Belfast  – toisenlainen elokuva Pohjois-Irlannista

Belfast tarkastelee Irlannin 1960-luvulla alkaneiden levottomuuksien (tunnetaan englanniksi nimellä ”The Troubles”) alkua yhdeksänvuotiaan Buddyn silmin. Elokuva on osittain ohjaaja-käsikirjoittaja, Kenneth Branagh’n, omaelämäkerrallinen kuvaus lapsuudesta Belfastissa aikana, jolloin levottomuudet alkoivat. Elokuvaan tuo autenttisuutta se, että se on kokonaan mustavalkoinen alkua ja loppua lukuun ottamatta. Ehkä mustavalkoisuus symboloi myös vastakkainasettelua yhteisössä.

Elokuvan kantava teema ei ole väkivaltaisuudet vaan perhe ja yhteisö sekä vaikeus vastustaa vastakkainasettelua yhteisössä. Voimakkaat ja aggressiiviset yksilöt voivat aiheuttaa pelkoa, joka jakaa aiemmin rauhanomaisesti elänyttä yhteisöä.

Elokuvan poukkoilevuus ja lyhyet tilannekuvat voivat olla ärsyttäviä. Kannattanee kuitenkin muistaa, että näkökulma on yhdeksänvuotiaan lapsen. Itse kullakin lienee muistoja lapsuudesta, jotka ovat poukkoilevia tilannekuvia eivätkä tiivistä, suoraa jatkumoa. Ehkä Branagh oli valinnut tämän tyylin korostaakseen lapsen näkökulmaa. Tämä näkökulmaa korostuu myös siinä, että koko elokuvan aikana isän, äidin, isoisän ja isoäidin nimet eivät tule esiin, he ovat vain isä, äiti, isoisä ja isoäiti.

Onnistunut roolitus

Rooleissa on suhteellisen nimekkäitä näyttelijöitä, joista monet ovat kotoisin Pohjois-Irlannista. Ehkä heidän omat kokemuksensa auttoivat luomaan uskottavia roolihahmoja, koska ovat itse nähneet vastaavaa lapsuudessaan ja nuoruudessaan. Mielenkiintoinen yksityiskohta on, että ohjaaja-käsikirjoittaja Branagh ja isoisää esittävä Ciarán Hinds, asuivat hyvin lähellä toisiaan levottomuuksien alkaessa. Branaghin perhe on protestanttinen ja Hindsin katolilainen. 

Elokuvan pääroolissa on Jude Hill, 9-vuotias belfastilaispoika. Hänestä ohjaaja on saanut irti paljon. On jopa arveltu, että hän voisi olla historian nuorin pääosa-Oscarin ehdokas. Jamie Dornan isänä ja Catríona Balfe ovat hieman toisenlaisissa rooleissa kuin aiemmin. Kumpikin puolustamassa perhettään ja välillä setvimässä välejään. Jamie Dornan muuten laulaa ihan itse elokuvassa kappaleen Everlasting Love. Hän esittää tämän kappaleen isoisän, Ciarán Hindsin, hautajaisissa. Pieni kuvaava yksityiskohta irlantilaisista hautajaisista.

Olin kuullut etukäteen paljon hehkutusta Jude Hillin roolityöstä, joten se ei yllättänyt kuin yhdessä kohdassa. Isä ja äiti kertoivat jouluna, että harkitsevat muuttoa Englantiin. Buddy menee täysin paniikkiin ja vanhemmilla on täysi työ saada hänet rauhoittumaan. Lapsi näyttelemässä paniikkia uskottavasti toi hyvin esiin sen, kuinka vaikea on lähteä kotikulmilta vieraaseen paikkaan, vaikka olo on turvaton. Kotikadulla on kuitenkin tuttu yhteisö, vaikka sieltä on tutut katolilaiset perheet ajettu pois.

Jamie Dornanin esittämä isä ei halua osallistua väkivaltaisuuksiin eikä rahoittaa niitä. Colin Morgan esittää paikallista militanttia protestanttijohtajaa, joka uhkailee Buddyn isää, koska tämä ei halua osallistua väkivaltaisuuksiin. Colin Morganin roolisuoritus yllätti minut. En ole ikinä nähnyt häntä näin aggressiivisessa roolissa. Ehkä hän on nähnyt lapsuudessaan vastaavanlaista toimintaa ja siksi suoritus vaikutti niin autenttiselta.

Buddyn suuria rakkauksia ovat jalkapallo ja luokkakaveri Catherine. Levottomuuksien puhkeamisen jälkeen Buddya huolettaa, voiko hän isona mennä naimisiin Catherinen kanssa, koska tämä on katolilainen. Viisas isä toteaa tähän, ettei sillä ole väliä, onko toinen vaikka hindu, jos toista rakastaa ja tähän voi luottaa. Isä onkin osassa protestanttiyhteisöä halveksunnan kohde, häntä haukutaan yksinäiseksi ratsastajaksi. 

Elokuva vaati hieman sulattelua. Havahduin siihen, että harvoja elokuvia tehdään lapsen näkökulmasta. Kohtaukset olisivat varmaan olleet intensiivisempiä ja pitkäkestoisempia, jos olisi keskitytty aikuisten ongelmiin, mutta ongelmat nähdään lapsen näkökulmasta.

Elokuvan Suomen ensi-illan aikaan on käynnissä Ukrainan sota. Elokuva ja sota yhdessä saivat miettimään, miten lapselle kannattaisi puhua ongelmista ja miten rauhoitella. Lapset kuulevat ja näkevät asioita, joita heidän ei olisi välttämättä niin hyvä kuulla ja nähdä. Belfast-elokuvassa perhe tuntuu olevan rauhoittava elementti lapsen maailmassa. Kunpa kaikilla lapsilla olisi vaikeina aikoina turvallisia aikuisia ympärillään.

|||

Elokuvan traileri Youtubessa: