Ymmärrän hyvin, että aina uusi hallinnollinen organisaatio vie aikansa toimiakseen ja alkuvaiheessa on aina kipupisteitä. Pirkanmaan hyvinvointialueen synnyssä kävi kuten aikoinaan kuntaliitoksissa, että ensin jaetaan hallinnon tehtävät ja johtajien paikat ja sen jälkeen katsotaan, ketkä tekevät käytännön työt ja antavat palvelut asiakkaille. Nyt ollaan ihmeissään, kun ei ole riittävästi ammattilaisia: sairaanhoitajia, sosiaalityöntekijöitä, lääkäreitä ja palveluohjaajia tekemään sitä palvelutehtävää, johon he ovat koulutuksensa saaneet.
Säästöpaineita oli heti valmiiksi odottamassa. Ja nyt ollaan karsimassa palveluita. Minusta pitäisi tarkistaa hallinnon tehtävät ja katsoa, mitä siellä olisi karsittavaa ja tehostettavaa. Hallintohimmeli vaikuttaa olevan kovin byrokraattinen ja laaja.
Olen huolissani niistä ikääntyvistä ihmisistä, jotka eivät käytä digitaalisia laitteita eivätkä tiedä, mistä saa apua kulloiseenkin pulmaan. Nettisivuilta on vaikea löytää oikeaa osoitetta, mistä kysyä, siis jos osaa käyttää nettiä tai saa siihen apua joltakin.
Olen avustanut useita ikäihmisiä saamaan palvelua, joka heille kuuluu. Tässä täytyy antaa kiitosta vammaispalvelun henkilöstölle. Palvelu on järjestynyt kitkattomasti. Mutta tässäkin tiedotus olisi tärkeää, siis yleisellä tasolla.
Luin vastikään lehdestä, että intervallihoitoihin tulee huononnuksia. Eräs omaishoitaja sanoi osuvasti, että kyllä puheissa työtämme arvostetaan, mutta käytäntö on toista.
On selviö, että hoito- ja laitospaikkoja ei ole riittävästi tarpeeseen nähden eikä niihin ole myöskään saatavilla riittävästi työntekijöitä. Silti ei pitäisi palata aikaan, jolloin vastuu jää täysin perheille ja vapaaehtoisille auttajille.
Toivoisin, että aluevaltuutetut tarttuisivat näihin ongelmakohtiin ja esittäisivät toimia, joilla tuetaan ihmisten selviämistä arjessa eikä heikennetä sitä. Toimin ystäväni avustajana. Hän on yksityisessä hoitokodissa, koska on halvaantunut ja näkövammainen, mutta ei muistisairas. Hän on vielä suhteellisen nuori. Siellä törmään usein epäkohtiin, joita sitten yhdessä selvitetään talon johdon kanssa. Ongelmien taustalla on henkilökunnan suuri vaihtuvuus, mikä on työn raskauden vuoksi ymmärrettävää. Näistä ongelmista huolimatta jokainen ihminen pitäisi kohdata aina arvokkaana yksilönä, omine tarpeineen ja toiveineen. Asukkaan sanomisiaan ei pidä koskaan mitätöidä vedoten kiireeseen tai muuhun.
Minua huolestuttaa myöskin työntekijöiden oikeusturva, erityisesti lastensuojelussa, jos ja kun he joutuvat toimimaan yksin monessa tilanteessa ilman työparia tai tiimin tukea. Olen kuullut hyvinvointialueen työntekijöiltä ongelmista. Esimerkiksi samassa organisaatiossa kahdella eri työntekijällä voi olla eri esihenkilöt, mikä vaikeuttaa yhteistyötä.
Omalta virkauraltani muistan hyvin hankalat asiakkaat, jotka tekivät valituksia ja veivät asioita oikeuteen asti, kun kokivat kärsineensä vääryyttä. Tässä tilanteessa esihenkilön ja tiimin tuki on ensiarvoisen tärkeää ja välttämätöntä. Työ sosiaali- ja terveydenhuollossa on yhteistyötä, tai pitäisi olla.
Kirjoittaja on sosiaalityöntekijä ja psykoterapeutti