Artikkeli: Pirkanmaa, Virrat

31.8.2022 klo 17:37

Kattavista sosiaali- ja terveyspalveluista halutaan pitää kiinni Virroilla

Hammaslääkäri Irmeli Ihamäki (oik.) oli huolissaan vanhusten hampaiden kunnosta. Vanhusvoittoisena kuntana aihe on Virroille ajankohtainen. Katja Kotalampi (vas.) kuunteli tarkkaan, mitä Ihamäellä oli sanottavaa.

– Keiturin Sote on ainutlaatuinen. Meillä on täällä mahdollisuuksia tehdä paljon yhtiön sisällä ja viedä uusia asioita eteenpäin, Keiturin Soten toimitusjohtaja Kari Nuuttila kehui Pirkanmaan vasemmiston aluevaltuustoryhmälle.

Aluevaltuustoryhmän jäseniä vieraili Virroilla tutustumassa Keiturin Soteen ja keskustelemassa paikallisten kanssa työväentalolla järjestetyssä keskustelutilaisuudessa. Keiturin Sote on Virtain kaupungin omistama tytäryhtiö, joka perustettiin vuonna 2015 tuottamaan perusterveydenhuollon ja ikäihmisten palvelut Virroilla ja Ruovedellä. 

Matkan varrella Keiturin Sotella on ollut haasteita. Alkuvuosina lääkäripula ja henkilöstön vaihtuvuus vaivasivat, minkä lisäksi Ruovesi yritti irrottautua Keiturin Sotesta kokonaan. Nykytilanne on parempi: lääkäreitä on saatu riittävästi ja hoitajapulaa ratkotaan esimerkiksi rekrytoimalla ulkomailta. Myös Ruoveden kanssa käydyt kiistat ovat ratkenneet. Tällä hetkellä Keiturin Sote työllistää Virroilla 295 henkilöä ja Ruovedellä 195.

Kari Nuuttila aloitti työnsä uutena toimitusjohtajana viime keväänä. Hän kiittelee Keiturin Soten joustavuutta työvoiman palkkaamisessa ja kuvailee omaa rekrytointiprosessiaan, joka kesti vain muutamia päiviä. 

– Tämä on yksi hyvä puoli meidän toimintamallissamme. Ei tarvinnut käydä pitkää prosessia läpi, jossa haetaan ensin täyttölupaa. 

Erikoislääkärit vastaanottavat terveyskeskuksessa

Keiturin Sote on saanut kiitosta muun muassa erikoislääkäripalveluistaan: terveyskeskuksessa vierailee ostopalveluna erikoislääkäreitä muutaman kerran kuukaudessa, mikä mahdollistaa sen, ettei asiakkaiden tarvitse liikkua pitkiä matkoja toiseen kuntaan päästäkseen tarvitsemansa hoidon piiriin. Tampereelle matkaa Virroilta onkin yli sata kilometriä.

Osa erikoislääkäripalveluista tuotetaan omana toimintana, mutta suurin osa on ostopalveluna. Erikoislääkäreiden lisäksi terveyskeskuksella käy säännöllisesti myös magneettirekka. 

– Meillä on kattava paletti erikoislääkäreitä ja palvelu on toiminut todella hyvin. Täällä käy muun muassa kardiologi ja urologi muutaman kerran kuukaudessa, vastaava lääkäri Tuomas Savikkomaa kuvaili.

Keiturin Soten erikoislääkäripalvelujen käyttö on esimerkki siitä, miten perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon rajat ovat madaltuneet. Virroilla malli on toiminut hyvin. Hoitajapula on vaikuttanut tosin laajalti, mutta Keiturin Sote on saanut muun muassa kenialaisia sairaanhoitajaopiskelijoita harjoitteluihin.

Muistiyksikön esihenkilö Christina Ren esitteli ryhmälle Vihriälä-kodin ulkoilutiloja. Kesällä pihalla vietettiin muun muassa juhannusjuhlia ja kesätyöntekijä veti jumppatuokioita. Renin vieressä Sinikka Torkkola ja takana Keiturin Soten toimitusjohtaja Kari Nuuttila sekä Milka Hanhela.

Terveyskeskuksesta ryhmä pääsi tutustumaan vielä uuteen Vihriälän 30-paikkaiseen tehostetun palveluasumisen yksikköön, joka keskittyy muistisairaiden hoitoon. 

Vihriälän asumisyksikkö on muutaman vuoden vanha ja sijaitsee terveyskeskuksen kupeessa. Yksikössä on huomioitu pariskuntien tarpeet: siellä on useita pariskuntahuoneita. Kesätyöntekijät saivat henkilökunnalta paljon kiitosta. 

– Täällä käy myös kissa ilahduttamassa asukkaita, muistiyksikön esimies Christina Ren kertoi ryhmälle.

Vanhusten hyvinvointipalveluiden tulevaisuus keskustelutti

Virtain kunta on vanhusvoittoinen, mikä tuottaa haasteita niin terveydenhuollolle kuin asukkaillekin. Keskustelutilaisuudessa Virtain työväentalolla nousi usean paikallisen kommentissa esiin huoli ikärakenteesta sekä vanhusten hyvinvoinnista ja erityisesti vanhusten mielenterveydestä.

– Hoitajamitoitusta ei pitäisi lähteä perumaan tässä tilanteessa. Se antaa aivan väärää viestiä. Tarvitaan lisää työntekijöitä, että ihmiset voivat tehdä työnsä hyvin. Kyllä meidän kuuluu hoitaa vanhuksemme kuntoon ja kohdella heitä todella hyvin. Me olemme sen heille velkaa, valtuutettu Anne Nyman otti kantaa.

Myös valtuutettu Milka Hanhela toivoi, että ikäihmisten hoitoon tulisi positiivisia muutoksia:

– Tarvittaisiin asennemuutos. Niin kuin nuorten mielenterveyspalveluista on alettu puhua viime aikoina paljon enemmän, pitäisi alkaa nostaa keskusteluun myös ikäihmisten palveluita. Tarvitaan vanhuskapina!

eiturin Soteen tutustumisen jälkeen aluevaltuustoryhmäiset Anne Nyman, Katja Kotalampi, Sinikka Torkkola ja Milka Hanhela kuulivat paikallisia Virtain työväentalolla.

Virtolainen strategia- ja tulevaisuusvaliokunnan varajäsen Katja Kotalampi toi esiin hoitoalan työntekijöiden jaksamisen ja huonon johtamisen vaikutuksen jaksamiseen. Hän painotti, miten tärkeää on, että työntekijöitä myös perehdytetään kunnolla. 

Ennaltaehkäisevät palvelut kiinnostivat niin valtuustoryhmää kuin virtolaisia asukkaita. Ennaltaehkäisy nähtiin tärkeänä osana mielenterveystyötä, mutta sen vahvistamisesta ja roolista soteuudistuksen jälkeen oltiin huolissaan.

– Ennaltaehkäisyn tärkeyttä ei ole hahmotettu, mutta nyt olisi palattava siihen, että kunnat ymmärtävät, mikä ennaltaehkäisyn merkitys on, Katja Kotalampi pohti.

Varavaltuutettu Sinikka Torkkola muistutti, että vaikka ennaltaehkäisevät palvelut jäävät kunnille, ennaltaehkäisyn käsitteeseen sisältyy myös varhainen hoito, joka ennaltaehkäisee vaivojen pahenemisen.

Kuntalaisia myös pohditutti, jäävätkö palvelut Virroille. Moni ilmaisi tyytyväisyyttä palveluiden nykytilaan, ja harras toivomus kuului, että Virroilta ei joutuisi matkustamaan Tampereelle palvelujen perässä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *