Artikkeli: Maailma

22.7.2021 klo 08:19

Valitun kansan luvaton maa

Euroopan juutalaiset yhteisöt olivat vuosisatoja koettaneet varjella uskontonsa ja kulttuurinsa erikoisluonnetta, ja Euroopan hyvät kristityt olivat puolestaan vuosisatoja syrjineet ja eristäneet juutalaisia väliin karkeasti ja aktiivisesti, toisinaan hienovaraisemmin mutta aina jumalansa suuremmaksi kunniaksi. Syrjintä saattoi kohdistua niin yksilöihin kuin joukkoihin – esimerkeiksi riittävät ghetot, Ranskan ”Dreyfusin juttu” ja Venäjän pogromit.

Natsien ajaman ”rotuopin” tavoitteeksi tuli juutalaiskysymyksen ”lopullinen ratkaisu”: vainojen ja karkotusten asemasta juutalaiset tuli tuhota kokonaan. Palestiinaan suuntaavien juutalaisten mukana matkustivat miljoonien keskitysleirivankien haamut, ja heidän takanaan näkyi Auschwitzin polttouunien savu. Eurooppalaisten huono omatunto maksatettiin lopulta arabeilla.

Sionistinen ideologia oli tähdännyt juutalaisten omaan valtioon. Vuoden 1906 sionistikongressi päätti, että valtio tuli perustaa nimenomaan Palestiinaan, ja sinne se lopulta vuonna 1948 perustettiin. 

Valtaväestön, arabien ohella alueella oli aina elänyt jonkin verran juutalaisia niin kuin muuallakin Lähi-idässä. Palestiinassa juutalaisia oli 1800-luvun lopulla alle viisi prosenttia väestöstä. Sionistinen asuttamispolitiikka tavoitteli voimasuhteiden muutosta aluksi myös rauhanomaisin maanostoin. 

Palestiinassa oli perustettu juutalaisten puolisotilaallinen itsepuolustusjärjestö HaShomer (1909) ja sitten Hagana (1920–1948). Haganasta vuonna 1931 irtautunut Irgun ja Lehi eli ”Stern” (erosi Irgunista 1940) kävivät omaa likaista sotaansa – esimerkiksi autopommin käyttäminen oli juutalaisterroristien innovaatioita – Palestiinan alueen alkuperäisväestön terrorisoimiseksi ja brittihallinnon karkottamiseksi Palestiinasta. 

Monet näissä operaatioissa ansioituneet kohosivat sittemmin merkittäviin asemiin. Irgun-johtajasta ja terroristiveteraanista Menachem Beginistä, puolanjuutalaisen kommunistin pojasta, Lehin operaatioiden etsintäkuulutetusta terroristijohtajasta ja Mossadin vakoojasta  Jitzhak Shamirista ja 14-vuotiaana Haganan riveihin liittyneestä Ariel Sharonista tuli vuorollaan Israelin pääministereitä.

Rotuoppeja, valittuja kansoja ja muita poliittisia uskomuksia

Natsien puoskaroinnin ja propagandan kokoonkeittämä myytti saksalaisten ”arjalaisuudesta” ja juutalaisesta ”rodusta” ei ole myöhemmän tutkimuksen kumoamaa murhanhimoista roskaa. Se oli roskaa jo oman aikansa tieteen valossa. Muun muassa veriryhmätutkimusten ja maantieteen mielivaltainen väärentäminen ja yhdisteleminen eugeniikkaan kansoitti natsien ”tieteen” kummajaisilla, jotka kummittelevat edelleen. 

Juutalaisia ei ole olemassa ”rotuna” – ihmisrotuja ei ole olemassakaan, on vain yksi ihmislaji, homo sapiens. Juutalaisuus on uskonto. Se on vanhin kolmesta suuresta ”kirjan” uskonnosta kristinuskon ja islamin ohella. Israelin juutalaisvaltio ja Israelin kansa on tulosta päämäärätietoisesta sionistisesta politiikasta, ei juutalaisuudesta ”rotuna”. 

Israelin kansalaiset eivät ole maailman juutalaisen uskonnon puhetorvi ja juutalaisuuden  tulkki. He ovat vain oman valtionsa edustajia – eivätkä he ole kaikki samaa mieltä valtionsa politiikasta ja uskonnon asemasta enempää kuin suomalaiset oman valtionsa ja valtionkirkon asemassa edelleen esiintyvän evankelis-luterilaisen kirkkonsa tekemisistä. 

Tämä ei ole estänyt nykypäivän rasisteja, antisemiittejä ja natseja niin Euroopassa kuin muualla maailmassa käymästä juutalaisen uskon harjoittajien ja synagogien kimppuun myös Israelin valtion toimista saamallaan verukkeella.

Israelin valtiota ja siirtomaavaltaa palvelevana valloittajauskontona juutalaisten palvoma jumaluus on ollut samanlainen kuin kristittyjen ja islamin tahoillaan palvoma jumaluus  samassa asemassa. 

Yksi ja ainoa totinen jumala on avokätisesti lupaillut valituilleen (he ovat varmuuden vuoksi valinneet itse itsensä) oikeutta anastaa muilta itselleen milloin mitäkin poliittiseksi ideologiaksi notkeasti taipuvan uskonnon hartaalla tulkitsemisella omaksi hyväksi.

Israel koettaa vaientaa politiikkaansa koskevan arvostelun samalla keinolla kuin muinainen Neuvostoliitto. Se uskotteli oikeudekseen karsinoida puhdasoppisiin ja kerettiläisiin koko maailman kaikki sadan sortin sosialistit ja kommunistit ja väitti omistavansa yksinoikeuden määritellä, mitä sosialismi tarkoittaa. Kaikki arvostelu oli aina ”antikommunismia” ja ”neuvostovastaisuutta”.

Israel koettaa niputtaa kaikki arvostelijansa juutalaisvastaisiksi ja mitätöi heidän perustelunsa leimaamalla heidät kaikki moraalisesti arveluttaviksi ”antisemiiteiksi”, vaikka Israelin valtiolla ei ole vähäisintäkään oikeutusta esiintymiselleen maailman kaikkien juutalaisen uskon harjoittajien ja juutalaisen kulttuurin nimissä. 

Israelin valtion muodostamista ja säilyttämistä tavoittelevan politiikan ei ole aina tarvinnut olla uskonnollista, mutta asialle on ollut eduksi oikeuttaa ylihistoriallinen uskomus jumalan valituilleen muka lupaamasta maasta uskottelemalla, että nuo valitut ovat uskonnollisesti, kielellisesti – jiddišin syrjäyttäminen, latinan kaltaisen kuolleen kielen eli heprean elvyttäminen eläväksi ja moderniksi käyttökieleksi – ja etnisesti yhtenäinen kansa. 

Jos vertauskohtia kaipaa, voi ajatella vaikka poliittista myyttiä yhdestä suomalaisesta yhtenäiskulttuurista ja verrata tuota uskomusta todelliseen historiaan, 1800-luvulta alkaneeseen ”suomalaiseen Suomeen poliittisena projektina” – suomalaisuusliikkeeseen ja fennomaanien valtavaan ponnistukseen, kun sivistysporvariston ruotsalaispojat vaihtoivat äidinkielensä suomeen. 

”Suomi” ei ole taivaasta pudonnut ja annettu. Suomea on rakennettu tietoisin poliittisin ponnistuksin kansallisuusaatetta, kielipolitiikkaa, historiaa ja uskontoa sopivasti muurilaastina käyttäen.

”Mongoleina” ja ”lyhytkalloisena balttilaisena rotuna” halveksittujen ja sortokausien venäläistämispolitiikasta kärsineiden suomalaisten noususta kansakuntien joukkoon ei tietenkään seuraa heikointakaan suoraa ja välttämätöntä yhteyttä Akateemiseen Karjala-Seuraan, kiihkonationalismiin, heimoaatteeseen, Isänmaalliseen kansanliikkeeseen eikä haaveisiin jumalan valitsemalle kansalle luvatusta, etnisesti puhdistetusta Suur-Suomesta. Sellaisiakin aatteellisia juonteita voi kuitenkin luonnostella.

Siirtomaaisännät

Israelin politiikan viime vuosikymmenien oikeistolaistuminen on pudottanut vähäisenkin pohjan ajatukselta Palestiinan jakamisesta ja ”kahdesta valtiosta”. Sionistisen vasemmiston  (työväenpuolue) ja liittolaisten (Meretz) kuihtuminen poliittisen kartan reunalle odottelemaan lopullista putoamistaan parlamentista on vienyt palestiinalaisilta ponnettoman ja loputtomilla verukkeilla vitkutelleen ”tuen”. 

Palestiinan valtiota ei voi enää perustaa enempää miehittäjän jättiläismäiseksi vankileiriksi muuttaman Gazan kaistan kuin 660 000 Israelin juutalaisen asuttamien laittomien siirtokuntien pirstoman Länsirannan alueelle. Tämä oli ollut monen israelilaisen alkuperäinen tavoite jo valtiota perustettaessa. 

Aikomus ei ole koskaan ollutkaan palauttaa edes osaa maasta sen alkuperäisille haltijoille, Palestiinan arabeille, joita israelilaiset on opetettu halveksimaan vähempiarvoisina ihmisinä. Israel oli jo syntyessään vuoden 1947 sodan ratkaisuna anastanut neljä viidesosaa alueesta. Miksi se antaisi jo miehittämänsä ja kolonialisoimansa loppuosan palestiinalaisille?

Valtaperustansa etnisin puhdistuksin turvaavat kolonialistit luopuvat valloituksistaan harvoin vapaaehtoisesti. Israelilaiset jatkavat määrätietoisesti palestiinalaisten jokapäiväistä järjestelmällistä terrorisointia mielivaltaisin määräyksin, tarkastuksin, tiesuluin, vangitsemisin, pahoinpitelyin, surmin ja kidutuksin. 

He ylläpitävät tahallista vesipulaa – se ei koske israelilaisia –, kaatavat ikivanhoja oliivipuulehtoja ja jatkavat palestiinalaisten kotien, maan ja vesivarojen ryöstämistä. He tekevät parhaansa tuhotakseen palestiinalaislasten ja -nuorten opiskelumahdollisuudet ja palestiinalaisten kulttuuriperinnön.

Terroristivaltion sydänystävä

Palestiinaa ja Lähi-itää ei voi kuitenkaan ymmärtää vain Israelin ja palestiinalaisten konfliktina. Israelin valtion tärkein takaaja, Yhdysvallat, edistää sen avulla omia päämääriään Lähi-idässä ja muualla maailmassa. Suuri Israelin ystävä senaattori Joe Biden, nykyinen presidentti, sanoi kerran että jos Israelia ei olisi, Yhdysvaltojen olisi pitänyt keksiä se. Taiwanin tavoin Israel on ollut Yhdysvalloille ’lentotukialus kuivalla maalla’.

Donald Trump kertoi presidenttinä avoimesti, mistä hänen maansa ulkopolitiikassa on aina kysymys: America First. Yhdysvaltojen ulkopolitiikka ei eroa Kiinan ja Venäjän diktatuurien ulkopolitiikasta jonkin erityisen humanitaarisen ulottuvuuden ansiosta vaikka Trumpia edeltäneiden presidenttien ja hänen seuraajansa aikomus on ollut lavastaa Yhdysvallat demokratian puolustuslinnakkeeksi. Yhdysvallat puolustaa etujaan ja siinä sivussa toisinaan demokratiaakin, mutta vain, jos siitä sattuu olemaan sille hyötyä.

Daavidin linko

Ydinasevaltio Israelilla on omia poliittisia tavoitteita, jotka eivät riipu vain Yhdysvaltojen odotuksista ja vaatimuksista. Daavidin linko on kasvanut: Israel on maailman 12:ksi suurin aseviejä (Yhdysvallat on suurin); mutta väkilukuunsa suhteutettuna Israel on maailman suurin aseviejä. Aseet muodostavat 25 prosenttia maan teollisesta viennistä, ja 80 prosenttia sotilasteollisesta tuotannosta menee vientiin.

Israel takaa valmistamiensa aseiden ja asejärjestelmien menekin testaamalla niiden vaikutusta Gazan kaistan puolustuskyvyttömiin siviileihin. Vuoden 2021 tapaan Israel provosoi aina muutaman vuoden välein välikohtauksen, johon palestiinalaisten Hamasin on pakko vastata. 

Sitten Israelin asevoimat pommittavat ja tulittavat sairaaloita, kouluja, siviiliasumuksia ja siviiliväestöä. Kun tuhottua aluetta on saatu jälleenrakennetuksi edes sen verran, että kaduilla pääsee liikkumaan, Israelin poliittinen johto ja armeija panevat toimeen uuden provokaation, uuden pommituksen ja uuden joukkomurhan. 

Aidolla ihmisverellä mainostetut aseet ovat tehneet kauppansa: Gazassa vuonna 2008 toteuttamansa Cast Lead -operaation (Valettu lyijy) jälkeen Israel onkin myynyt aseita jo yli 65 valtiolle.

Suomi puolustaa humanitaarisia arvoja aina kun siitä ei ole haittaa kaupankäynnille. Petri Korhonen kirjoitti tästä kyynisyydestä osuvasti Taloussanomissa heinäkuussa 2014, että Suomi ”unohtaa” mielellään Israelin asetestit:

”Suomen valtion hankintayhtiö ei ikinä ostaisi laittomilla eläinkokeilla testattuja tuotteita. Israelin kyseenalaisissa taisteluissaan testaamat aseet sen sijaan käyvät Suomelle mainiosti – koska uskottelemme itsellemme että bisnes on vain bisnestä”.

Pikkulapsiin testatut aseet ovat Israelin näkökulmasta normaalia toimintaa. Se ei ole demokratia, vaikka se usein esitellään ”Lähi-idän ainoana demokratiana”. 

Suomi nyt kuitenkin on pohjoismainen demokratia, joka on valmis tuomitsemaan ainakin jotkin ihmisoikeusloukkaukset. Se näyttää noudattavan Yhdysvaltojen esimerkkiä: ihmisoikeuksien kulloinenkin painoarvo riippuu siitä, onko niiden loukkaajien tuomitseminen itselle poliittisesti ja taloudellisesti edullista vai ei.

Lue lisää muualla verkossa:

Israel-Palestiina –konfliktin historiaa (ICAHD Finland)
UTAGoesUN: Israel ja Palestiina – YK:n työpöydällä vuodesta 1947 (Anna Tervahartiala, Suomen YK-liitto 31.8.2016) 

Kansallisuusaatteen myytit (Hannu Reime, yle.fi, 3.5.2011)
Miika Tervonen: Historiankirjoitus ja myytti yhden kulttuurin Suomesta (Koneen säätiö)
Itä-Karjalaa suomalaistettiin kouluin ja keskitysleirein (Jukka Lindfors, Ylen Elävä arkisto, 3.6.2011) 

Kirja esittää perusteltuja vastaväitteitä rasisteille (Arto Huovinen, Kansan Uutiset, 16.7.2021)

Miehityksen käsikirja (Avi Mograbi, Yle Areena, dokumentti)
Israel’s settlements: Over 50 years of land theft explained (Zena Tahhan, Al Jazeera, 27.1.2020)
Israelin siirtokunnat rauhan esteenä (Olli Ruohomäki, Ulkopolitiikka 3/2020) 
Palestiinalaisten katkera kesä (Peik Johansson, Kansan Uutiset 8.7.2021)  

Why B’Tselem is calling Israel an apartheid regime, from the river to the sea (Orly Noy, +972 magazine, 12.1.2021)
Ihmisoikeusjärjestö Human Rights Watch: Israel syyllistyy apartheidiin palestiinalaisia vastaan (Teija Laakso, Maailma.net, 27.4.2021) 

Israelilaisaktivisti: Gaza on Israelille aseiden testauskenttä (Arto Huovinen, Kansan Uutiset, 21.1.2020)
Poliisi otti Anna Kontulan kiinni Israelissa – Suomen lopetettava asekauppa israelilaisten aseyhtiöiden kanssa, kansanedustaja vaatii (Kansan Uutiset, 14.1.2020)
Israelin sodat ovat suomalaisten asehankintojen testipaikkoja (Petri Korhonen, Taloussanomat, 26.7.2014)

|||

Historian roskatynnyristä on Vasen Kaista -verkkolehden kirjoitussarja, jonka artikkelit tuovat päivänvaloon unohdukseen vaipuneita tai kätkettyjä yhteiskunnallisia ilmiöitä ja tapahtumia. Artikkelisarjaa toimitti aluksi idean isä, Heikki Lakkala.

Sarjassa ilmestynyt:

Kallis leipä: Yhdysvaltojen ammattiyhdistysliikkeen historiaa (11.3.2020)
Kun oikeus lankesi roskapankkiin (5.10.2018)
Clintonin ohjusiskua seurasi kymmeniä tuhansia kuolonuhreja (16.9.2016)
Pariisi 1961: algerialaisten joukkomurha (8.9.2016)
Saksan ja Neuvostoliiton sotilasyhteistyö maailmansotien välillä (3.9.2016)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.