Kansanedustaja Mai Kivelä on yksi eduskunnan harvoista poliitikoista, jotka pitävät eläinten oikeuksia aktiivisesti esillä poliittisessa keskustelussa. Kivelä on työskennellyt ennen kansanedustajan uraansa eläinoikeusyhdistys Animalian toiminnanjohtajana, joten eläinoikeusliike on tullut hänelle hyvin tutuksi.
– Eläinten osalta meillä on sellainen ajattelutapa, että lyödä ei saa, mutta tappaa saa, Kivelä huomauttaa.
Hänen mukaansa yhteiskunnassa vallitsee iso ristiriita ja epäloogisuus sen osalta, miten kohtelemme eläimiä. Esimerkiksi ketun pitäminen pienessä häkissä olisi Korkeasaaressa rikos, mutta turkistarhalla aivan tavallinen käytäntö. Ihmisten tulisi Kivelän mielestä olla rehellisiä ja tunnistaa epäjohdonmukaisuudet eläinten kohtelussa.
– On suuri vääryys, että eläimiin kohdistetaan niin paljon väkivaltaa. Eläimillä on itseisarvo ja eläimet ovat yksilöitä, joilla on kyky tuntea, hän toteaa.
Eläinten oikeuksien osalta Suomen turkistauksen tulevaisuus on tällä hetkellä ajankohtainen aihe politiikassa. Suomi on harvoja maita Euroopassa, jossa suurta kärsimystä aiheuttava ala on edelleen laillista. Vaikka kieltoa on ajettu jo pitkään, ei Kivelän mukaan ole löytynyt siihen riittävää poliittista tahtoa.
Mielipidemittausten mukaan valtaosa suomalaisista vastustaa turkistarhausta. Paljon kertonee myös, että syyskuun alussa käynnistynyt Turkistarhaus historiaan -kansalaisaloite keräsi eduskuntaan etenemiselle vaadittavat 50 000 allekirjoitusta yhdessä päivässä.
Vaikka hallitusohjelmassa turkistarhauksen edellytykset on turvattu, Kivelä on tällä hetkellä toiveikas turkistarhauksen loppumisen suhteen, sillä nyt jopa alueilla, jonne ala on keskittynyt, aletaan olla kiinnostuneita hallitusta alasajosta.
Eläinten puolustaminen on vasemmistolaista
Mai Kivelä yhdistää eläinten oikeuksien ajamisen vasemmistolaiseen politiikkaan. Hän korostaa, että eläinten hyväksikäyttö perustuu vahvimman oikeuteen ja on vasemmistolaista kyseenalaistaa valta-asetelmaa, jossa heikompaa sorretaan. Vasemmistoliitto on myös sitoutunut puolueena edistämään eläinten hyvinvointia muun muassa eläinpoliittisessa ohjelmassaan ja tavoiteohjelmassaan.
– Eläin ei valitse elämää tehotuotannossa, Kivelä painottaa.
Kärsimyksen ja sortamisen näkökulman lisäksi eläinkysymystä voidaan lähestyä myös esimerkiksi ympäristökysymysten ja pandemiariskien osalta. Tuotantoeläimet kattavat jo reilusti yli puolet maailman nisäkkäiden biomassasta ja eläinten ruokkiminen vaatii valtavan määrän peltoviljelyalaa, jonka alta raivataan metsää. Eläintuotanto siis köyhdyttää luonnon monimuotoisuutta ja vähentää hiilinieluja. Tämän lisäksi tuotantoeläimistä aiheutuvat kasvihuonepäästöt kuormittavat ilmastoa.
Mai Kivelä yhdistää ihmisoikeudet osaksi eläinkysymystä. Kestävän tulevaisuuden lisäksi hän tuo esiin eläintuotantoon kuuluvan väkivallan.
– Näkisin, että hyödyttää ihmisiäkin elää yhteiskunnassa, joka suhtautuu kriittisesti väkivaltaan.
Eläinten oikeuksien edistäminen on Kivelän mukaan pitkää pinnaa vaativaa työtä. Muutokset parempaan ovat hitaita. Pian voimaan astuva eläinten hyvinvointilaki on ollut monelta osin pettymys. On kuitenkin paljon, mitä voidaan tehdä, jotta muutosta parempaan tapahtuisi. Kivelä nostaa esiin suoran palautteen päätöksentekijöille. Julkinen paine on tehokas muutosta edistävä voima. Toiveikkuutta herättää myös poliittisten nuorisojärjestöjen laaja kielteisyys esimerkiksi turkistarhausta kohtaan.
Eläimet unohtuivat ilmastokeskustelusta
Maanantaina ilmestyneessä Animalian eläinoikeusraportissa analysoidaan eläinten asemaa ilmastokeskustelussa. Raportissa todetaan, että Suomesta on tulossa ”ilmastotehdas”, millä tarkoitetaan sitä, että Suomi on kunnianhimoinen ilmastonmuutoksen torjunnassa, mutta eläimiä ei oteta osaksi poliittista ilmastokeskustelua.
Raportissa esitetään, että yhtäältä eläintuotantoa ei huomioida riittävästi ilmastokriisin torjunnassa ja toisaalta kun eläintuotannon vaikutukset ilmastokriisiin huomioidaan, tehdään tämä ilman eläinetiikkaa. Käytännössä tämä tarkoittaa esimerkiksi sitä, että ilmastotoimet keskittyvät pitkälti teknisiin vihreää siirtymää tukeviin ratkaisuihin ja siinä missä päästöjä halutaan vähentää myös ruuantuotannon osalta, tehdään se siirtymällä vähäpäästöisempään eläintuotantoon, kuten kalankasvatukseen ja broilerintuotantoon.
Sosiaalinen oikeudenmukaisuus tai ilmasto-oikeudenmukaisuus ei kata siten muita lajeja kuin ihmisen. Keskiössä ovat päästöt, ei kärsimys.
– Joudumme kysymään, voiko päästöjä tosiaan torjua sulkemalla miljoonia broilereita halleihin kasvamaan lihasmöykyiksi, joiden jalat pettävät lopulta kehonpainon alla? Voiko kaloja uittaa loputonta ympyrää altaissa, joissa niiden kyljet repeytyvät haavaumille? kysytään raportissa.