”Kaikkinainen erimielisyyksien poistaminen työnantajain ja työväen välillä on omiaan edistämään isänmaamme kehitystä ja menestystä.” Näin totesi tammikuussa 1940 Työantajain Keskusliiton toimitusjohtaja Antti Hackzell. Tuolloin allekirjoitettiin sopimus, jolla työnantajat hyväksyivät ammattiyhdistysliikkeen sopimusosapuoleksi työehtosopimusneuvotteluissa.
Silloinen sosiaaliministeri Karl-August Fagerholm totesi, että ”sopimus on eräs puhuvimpia todistuksia kansamme kyvystä koota hädän hetkellä voimansa.” Talvisodan keskellä Suomessa työnantajat tunnustivat, että on koko yhteiskunnan etu huomioida työntekijöiden oikeus kohtuulliseen korvaukseen työstään.
Keväästä 2020 lähtien Suomi ja maailma on ollut poikkeustilassa. Kriisin hetkellä työnantajapuoli ja oikeisto eivät kuitenkaan ole tavoitelleet sopua ja yhtenäisyyttä. Sen sijaan koronapandemia ja viimeksi Ukrainan sodan seuraukset on otettu perusteeksi tyrmätä työntekijöiden tavoitteet.
Hoitajien ja muiden julkisen alan työntekijöiden palkankorotusvaatimukset on leimattu ”koronakiristykseksi”. Teollisuuden puolella UPM on ehdottanut paperityöläisilleen pidempää työaikaa samalla palkalla eli palkan alennusta.
Nyt ei kuulemma ole oikea aika palkankorotuksille. Eikä tietenkään lakkoilulle.
Palkankorotukset ovat tietysti aina pois jonkun toisen kukkarosta. UPM:n tapauksessa kukkaro ei näytä tyhjältä. Vuonna 2021 yhtiön liikevoitto oli 1,471 miljardia euroa. Eiköhän siitä riittäisi siivu työntekijöillekin.
Eikä elinkeinoelämällä muutenkaan mene hullummin. Vuonna 2021 suomalaiset pörssiyhtiöt jakoivat osinkoja 11,8 miljardia euroa, ja tälle vuodelle odotettiin vielä alkuvuodesta 10-12 prosenttia suurempaa osinkopottia.
Tammikuun alusta jatkunut Paperiliiton lakko UPM:n tehtailla on maksanut yhtiölle jo noin 250 miljoonaa euroa. Sen asiakkaatkin ovat vedonneet sopuratkaisun puolesta.
Hyvinvointialan kriisi ei ratkea ilman rahaa
Vastuun koronakriisin hoitamisesta ovat kantaneet julkisen alan työntekijät: sairaanhoitajat, lähihoitajat, lastentarhanopettajat, luokanopettajat ja sosiaalityöntekijät ja monen muun alan ammattilaiset.
Koronan alkuvaiheessa heidän työpanostaan kiiteltiin vuolaasti. Keväällä 2020 silloinen Helsingin pormestari Jan Vapaavuori (kok.) ilmoitti, että Finlandia-talon julkisivu valaistaan siniseksi hoitohenkilökunnan ja muiden kriittistä työtä tekevien kunniaksi.
Nyt on aika osoittaa kunniaa ja kiitosta valoshow’n lisäksi myös euroina. Kriittistä työtä tekevät ovat nimittäin itse kriisissä.
Työvoimapula koettelee varhaiskasvatusta, kouluja ja sosiaali- ja terveyspalveluja jo nyt. Pelkästään sosiaali- ja terveysalalta puuttuu jo nyt arviolta 32 000 työntekijää, ja väestön vanheneminen vain pahentaa tilannetta. Vanhuspalveluihin arvioidaan tarvittavan 30 000 työntekijää lisää tällä vuosikymmenellä. Lisäksi pitäisi löytää väkeä korvaamaan eläkkeelle jäävät työntekijät.
Oikeistossa ja medioissa vastaus julkisen alan työntekijöiden vaatimuksiin on ollut veropaniikin lietsonta. Ihmisiä on peloteltu satojen verojen veronkorotuksilla vuodessa, jos palkankorotuksiin suostutaan.
Vielä kovempi hinta tulee maksettavaksi, jos meiltä katoavat hoitajat, opettajat ja muut hyvinvointipalvelujen tekijät. Jos palkkoja ja työoloja ei kohenneta, niin käy. Silloin on isänmaan kehitys ja menestys vaarassa.
Tämän viikon tiistaina ja keskiviikkona Tampereella julkisen alan ammattiliitot JHL ja Jyty olivat lakossa palkankorotusvaatimuksiensa tueksi. Jos hoitoalan neuvotteluissa ei päästä sopuun, Tehy- ja SuPer-liittojen sairaanhoitajat ja lähihoitajat menevät lakkoon Pirkanmaalla 1. huhtikuuta. Molemmat työtaistelut ovat valitettavasti tarpeen, jotta tilanteen vakavuus ymmärretään.
Kirjoittaja on Tampereen Vasemmiston puheenjohtaja ja yhdyskuntalautakunnan jäsen sekä Pirkanmaan hyvinvointialueen aluevaltuutettu.
III
Valtuustokolumneissa vasemmistoliiton Tampereen valtuustoryhmän jäsenet kommentoivatkommentoivat kuntapolitiikkaa ja ajankohtaisia poliittisia aiheita.
Tietoja lakoista korjattu 31.3.2021 klo 10.55.