Saatana saapuu paratiisiin

Ihmisen ja hänen maailmansa tilaa arvioiva luotilanka upotetaan syntiin lankeemukseen asti Tampereen Työväen Teatterin uutusnäytelmässä Kadotettu paratiisi.

John Miltonin vuonna 1667 ilmestynyt saman niminen eeppinen runoelma saa Janne Pellisen ohjaamana uuden ilmiasun kanadalaisen Erin Shieldsin kirjoittamassa näytelmässä.

Shields käsittee näytelmissään naisen arvon kieltämistä ja vääristelyä klassisissa teksteissä. Hän muokkaa tarinat nyky-yleisölle feministisen katsannon kautta.

Shieldsin mukaan Kadotetun paratiisin huumori tulee Raamatun tarinoiden absurdiudesta:

– Ajatus siitä, että hedelmän palan syöminen kiroaisi ihmiskunnan ja erityisesti naisen ikuiksi ajoiksi, on törkeä kuvitelma. Miltonin runoelman miespuolinen Saatana näyttäytyi minulle naisena, joka saa rangaistuksen kapinastaan ja suunnittelee mestarillisen kostosuunnitelman. Saatana on monimutkainen, aktiivinen ja mietiskelevä, itsekäs mutta epätoivoinen ja käsittämätöntä pahuutta täynnä.

Raikkaan raisua on meno Kellariteatterin näyttämöllä, kun maailmankaikkeuden valta- ja voimasuhteista taistellaan. Lavastus, ääniefektit ja valot toimivat saumattomasti yhteen näyttelijöiden kanssa.

Käväisipä mielessä Kellariteatterin 28 vuoden takainen Jouko Turkan Eila Roineelle omistaman näytelmän Rakkaita pettymyksiä rakkaudessa ensi-ilta.

Kapinallisten enkeleiden tappio

Tarina taivaan sodasta on peräisin ilmestyskirjasta. Milton antoi ensimmäisenä kirjailijana Saatanalle äänen ja teki siitä psykologisen hahmon.

Miltonin Kadotettu paratiisi ja TTT:n näytelmä alkaa, kun Saatana (Riikka Papunen) saapuu lavalle pelikasinoisännän mustassa puvussa ja johdattelee tarinan alkuun.

Langenneet enkelit ovat heräilemässä taivaasta helvettiin putoamisensa aiheuttamasta tainnoksesta.

Virottuaan he kokoontuvat neuvonpitoon. Belial (Petra Ahola) ja Mammon (Verneri Lilja) ehdottavat sopeutumista siihen uuteen maailmaan, johon heidät oli karkotettu.

Moolok (Heidi Kiviharju) haluaa jatkaa sotaa taivasta vastaan. Lopulta Belsebub (Jari Ahola) esittää suunnitelman, joka hyväksytään. Oli otettava tarkemmin selvää taivaassa puheena olleesta uuden maailman luomisesta. Oliko tämä uusi maailma todella syntynyt. Jos oli, se oli tuhottava ja tehtävä helvetin kaltaiseksi.

Kapinallisten enkeleiden tappion jälkeen Korkein kutsui jälleen koolle taivaan sotajoukot ja julisti heille aikovansa luoda uudet olennot. Kauneuteen nähden ne olisivat vain enkeleitä alempia. Päätöksen toteuttaa Poika, joka lähtee taivaasta kaaokseen, missä hän luo neljännen maailman, kosmoksen ja sen keskipisteen, maan.

Miltonille maa oli kosmoksen kiinteä, liikkumaton keskipiste, jota varten planeetat ja tähdet oli pantu loistamaan taivaanlaelle. Miltonin maakeskinen runoelma ilmestyi toista sataa vuotta Koperinuksen (1473–1543) esittämän aurinkokeskeisen maailmankuvan jälkeen. Sama jos nyt maailmankaikkeutta selitettäisiin ilman Einsteinin suhteellisuusteoriaa.

Milton tapasi Italian matkallaan itsensä Galilein (1564–1642), mutta tiukkana puritaanina hän ei antanut näiden kahden tiedemiehen näkökulmien häiritä vankkaa uskoaan Raamatun selitysten vedenpitävyyteen.

Tosin myönsihän katolinen kirkko vasta vuonna 1992 olleensa väärässä Galileon suhteen ja pyysi anteeksi tekosiaan Galileilta 350 vuotta tämän kuoleman jälkeen.

Työskennelläkö yhdessä vai erikseen

Miltonin runoteoksen tekee erityiseksi se, että teoksen varsinainen sankari ei ole Aatami, vaan Saatana. Ihminen on vain se välikappale ja polttopiste, jossa korkeimmat vallat iskevät yhteen. Saatana kuvataan majesteetilliseksi ja tahdonvoimassaan uhmakkaaksi. Kerran hän seisoi lähinnä Jumalaa, mutta suistui asemastaan ylpeytensä takia, kun ei hyväksynyt Jumalan ainoaa poikaa, Messiasta.

Saatanaan verrattuna Aatami (Verneri Lilja) ja Eeva (Pihla Pohjolainen) ovat surkeita, naiiveja noviiseja, ottolapsia. Tästä näkökulmasta ihmisen tuleminen Jumalan kaltaiseksi näyttäytyy lähinnä mauttomalta pilalta.

Paratiisissa tapahtuvan syntiinlankeemuksen Milton kuvaa puritaanisen naiskäsityksensä mukaisesti. Sen alkusyynä on vaimon tottelemattomuus miestä kohtaan.

Eeva tahtoo, että he suorittaisivat päivätyönsä kumpikin erillään. Aatami pelkää Eevan luonteen heikkoutta houkutuksille ja ehdottaa, että he työskentelisivät aina yhdessä.

Lopulta Aatami myöntyy Eevan pyyntöön ja lähtevät eri tahoille, jolloin kuvaan astuu käärme ja tiedon puun kielletty hedelmä sekä ihmisen vapaa tahto.

Taivaallisen kuoron häälaulu

Koska sotimalla ei lopullista voittoa voi saavuttaa, Saatana sotureineen päättää kostaa Jumalalle pilaamalla Jumalan oman luomuksen ja rakkauden kohteen, ihmisen.

Saatana päättää itse ottaa asiasta selvää. Kaaoksen ja helvetin välistä porttia vartioivat Synti (Heidi Kiviharju) ja Kuolema (Hiski Vihertörmä) päästävät hänet portista ulos. Saatana lähtee lentämään kaaoksen äärettömien, jäisten avaruuksien halki.

Saatanan pysähtyessä kahden yliluonnollisen olennon, Kaaoksen ja Yön eteen, nämä kertovat hänelle ihmeellisestä maailmasta, joka on syntynyt enkelten lankeemuksen jälkeen. Lähtiessään uudelleen lentoon, Saatana näkee etäältä valon, tähden, äsken luodun maailman, joka riippuu kultaisista ketjuista.

Lopulta Saatana pysähtyy kohtaan, jossa kosmos liittyy taivaseen. Auringossa hän tapaa ylienkeli Urielin kysellen tältä ovelasti ihmistä. Urielin (Verneri Lilja) osoittaessa Saatanalle maan, se lentää Nifaksen vuorelle Eedenin rajalle ja hiipii sieltä paratiisiin.

Siellä Saatana kokee myönteisen yllätyksen. Hymnein tervehtivät Aatami ja Eeva aamua ja yötä, taivaalliset kuorot laulavat heille häälaulua heidän vaipuessaan toistensa syliin. Satakieli tuudittaa liverryksellään heidät uneen. Aamuisin heidän majansa katolta lankeaa heidän ylleen ruususade. Tämän jälkeen alkaakin tapahtua.

Matkakirjeitä maasta

Filosofi G.H. von Wrightin mukaan tiedon puu ei ainoastaan anna tietoa hyvästä ja pahasta. Tieto on myös hyvästä ja pahasta. Myytti tiedon puusta ei ole pelkästään kertomus Jumalan käskyn rikkomisesta. Se on samalla varoittava muistutus ihmisen osan vaikeudesta. Käyttääkö ihminen hankkimaansa tietoa hyvään vai pahaan, sen hän ratkaisee vapaan tahtonsa avulla.

Kadotetun paratiisin oheislukemisena voi suositella Mark Twainin novellikokoelmaa Matkakirjeitä maasta. Siinä Saatana kertoo maahan karkotettuna matkavaikutelmiaan virkaveljilleen, arkkienkeleille Mikaelille ja Gabrielille, millaisina hän näkee meidän kuolevaisten moraalisäännöt ja käsitykset Jumalasta, taivaasta ja helvetistä.

Matkakirjeet julkaistiin Yhdysvalloissa vasta vuonna 1962, eläessään Twain ei niitä rohjennut julkaista.

Janne Pellisen sovituksena kadotetun paratiisin myytti avautuu moneen suuntaan. Sanoisiko napakymppi!