Toby Musen “Kilo – Life and Death Inside the Secret World of the Cocaine Cartels” kuvaa todellisuutta, joka on monille länsimaalaisille tuttu TV-sarjoista ja elokuvista. Kirja kuvaa väkivaltaista maailmaa, joka on toisaalta keskeinen osa Kolumbian arkipäivää, toisaalta maailma, josta yhteiskunnan eliitti ei yleensä joudu kärsimään. Tuttuudestaan huolimatta tätä hyperväkivaltaista maailmaa on vaikea uskoa todeksi.
Kilo tasapainoilee välillä inhorealismin ja kärsimyksellä mässäilyn välimaastossa. Joskus kirja uhkaa näyttäytyä tirkistelevänä matkana kokaiinin kiirastuleen, mutta se kantaa jatkuvasti mukanaan myös punaista lankaa, jossa kokaiinin hirveydellä ja sen jälkeensä jättämillä ruumiilla on jonkinlainen konteksti. Kokaiini ei ole erottamaton osa Kolumbiaa, vaan tietoisen ja piittaamattoman politiikan tulosta.
Kirja asettaa lukijan ratkaistavaksi liki mahdottoman ongelman. Kokaiinin aikaansaama kärsimys ja väkivalta ovat ratkaisemattomia haasteita niin kauan, kun kieltolakiin perustuva kansainvälinen järjestelmä mahdollistaa satumaiset voitot rikollisjärjestöille ja vaihtoehdottomat yhteiskunnat eivät anna köyhimmilleen vapautta päättää elämästään. Huumeiden vastainen sota turvaa ainoastaan rikollisjärjestöjen voitot ja loputtomien ruumiskasojen jatkuvan kasvun.
Kokaiini vaikuttaa jokaiseen
Kilo kuvaa kokaiinikilon vertauskuvallista matkaa Kolumbian sademetsistä huumelaboratorioihin ja kartellien lukuisten käsien läpi kohti Yhdysvaltojen huumemarkkinoita. Kirja avaa lukijalle ne moninaiset vaiheet ja ihmiskohtalot, joita kokaiinin saapuminen länsimaisille markkinoille vaatii.
Kokaiinin jalostus on Kolumbiassa pitkä ketju, eikä suurin osa siihen osallistuvista ole gangsterielämää eläviä narcoja. Suurin osa on tavallisia ihmisiä, joille kokaiini on työtä hengen pitimiksi konfliktien ja epävarmuuden repimässä maassa.
Kilo kytkee kokaiinin tiiviisti Kolumbian yhteiskunnan vallitsevaan tilanteeseen. Kolumbian keskusvallan heikko ote mahdollistaa niin vuosikymmeniä jatkuvan sissisodan, yksityiset rikollisarmeijat kuin kokaiinin tuotannon sademetsien suojassa. Kautta Kolumbian historian monet keskusvallan ulkopuoliset ja sille vihamieliset tahot ovat ottaneet kokaiinin tuotannon suojelukseensa maan metsissä ja vuorilla.
Kokaiinista on hyötynyt historian saatossa niin kommunistinen vallankumousarmeija FARC, sille vastavoimaksi syntyneet äärioikeistolaiset aseelliset ryhmät kuin tavalliset rikollisryhmätkin. FARCin kanssa vuonna 2017 loppuun saatettu rauhanprosessi oli merkittävä käännekohta kokaiinin tuotannossa. Vaikka rauhanprosessiin kuului kokaiinikaupan lopettaminen FARCin hallitsemilla alueilla, ei keskusvalta kyennyt täyttämään FARCin jättämää tyhjiötä, johon vain siirtyi muita asejoukkoja.
Sota huumeita vastaan on epäonnistunut
Merkittävä juonne läpi kirjan on kuvaus siitä, miten Yhdysvaltojen Etelä-Amerikassa aloittama sota huumeita vastaan on onnistunut luomaan vain entistä suurempaa kärsimystä. Sota narcojen ja viranomaisten välillä on julmaa ja sen jalkoihin jäävät tavalliset ihmiset, joille kokaiini saattaa olla ainoa keino saada elanto. Kun kokaiinin tuotantoketjuun kerran astuu, sieltä ei myöskään ole mahdollista päästä pois.
Kokaiini on sillä rikastuville suurta glamouria, mutta yksikään kirjan seuraamista kokaiinikaupan linkkeinä toimivista ihmisistä ei saa rauhaa. Huumeparoneilla ja heille työskentelevillä palkkamurhaajilla ei ole mahdollisuutta eläkepäiviin.
Kokaiini palvelee lopulta vain sen loppukäyttäjiä länsimaissa, jos heitäkään. Muse ei kirjassaan näe huumeiden vastaisella sodalla minkäänlaista tulevaisuutta. Se on omiaan vain ajamaan Kolumbian ja monet muut maat loputtomaan väkivallan kierteeseen. Kirja päättyykin vapaasti suomennettuna sanoihin “Joten rakennetaan lisää hautausmaita upeiksi monumenteiksi loputtomalle huumeiden vastaiselle sodalle ja kaikille tuleville kauniille kuolleille.”