Artikkeli: Pirkanmaa, Suomi

28.11.2023 klo 10:30

Li Andersson: Verotusoikeuden puuttuminen on syy moniin hyvinvointialueiden ongelmiin

Vasemmistoliiton puheenjohtaja Li Andersson vieraili lauantaina Tampereella keskustelemassa Pirkanmaan vasemmiston aluevaltuustoryhmän kanssa sote-palveluista. Aluevaltuutettu Kukka Kunnari haastatteli Anderssonia yleisötilaisuudessa, jonka aiheena oli "Miksi sote on rikki ja miten se korjataan?".

Sosiaali- ja terveyspalveluiden siirtyminen kunnilta hyvinvointialueille on tuonut esiin valtavan suuria ongelmia, mutta vasemmistoliiton puheenjohtaja Li Anderssonin mukaan uudistus oli siitä huolimatta väistämätön. Andersson on itse ollut hallituksessa, joka vei sote-uudistuksen maaliin ja lisäksi hän vaikuttaa Varsinais-Suomen hyvinvointialueella aluevaltuutettuna.

Andersson kuvailee, kuinka Suomen ikärakenne haastoi vanhaa järjestelmää, jossa kaikki kunnat vastasivat omista sote-palveluistaan. Ilman uudistusta lähitulevaisuus olisi tuonut eteen yhä enemmän tilanteita, joissa kunnat eivät kykenisi vastaamaan palveluntarpeeseen.

Hyvinvointialueet kamppailevat isojen ongelmien kanssa. Tällä hetkellä alueiden alijäämä on ainakin 1,3 miljardia euroa eikä tilannetta voi korjata verotuksella, sillä hyvinvointialueilla ei ole verotusoikeutta. Tämä on Anderssonin mukaan syy moniin hyvinvointialueiden vaikeuksiin.

– Hyvinvointialueet eivät saa ottaa pitkäaikaista lainaa ilman verotusoikeutta ja alijäämän kattamisvelvoite on puolet lyhyempi kuin kunnilla. Moni ongelma johtuu verotusoikeuden puuttumisesta, Andersson kertoo.

Aluevaltuustoryhmän jäsenet esittäytyivät ja ryhmän puheenjohtaja Milka Hanhela (vas.) piti ajankohtaiskatsauksen Pirkanmaan hyvinvointialueen asioihin. Kuvassa mikrofoniin puhumassa Jouni Sirén, hänen oikealla puolellaan ovat Anne Nyman, Mikko Aaltonen, Minna Minkkinen, Satu Kosola ja Katja Kotalampi.

Verotusoikeus vahvistaisi myös demokratian toteutumista. Tällaisenaan uudistus onkin tarkoittanut merkittävää vallansiirtoa alueilta valtiolle.

Andersson muistuttaa, että vasemmistoliitto ajaa edelleen hyvinvointialueille verotusoikeutta. Syy siihen, että sitä ei ole, löytyy kuitenkin edellisestä hallituksesta. Keskusta ja Sdp lopulta päätyivät vastustamaan verotusoikeutta ja vasemmistoliitto, vihreät ja Rkp jäivät vähemmistönä sitä kannattamaan.

Miksi sote on rikki?

Hyvinvointialueiden mittavaan alijäämään löytyy monia tekijöitä. Esimerkiksi hoitovajeen kustannusvaikutuksiin ei mitenkään ole pystytty varautumaan. Tietoa hoidontarpeesta ei ole ollut luettavissa kuntien tilinpäätöstiedoista. Käyntejä sosiaali- ja terveyspalveluissa on ollut yksinkertaisesti liian vähän suhteessa tarpeeseen.

Menojen ennakoitua nopeampi kasvu on myös kuormittanut hyvinvointialueiden taloutta. Inflaatio on nostanut ostopalvelujen hintoja ja vuokratyövoimaan on mennyt todella paljon rahaa.

– Rahoitusjärjestelmää ei ole rakennettu huomioimaan näitä seikkoja, Andersson huomauttaa.

Kuntamallissa kustannusten nousu ja ennakoimattomat kustannukset eivät olisi niin suuri ongelma, sillä kunnilla on mahdollisuus nostaa veroastetta tai mennä pidempään alijäämäisellä taloudella. Hyvinvointialueet eivät voi tehdä kumpaakaan. Alijäämän kattamisvelvoite on kaksi vuotta ja tällä hetkellä tiukalla aikataululla perustellaan massiivisia leikkauksia. Hyvinvointialueita, jotka eivät säästöihin kykene, uhataan arviointimenettelyllä.

Andersson harmittelee, että hallitus ei ole reagoinut juuri millään tavalla hyvinvointialueiden kriisiin, vaikka oppositiosta toimenpiteitä on vaadittu. Isojen uudistusten jälkeen on Anderssonin mukaan täysin normaalia, että korjauksia täytyy tehdä, mutta hallitus ei näihin tarpeisiin vastaa.

Andersson on huolissaan, että mikäli hyvinvointialueet tekevät isoja säästöjä, tehdään vahinkoa, jota on hyvin vaikea enää jälkikäteen korjata. Säästöt voivat vaikuttaa jo perustuslaillisiin oikeuksiin, kun halvemmilla hoidoilla esimerkiksi pyritään saamaan säästöjä. Myös ikäihmisten palvelut ovat kiperä kysymys, kun hyvinvointialueet pyrkivät siirtämään ikäihmisiä tehostetusta palveluasumisesta yhä enemmän kevyempään yhteisölliseen palveluasumiseen.

– Jos nyt moni hyvinvointialue esimerkiksi joutuisi arviointimenettelyyn, voisi se olla parempi vaihtoehto kuin että tehdään huonoja säästöpäätöksiä, Andersson toteaa.

Yleisö pääsi tilaisuuden lopussa esittämään Li Anderssonilta kysymyksiä. Muun muassa ikäihmisten palvelut ja vammaispalvelulaki puhuttivat.

Miten sote korjataan?

Kun vuokratyövoiman käytön ja ostopalvelujen hintojen nousun vuoksi hyvinvointialueiden menot ovat kasvaneet hurjasti, on Anderssonin mielestä luontevaa, että säästöjä haettaisiin kasvattamalla omaa palveluntuotantoa. Tämä vaatii hyvinvointialueilta hyvää työnantajapolitiikkaa.

Aidosti talouteen hyvällä tavalla vaikuttavat päätökset eivät toteutuessaan näy välttämättä nopeasti säästöinä. Tämän takia alijäämän kattamisvelvoitetta tulisi pidentää. Pidennys ei ole varsinainen ratkaisu, mutta antaisi realistisemman aikataulun talouden kestävämpään tasapainotukseen.

Andersson muistuttaa, että sote-uudistuksen yksi keskeinen alkuperäinen tavoite oli peruspalveluiden korjaaminen. Jos korjausta ei saada tehtyä, ei myöskään saada säästöä oikea-aikaisten peruspalveluiden ennaltaehkäisevästä vaikutuksesta. Andersson toteaa, että pahinta olisi, jos alueet säästöpaineiden edessä päättäisivät luopua uudistuksen alkuperäisestä tavoitteesta.

Vaikka tilanne monella hyvinvointialueella näyttää synkältä, ei Anderssonin mukaan tilanne ole toivoton. Alueita ei voida jättää heitteille.

– Viime kädessä on valtion vastuu huolehtia siitä, että perustuslaki toteutuu.

Yleisötilaisuus toteutettiin vegaanisen sotebrunssin muodossa ravintola Ståhlbergissa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *