Eräs ystäväni totesi kerran minulle asettuessani kuntavaaliehdokkaaksi, että hänen mielestään ekonomit ja virkamiehet voisivat hoitaa kuntien taloudet ja lakkauttaa valtuustot. Vastasin hänelle kuntademokratian ja kuntien itsehallinnon olevan tärkeitä, koska valtuustojen ja lautakuntien kautta mukaan tulee kuntalaisten inhimilliset ja moraaliset asiat käsiteltäviksi myös.
Heti aluevaalien jälkeen ja toki sitä ennen pohdin, mihin suuntaan demokratiamme on menossa? Miksi EU- vaaleissa sekä kunta- ja aluevaaleissa äänestysinnot ovat laskeneet alamaihin? Selityksiä kyllä tunnutaan löydettävän ylemmiltä tahoilta. Sitä ei tahdota uskoa, kuinka kansan mielestä äänestämällä ei voida vaikuttaa.
Kuntavaaleissa puolueilla on vaikea saada ehdokaslistoja täyteen. Koskee erityisesti maaseutujen kuntia ja kaupunkeja. Miksi? Kuka haluaa lähteä tarjoamaan kuntalaisille vain keppiä? Herrat ja rouvat Helsingin ovat jatkuvalla syötöllä kiristäneet kuntien talouksia Arkadianmäellä.
Ne, jotka sitkeästi jaksavat olla mukana kuntavaaleissa ja valittuina kuntapäättäjinä, miettivät kaksi kertaa lähteäkö enää mukaan kun sosiaali – ja terveyspalveluihin vaikuttaminen kaapattiin kunnilta pois. Pienissä ja keskisuurissa kunnissa voidaan kunnantalon virkailijoiden toimesta hoitaa lakisääteiset sivistyspuolen palvelut ja kaavoitukset. Näin varmasti kansalaiset sisällään miettivät.
EU:ssa, eduskunnassa ja aluevaltuustoissa on päätäntävalta karannut yhä kauemmas kansalaisten keskuudesta. Näissä elimissä kun täytyy olla maistereita, tohtoreita, tuomareita, akateemisia, kielitaitoisia, mutta ei kansan miehiä ja naisia.
Juuri käydyt aluevaalit tuon kaiken hyvin kertoi. Pirkanmaalla niin sanottu lukeneisto valtasi pitkälle valtuustopaikat. Sanovat valtuuston koostuvan asiantuntijoista. Varmaan ovatkin kuten edellä kerroin ekonomit ynnä muut vastaavat, mutta mitä asiantuntijuutta heillä on maaseutuihmisten oloista, potilaiden hoitoonpääsyistä, omaisten pääsemisestä tapaamaan läheisiään sairaaloihin, hoivakoteihin, mökeissään asuvien mummojen ja pappojen hoivasta ja saatavuudesta?
Perussuomalaiset hetkellisesti nostivat äänestysaktiivisuutta. Nostivat siksi, että nyt on meidän kylän mies tai nainen ehdokkaana, tavallisen kansan parista. Ja kun Timo Soini nostatti puolueen kannatusta, ymmärsivät ihmiset kuinka nyt saadaan sorretun kansan parissa eläviä eduskuntaan. Heitä, joille vasemmisto oli, jos ilkeästi sanoo, kääntänyt selkänsä. Näin olen saanut kuulla ja kokea.
En puolustele perussuomalaisia, mutta pistin kyllä merkille, kuinka nämä ”paremmat piirit” halveksivat uusia perussuomalaisten kansanedustajia, joilla tietenkään kaikki heti ei ollut hallussa. Esimerkkinä, edustaja saattoi puhua asian vierestä, takellella puheissaan ja niin edelleen. Miten heitä pilkattiin somessa. Toki omaa syytäkin heissä oli. Kaikesta huolimatta iso osa oli ja on niin sanotuista kansan syvistä riveistä.
Niin oli laita ennen vanhaan myös SKDL/SKP:n kohdalla. Muistan hyvin edustajissa olleen metsureita, haalaripuvuista lähteneitä ynnä muita vastaavia. Ei heillä aina ollut käytös ”maailmanmiesten tai naisten”, mutta sydän oli paikallaan pientä ihmistä puolustaessaan. Viikonloput ja lomat viettivät kansan keskuudessa, kuppiloissa, toreilla ja ihan vaan jutuilla tuttujen parissa.
Yhä enemmän poliitikot ovat täysammattilaisia, joiden kuilu tavalliseen kansaan on karannut jonnekin, minne lie. Ne jotka äänestävät, löytävät ehdokkaat eduskunnan kyselytunneilta, medioista ja suurilla rahoilla vaalimainoksista, somesta ja vaalikoneista.
Ministeryys, kansanedustajuus, alue – ja kunnanvaltuusto, valio – ja lautakuntapaikat, hallintopaikat ja niin edelleen ja niin edelleen. Syystäkin kansa on raivoissaan. Pienituloiset, köyhät, syrjäytetyt ynnä muut näyttävät keskisormea ja toteavat – pitäkää vaalinne. Ovat ahmatteja ajamalla omia ja puolueiden etuja Ja perinteinen vasemmisto kannatuksen alenemisella maksaa laskun.
Totta maar vasemmiston on elettävä ajassa ja muutoksessa, onhan vasemmisto aina ollut edistyksen airut. Mutta jos feminismi, sukupuolinen tasa-arvo, ilmastonmuutos, jotka ovat tuiki tärkeitä, lakaisevat alleen työkansan ja heikoimmassa asemassa olevien murheet ja ahdingot, niin peli on hävitty.
Siinä eivät auta ministerien, kansanedustajien, puolueiden johtohenkilöiden, saati puolue – ja vaaliohjelmien kauniit korulauseet. Puolueen puheenjohtaja Li Andersson kirjoitti taannoin hyvän puheenvuoron, jossa toivoi makkaraa syöviä ja vanhoilla autoilla ajavia puolueeseen tervetulleiksi tai jotain sinnepäin.
Minä olen sellainen, mutta meitä tarvitaan lisää. Sen lisäksi tarvitaan myös eväitä, joilla voidaan näyttää tavalliselle kansalle, mistä puusta puolue, sen jäsenet ja kannattajat ovat veistetty. Tarvitaan uskottavuutta toimintaan, se taas syntyy kokemalla ja näkemällä kansan keskuudessa, miten kanssaihmiset elävät. Muuten kohta vain porvarit äänestävät ja silloin viimeistään työläiset ja vähäväkiset piru nokkii.
Kirjoittaja on eläkkeellä oleva hitsaaja Kihniöstä.
Hyvä ja ajankohtainen kirjoitus, vieläpä Suomen kielellä.
Kyllä makkaraa syövien raavaiden karvapalliheteromiesten ääni täytyisi myös saada tulla kuulluksi.