Näkökulma, Pirkanmaa, Virrat

KATJA KOTALAMPI

30.12.2021 klo 10:34

Tympeä johtaminen karkottaa työntekijät

Kirjoitussarjamme aluevaalit Pirkanmaalla 2022 esittelee vasemmistoliittolaisten ehdokkaiden ajatuksia vaaliteemoista ja vaaleista.

Huono johtaminen toistuu Suomessa ympäriinsä niin kunnissa, kuin yrityksissä. Pahiten se näkyy tällä hetkellä asiakaspalveluissa, joisss työskentelevät muu muassa siivoojat, keittäjät, korjaustyöntekijät, ja sairaanhoitajat. Julkisuudessa toistellaan, kuinka suomessa ei pystytä saamaan työvoimaa näille työvoima pulaa huutavista aloille. Keksitään kerrassaan omituisia tapoja kannustaa hyvään työntekoon esimerkiksi  kunnioitusta osoittavilla sinisillä valoilla tai kiitoskortteilla, joiden pitäisi auttaa ihmistä jaksamaan 12 tunnin työvuoron jälkeen.  

Onko kukaan tajunnut, että toiselle ihmiselle tärkeintä on tulla kohdatuksi  ihmisenä? Se sisältää tehdystä työstä maksetun oikeudenmukaisen korvauksen, hyvät työolot sekä hyvän johtamisen. Ihminen on erittäin sosiaalinen laumaeläin, joka elää sosiaalisista tapahtumista. Toiset tietenkin enemmän ja toiset vähemmän.

Sosiaalisessa kanssakäymisessä olennaista on, että kaikkia kohdellaan tasapuolisesti. Kun tämä työelämän perusrakenne ei ole kunnossa, alkavat työolosuhteiden palikat hyvin äkkiä murentua. Yksi saa palkankorotuksen vuoden työtä tehtyään, toisella palkka ei nouse useita vuosia jatkuneen työsuhteenkaan jälkeen. 

Tällä hetkellä työmaailmassa hyvä pysyvä työntekijä on oletusarvo eikä arvostuksen kohde. Vasta kun hyvää työtä tekevä ihminen kehtaa lähteä hinnoittelemaan itseään markkinoilla, saattaa työnantaja ryhtyä miettimään, mitä pitäisi tehdä. Pahimmillaan näissä tilanteissa vain nauretaan ja todetaan, että ”et sä töitä muualta saa”. Sitten kun työntekijä lähteekin, ruvetaan itkemään, kuinka vaikeaa työntekijöitä on nykyään pitää töissä. Uskomattoman tympeää. 

Ylemmät pomot usein asustavat lähiesimiestensä kanssa omassa kuplassaan, johon aina ei vaikuta edes alaisten suora palaute. Naureskellaan ja vähätellään, jopa niitä, jotka ovat riittävän uskaliaita aukaisemaan suunsa. Miksi sitten on työvoimapula? Ketä kiinnostaa olla töissä kutsumusammatissa, jos on uupunut, turhautunut eikä ehdi olla oman perheen kanssa. Siinä tilanteessa jopa työttömänä olo voi tuntua paremmalta, koska silloin voi ainakin henkisesti paremmin ja jaksaa viettää aikaa myös perheesi kanssa. 

Toinen puoli ovat ne työntekijät, jotka ovat työnantajalleen viimeiseen asti lojaaleja. Haluavat aina ajatella yhteistä etua. He eivät koskaan saavuta työyhteisössä sitä arvostusta, jonka he ansaitsivat, koska he yrittävät hiljaa vain kestää tilanteen. Eräs työyhteisön jäsenen sanoi, ettei ahkerasti työtä tekemällä saa koskaan kiiltävämpää kruunua. Pidän tätä lausetta täysin totena. Todellista työntekoa ei enää arvosteta muuten kuin kiitoskortein. Rahaa ja arvostusta siitä nyt vaan ei voi antaa, koska yhteiskuntahan voisi vaikka kaatua. Mihin? Siihenkö, että se raha käytetään yhteiskunnassa yritysten ja kuntien palveluihin ja raha kiertäisi kotimaan markkinoilla?

Sosiaalisessa mediassa vasemmistolaiselle arvomaailmalleni naurettiin: vasemmistolaiset eivät ole tyytyväisiä ennen kuin kaikilla on sama palkka. Mutta miettikääpäs uudelleen: kaikille täsmälleen sama palkka ammatista riippuen. Se olisi mielenkiintoista. Voisi valita ihan minkä tahansa alan eikä se vaikuttaisi tulotasoon. Siinä sitä oikeasti mietittäisiin, mikä on kenenkin kutsumusammatti. 

Kirjoittaja on virtolainen vesihuoltopäällikkö ja kaupunginvaltuutettu sekä vasemmiston aluevaaliehdokas Pirkanmaalla ehdokasnumerolla 41. 

Vasemmistoliiton aluevaaliehdokkaat 2022 Pirkanmaalla

Lue kaikki ehdokkaan puheenvuoro -sarjan kirjoitukset:

Sote-palveluiden kilpailutus ajaa resurssit ja työntekijät ahtaalle (Minna Minkkinen 22.1.2022)
On aika unohtaa myytti kutsumusammatista (Mirja Juusola 22.1.2022)
Tieto vähentää kärsimystä (Anna Weckström 21.1.2022)

Tehdään hyvinvointialueesta hyvä työpaikka (Anna Haaponiemi 21.1.2022)
Digipalveluiden rinnalla tarvitaan perinteisiä palveluita (Sinikka Torkkola 20.1.2022)
Pelastustoimi hyvinvointialueille – apua on saatava minne vain milloin vain (Aki Leppänen 18.1.2022)

Hyvinvointialueet ratkaisemaan mielenterveyskriisiä (Minna Malkamäki 16.1.2022)
Rautalankaversio lähipalveluista (Hannu Tiainen 14.1.2022)
Seis työn silppuamiselle ja kyllä palkkaamiselle (Katja Kotalampi 12.1.2022)

Sosiaalityötä soteen (Anu Ropponen 5.1.2022)
Kotihoidosta vaihtoehtovanhainkotiin (Leena Sulkanen-Rodriguez 4.1.2022)
Hyvinvointialue ja kunta (Hannu Tiainen 3.1.2022)

Tympeä johtaminen karkottaa työntekijät (Katja Kotalampi 30.12.2021)
Salaperäiset vaalit (Hannu Tiainen 21.12.2021)
Tule, tule hyvä sote, älä tule paha sote! (Rauno Jääskeläinen 20.12.2021)

 

Lisää aiheesta Vasen Kaista-verkkolehdessä:

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.