Sanotaan, että kuunteleminen on yksi vaikeimpia asioita. Jokaisella meillä on tarve tulla kuulluksi: meillä on oma tarinamme ja omat tarpeemme, joita haluamme kertoa toisillemme. Niiden sanoittaminen ja esille tuominen on usein tarinan kevein askel. Kuinka käy, kun olemme saanet sanottua sanottavamme? Kuka meitä on kuunnellut?
Erityisen vaikeaa kuuntelemisessa on se, että jo ensimmäisten lauseiden jälkeen alamme peilaamaan kuulemaamme omaan elämäämme, omiin kokemuksiimme, kantoihimme ja ennakko-olettamiimme. Tällä tavoin kuulemme toista ihmistä vain siltä osin, mitä omat suodattimemme mahdollistavat. Meidän ei tulisi keskeyttää tai korjata kuulemaamme kuuntelematta loppuun, saati irrottaa siitä yksittäisiä kohtia sen vuoksi, että olemme niistä eri mieltä. Viimeisimmäksi mainittuun seikkaan on valitettavan helppoa syyllistyä varsinkin aikana, jolloin sosiaalinen media tarjoaa asiayhteydestään irrotettua materiaalia silmät ja korvat täyteen.
Nostan esille erään mieleeni painuneen puheenvuoron eduskunnasta Riikka Purran ministerikauden alusta, jossa hän siteeraa sosiaalidemokraatti Väinö Tanneria: ”Laitimmaisen vasemmiston kanssa ei kannata lähteä huutokauppaan, koska se huutaa aina kovempaa.” Puheessaan Purra kertoo asian olevan juuri näin. Huutokauppaan ei ole syytä kenenkään alkaa. Huutomme on kuitenkin äitynyt hätähuudoksi, jolta ei tule sulkea korviaan, eikä siihen pidä tottua.
Presidenttiehdokkaamme Li Andersson nostaa tenteissä esille Suomen turvallisuuden ja kestävyyden kannalta merkitykselliseksi tekijäksi kansamme hyvinvoinnin ja yhtenäisyyden, jossa heikoimmassa asemassa olevan ei tarvitse joutua kokemaan olevansa vähempiarvoinen. Poliittista keskustelua seuratessa joudun harvinaisen usein toteamaan, että tilanteet kärjistyvät sovittelujen sijaan väittelyiksi, jopa riidoiksi tai siksi mainituksi huutokaupaksi. Tällainen keskustelu ei edesauta yhtenäisen, turvallisen ja kestävän Suomen rakentamista. Tahdon muistuttaa, että ymmärrys ja yhtenäisyys syntyvät kuuntelemalla ja arvostamalla. Koko kansan presidenttinä Li Anderssonilla on taito kuunnella niitäkin, joiden ääni jää heikoimmaksi.
Kirjoittaja on akaalainen liiketalouden opiskelija, muusikko ja vasemmistoaktiivi.