Artikkeli: Suomi

14.2.2022 klo 10:01

Sote toteen

Tampereen yliopistollisessa sairaalassa käytännön oppia saavat niin tulevat lääkäritkin kuin hoitajatkin. Pirkko Seppi ehdottaa, että vastineeksi ilmaisesta elämästä opiskeluaikana valmistuneen lääkärin tulisi ottaa hänelle tarjottu työpaikka. (Kuva: Sinikka Torkkola)
Pirkko Seppi. (Kuva: Arja Kirkala)

Ei voi väittää, etteikö sotesta, sosiaali- ja terveyspalveluista keskustella. Tuntuu siltä, että jokainen, jolla jonkunlainen foorumi on tarjolla, haluaa ja saa lausua mielipiteensä. Paitsi ne, joita asia varsinaisesti koskee. Meinaan boomerit, me kuuskytluvun radikaalit, joilla kohta alkaa pettää niin koivet kuin koppakin. Lausuntojen laatijat loistavat verbaalilla lahjakkuudellaan, niin ettei mummoille ja papoille välttämättä selkiä, minkä puolesta tai mitä vastaan lausuja taistelee.

Se on kyllä selvinnyt, että byrokratia tulee kukoistamaan. Perustetaan lautakuntia, neuvottelukuntia, valiokuntia, ja vanhat tutut kokoushaukat ilakoivat täytellessään kokous­palkkio­lomakkeita ja matkakulu­kustannus­hakemuksia. Hämäräksi on ainakin vielä jäänyt, mistä loihditaan ne lääkärijoukot, jotka suostuvat sopuhinnalla tulemaan huonosti varustettuihin terveyskeskuksiin kaivelemaan köyhien mummojen ja pappojen tulehtuneita arpia ja aukkoja.

Lääkärikoulutukseen ei pitäisi valita vain niitä rikkaitten perheitten hyvin pärjääviä poikia, joiden silmissä siintää tuottoisa yksityispraktiikka – eikä kysymykseen tule terkkarin paskaduuni. Koulutukseen valittavilla pitäisi olla tavoitteena hyvän eikä hynän tekeminen. Opiskeluaikaisen elämisen pitäisi olla ilmaista, ja koulutettavan pitäisi sitoutua valmistuttuaan ottamaan vastaan hänelle osoitettu  työpaikka.

Olen viime aikoina joutunut asioimaan jonkun kerran terkkarissa. Kokemukset on olleet ankeita, diagnoosit vääriä ja määrätyt lääkkeet turhia. En tiedä enkö ole osannut vaatia parempaa palvelua, vai eivätkö lääkärit ehdi tai halua tehdä työtään kunnolla.

Nykyään terkkareissa työskentelee enimmäkseen vain huonosti suomea taitavia ulkomaalaisia (köyhistä maista paremman liksan toivossa  saapuneita) lääkäreitä tai sitten ihan nuoria kandeja ensimmäisessä työpaikassaan. Kunnon lääkäri-potilas-suhdetta ei synny, kun ei puolin eikä toisin oikein osata arvostaa toista. Potilas toteaa, että kiireinen hätäinen lääkäri ei muusta välitä, kunhan äkkiä jollakin troppireseptillä saa potilaan pois jaloista. Ja mummo ihmettelee kehtaisiko tuollekin klopille selostaa intiimejä vaivojaan. Epäluottamus, hoitovirheet, hosuminen ja tyytymättömyys ovat terkkarin arkea.

Itse olisin jollain käynnillä tarvinnut huomiota depressioon, unettomuuteen, paniikkikohtauksiin ja osin niistä johtuviin fyysisiinkin kipuihin. En vaan ehtinyt suutani avata ennen kuin lääkäritypykkä jo työnsi ovesta ulos burana-resepti taskussani.

Se on terkkarin arkea. Minkä muutoksen siihen sitten tuo se, että armeija ahkeria kokoushaukkoja kokoustaa ja laatii muistioita kunnantaloilla. Saadaanko alalle riittävästi kiinnostuneita opiskelijoita, jotka olisivat valmiita kohtuupalkkaiseen vaativaan työhön syrjäseudullakin. Vai olisiko muita keinoja asian hoitamiseen?

Kirjoittaja on akaalainen toimittaja.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.