Näkökulma, Suomi

CINDY KERÄNEN

18.11.2023 klo 07:32

Ikäsyrjintää koronarokotuksissa

Patsas, jolla on maski.
Koronalta pitää edelleen suojautua, sillä tauti on kuolemanvaarallinen erityisesti iäkkäille ihmisille. Cindy Keränen pitää koronarokotusten viivästymistä ikäihmisten syrjintänä. (Kuva: Cai Melakoski)

Usein luemme lehdistä, kuinka talvi yllätti autoilijat. Nyt samantyylisen otsikon voisi kirjoittaa Terveyden ja hyvinvointilaitoksen, THL:n ja hyvinvointialueiden toiminnasta: Korona yllätti hyvinvointialueiden päättäjät. Siis nämä ihmiset, jotka ovat vastuussa rokotusohjelmista. 

Tuliko tämä tilanne jollain tavalla yllätyksenä? Vaikka on ollut tiedossa, että tautitapaukset lisääntyvät loppusyksystä, rokotuksien aloittamista viivytettiin niin kauan että epidemia oli jo levimässä laajalti kansan keskuudessa. Nyt vuodeosastot täyttyvät huolestuttavalla tavalla koronapotilaista, minkä vuoksi muu sairaanhoito ja leikkaukset saattavat viivästyä entisestään.

Korona on edelleen vaarallinen sairaus iäkkäille ja alentuneen puolustuskyvyn omaaville ihmisille. Riskiryhmiin kuuluvat ihmiset joutuvat edelleen liikkumaan ja elämään ympärillä leviävän viruksen keskellä. Se, että koronaviruksen aiheuttama sairaus ei enää ole tautiluokitukseltaan yleisvaarallinen tartuntatauti, ei käytännössä tarkoita sitä, että se ei olisi vaaraksi riskiryhmille.  

Korkonarokotuksiin jonotetaan tuntitolkulla ulkona tai päiviä takaisinsoittoa ajanvarauksesta odotellen. Rokotuksen jälkeen pitää vielä odottaa kaksi viikkoa rokotesuojan vahvistumista. Käytännössä moni joutuu odottamaan rokotteen suojaa ensi vuoden puolelle.  

Influenssarokotus suunniteltiin annettavaksi samaan aikaan, vaikka varsinainen epidemia siinäkin on vasta tulossa. Sitä odotellessa siis korona ehti jo levitä.  

Tilastoidut koronakuolemat ovat Suomessa 12 kuukauden ajalta yli kolmetuhatta, mikä on Euroopan kärkeä. Tilaston kärkipaikkaa on viranomaistaholta selitelty Suomen ikärakenteesta johtuvana. Se pitääkin paikkansa, sillä suurin osa koronan aiheuttamista kuolemista on yli 60-vuotiaiden ikäryhmissä, joista vielä suurimpana ryhmänä ovat yli 80-vuotiaat. Ikä ja juuri se, on suurin riskitekijä. 

Herääkin kysymys, millä tavalla iäkkäitä ja sairaita arvotetaan yhteiskunnassamme.  

Ikääntynellä ja perussairailla ihmisillä on myös oikeus siihen parhaaseen mahdolliseen terveyden-ja sairaanhoitoon, mitä nykyajan lääketieteen avulla on mahdollista järjestää. Tasa-arvoinen kohtelu yhteiskunnassamme ei toteudu tältäkään osin. Koronarokotusten puutteet osoittavat ilmiselvää ikäsyrjintää.

Kirjoittaja on eläkkeellä oleva toimistopäällikkö.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *