko Kummola enää tulevissa kuntavaaleissa ehdolla. Jos demarit eivät Kummolan puheista suutu niin on kyllä ihme. Kirjassa Kummola kertoo, saaneensa paikan konsernijaoston puheenjohtajana, vaikka paikka olisi kuulunut suurimmalle puolueelle eli demareilla. Kuinkahan moni demareita viime vaaleissa äänestänyt tahtoi tukea kokoomuspoliitikkoa merkittävälle johtopaikalle?
Miten on ensi kevään vaaleissa? Meneekö demarille annettu ääni yhä tueksi kokoomukselle?
Kirjassa kerrotaan, miten Kummola haastatellessaan pormestariehdokkaita vaalipaneelissa ennen 2012 vaaleja oli heittänyt lonkalta idean maauimalasta ja Sorsapuiston tekojäästä. Kirjassa annettiin ymmärtää, että näiden heittojen ansiosta ne myös rakennettiin. Tämä ei tietenkään pidä paikkaansa. Maauimalaa on Tampereelle suunniteltu jo vuosikymmeniä.
Hieman yllätyin, että kirjassa rikottiin sopimusta olla puhumatta kaupunginhallituksen asioista ulkopuolisille. Kummola kertoo, miten vasemmistoliitto ja vihreät eivät halunneet palkita pitkän linjan kunnallispoliitikkoa ja entistä kaupunginjohtajaa Pekka Paavolaa Tampereen ansiomitalilla. Paavolasta mahdollisena ehdokkaan käytiin epävirallista keskustelua eikä ehdotus koskaan tullut äänestykseen.
Kirjassa kävi myös selväksi, että Kummola ja Atanas Aleksovski ovat samassa veneessä. Kummola vakuutteli Aleksovskin syyttömyyttä ja syytti muita väärin toimimisesta. Omasta mielestäni kaupunginhallitus toimi täysin oikein antaessaan pormestarille ja Kummolalle huomautuksen Aleksovskin tapauksen yhteydessä. Huomautus annettiin, koska pormestari Lauri Lyly ja Kummola eivät torpanneet rikoksesta epäillyn Aleksovskin nimeämistä kaupungin tytäryhtiön hallituksen puheenjohtajaksi. Kaupungin konserniohje kieltää rikostutkinnan kohteena olevan valitsemisen kaupungin toimielimiin tai kaupungin edustajaksi.
Urheilun verkostomies
Kirjassa Kummola kertoo olleensa mukana hankkimassa rahoitusta päihdekuntoutuskoti Villa Hockeylle. Kirjassa hän väittää että nimestä huolimatta paikassa ei ole hoidettu eikä hoideta jääkiekkoilijoita. Väite ei voi perustua tietoon, sillä päihdehoitopaikoissa niin kuin muuallakin sosiaali- ja terveydenhuollossa on vaitiolovelvollisuus. Valitettavasti mistä tahansa liikunta- ja urheilutaustasta huolimatta voi sairastua päihdeongelmaan. On vaarallista väittää muuta. Villa Hockey toimii tuloksellisesti edelleen. Tietääköhän Kummola varmasti, että hoitopaikan seinällä on hänen kuvansa?
Koko kirja koostui “tärkeiden” ihmisten nimien tiputtelusta. Pääasiassa miesten. Kummolalle näiden hienojen ihmisten tunteminen näyttää olevan hyvinkin merkityksellistä. Kirjassa listataan, milloin hän on kenellekin merkkihenkilölle soittanut. Itseäni ei säväytä se, kuinka monta tärkeää ihmistä joku tuntee. Minulle on olennaista on se, miten ihminen maailmaa katsoo ja miten hän käyttää valtaansa.
Kummolalla on kiistatta ollut monivaiheinen ja mielenkiintoinen elämä. Kirja on hyvä kuvaus siitä, miten asiat ennen hoidettiin kulisseissa. Se aika on ehkä jäämässä taaksepäin. Kirja ei lupaakaan olla elämäkerta, vaan muisteloteos. Tämän lupauksen kirja lunastaa. Kirja on myös oppitunti menneen ajan politiikan teosta, josta toivottavasti ollaan jo pääsemässä pois.