Luonnontieteilijöiden parissa vallitsee kiistaton näkemys, jonka mukaan käynnissä on maapallon historian kuudes sukupuuttoaalto. Lajeja tuhoutuu lopullisesti nyt jopa tuhat kertaa nopeammin kuin normaalisti. Voimakkuudeltaan nykyinen, ihmiskunnan aiheuttama fossiilisten polttoaineiden ja teknologian voimin aikaansaatu sukupuuttoaalto näyttää olevan permikauden tuhon kaltainen. Tuolloin, 257 miljoonaa vuotta sitten, joukkotuhossa kuoli 96–98 prosenttia kaikista eliölajeista. Nyt toislajisten Maan asukkaiden ja ekosysteemien tuhoaminen ja ilmaston romahtaminen uhkaa myös ihmistä, Maan historiassa nuorta, vain noin 300 000 vuotta vanhaa lajia. Ihminen on suuri, toisenvarainen nisäkäs. Meidän kaltaisemme otukset eivät aikaisemmissa joukkosukupuutoissa ole olleet kovinkaan vahvoilla.
Maapallon elonkehän tuhoutuminen – elonkirjon hiipuminen – ei kuitenkaan näytä horjuttavan uskoa teknologiaan ja kapitalismiin. Kapitalistiset toimintamekanismit ovat kiinnittyneet yhteiskunnalliseen arvontuotantoon, järjestäytymiseen ja politiikkaan niin syvälle ja tiukasti, että kaikesta vastakkaisesta evidenssistä huolimatta teknologisen kehityksen ja talouskasvun niihin liittyvän tuotannon ja kulutuksen lisäämisen uskotaan ratkaisevan niin sosiaaliset kuin ekologiset ongelmamme. Vauraissa yhteiskunnissa – joissa talouden luulisi jo olevan tarpeeksi suuri ja ihmisten elintason riittävä – hehkutetaan vihreää kasvua, puhdasta teknologiaa ja kestävää kuluttamista.
Kaiken hypetyksen alle hukkuvat tutkijoiden varoitukset siitä, että vaikka ihmiskunnan aiheuttaman ympäristökuormitus saataisiin nollattua sormia napsauttamalla (mikä on täyttä utopiaa), meillä olisi vain muutama vuosikymmen aikaa ratkaista bruttokansantuotteella mitatun talouskasvun aiheuttaman ympäristötuhon ongelma. Siksi teknologiset innovaatiot eivät itsessään meitä pelasta, vaan voivat johtaa hankaliin polkuriippuvuuksiin ja elonkehän tuhoutumisen kiihtymiseen. Rajaton kasvu rajallisella planeetalla on täysi mahdottomuus ja vie tuhoon. Teollisten yhteiskuntien kestävyysmurros on suuressa vaarassa epäonnistua, ellei kasvutalouden rakenteisiin puututa.
Suhteellisesta irtikytkennästä talouskasvun ja luonnon tuhoamisen välillä on hyvin vähän näyttöä, absoluuttisesta ei ollenkaan. Jevonsin paradoksin mukaan tuotannon energiatehokkuus johtaa kilpailuun ja voitontavoitteluun perustuvassa talousjärjestelmässä alentuneiden tuotantokustannusten myötä tuotannon lisäämiseen markkina-aseman vahvistamiseksi. Tuotannon lisääminen puolestaan merkitsee kulutuksen kasvua ja elonkehän turmelemista. Tähän ratkaisuksi on ehdotettu tavaratuotannon korvaamista palvelutuotannolla, joka usein virheellisesti mielletään aineettomaksi. Jos aineetonta kasvua olisikin, sen mahdollisuudet olisivat riittämättömät estämään ympäristökatastrofin kiihtymistä. Velkaperustainen rahajärjestelmä ja yhteiskuntien ansiotyöriippuvuus ylläpitävät talouden kasvupakkoa.
Tarvitaan kokonaisvaltaista talousajattelua
Valtavirtaista uusklassinen taloustieteeseen perustuvaa uusliberalistista talouspuhetta tarjotaan ainoana vaihtoehtona, vaikka uusklassinen taloustiede itse asiassa kuvaa vain nykyisen talousjärjestelmän piirteitä ja sen sisäisiä lainalaisuuksia. Se on kykenemätön korjaamaan kriisiytyvää, elämän edellytyksiä tuhoavaa ja epätasa-arvoa sekä inhimillistä ja ei-inhimillistä kärsimystä lisäävää globaalia, kapitalistista markkinataloutta. Tuhovoima on kapitalismin sisäsyntyinen ominaisuus. Kapitalismia ei voi korjata. Systeemin säätäminen, kapitalismin haittavaikutusten vähentäminen, ei riitä.
Tässä tilanteessa pitää taloutta ja inhimillistä toimintaa ylipäätään alkaa järjestää aivan uudenlaisten mallien ja periaatteiden mukaan. Talous pitää palauttaa demokraattisen politiikan välineeksi. Kasvun sijaan tulee painottaa taloudellisen toiminnan merkitystä ihmisten ja muiden Maan asukkaiden hyvinvoinnille. Tarvitsemme vallan hajauttamista, ja aluetalouksia, jotka on suunniteltu uudistaviksi ja jakaviksi niin, että kaikkien ihmisten tarpeisiin voidaan vastata planeetan kantokyvyn rajoissa. Tällöin puhutaan planetaarisesta hyvinvoinnista.
Uusi talousajattelu on luonteeltaan systeemistä ja holistista. Sen pohjalta voidaan tehdä ekologista, feminististä, institutionaalista, käyttäytymistieteellistä ja kompleksisuusteorioihin liittyvää taloustiedettä. Silloin talous merkitsee paljon enemmän kuin vain BKT:lla mitattavaa rahataloutta. Se on elämää ylläpitävää ja kilpailun sijaan yhteistyötä korostavaa toimintaa, joka ei pyri voiton maksimointiin lyhyellä aikavälillä, vaan vahvan kestävyysajattelun mukaisesti planetaariseen hyvinvointiin demokratiaa lisäämällä. Vallan keskittämisen sijaan se pyrkii vallan hajauttamiseen.
Uusia, kasvuun perustumattomia talousmalleja tutkitaan parhaillaan maailmanlaajuisesti. Esimerkiksi viime keväänä Euroopan parlamentin Beyond Growth -konferenssi kokosi yhteen yli 7000 tutkijaa, poliitikkoa ja kansalaisaktivistia pohtimaan kasvuun perustumattoman talouden organisointitapoja. Uutta talousajattelua edustavat jo nyt esimerkiksi yhteiskunnallisten ongelmien ratkaisuun osallistuvat, voittoa tavoittelemattomat yritykset ja sekä ekologiset osuuskunnat. Sitä edustaa myös pyrkimys edistää universaalin ja vastikkeettoman perustulon käyttöönottoa ja valtion oikeutta luoda uutta rahaa yksityisten pankkiyritysten sijaan. Näin investoinnin kohteista voitaisiin päättää demokraattisessa prosessissa. Nykyisellään liikepankit rahoittavat yhä esimerkiksi investointeja fossiilisiin polttoaineisiin, koska se on tuottavaa. Viime vuonna fossiiliyhtiöitä rahoitettiin maailmassa edelleen 673 miljardilla Yhdysvaltojen dollarilla.
Ympäristökatastrofin hillitsemiseen ja sopeutumiseen sen oloissa elämiseen tarvitsemme kyllä investointeja ympäristöystävällisempien teknologioiden ja kiertotalouden kehittämiseen kohti kasvuun perustumatonta hyvinvointitaloutta, mutta se merkitsee voiton tavoittelusta luopumista ja keskittymistä perustarpeiden tyydyttämisen takaavaan toimeen tulemiseen kaikille. Kokonaisuudessaan teollista tuotantoa ja resurssien kulutusta on vähennettävä, ja välttämättömyyshyödykkeet on tuotettava kestävällä tavalla. Tarvitsemme talouden demokratisointia, uusia yhteistyön muotoja ja sitä, että yhteiskunnat ottavat päämääräkseen elämän suojelun ja planetaarisen hyvinvoinnin edistämisen. Toimeen tulemisemme on koko ajan kytkeytynyt muiden lajien hyvinvointiin ja menestymiseen. Niin on jatkossakin. Ihmiskunnan kohtalo on sidottu toisten lajien kohtaloon.
Kirjoittaja on vasemmistoliiton jäsen Tampereelta.
III
Demokratiaklubi Kumppanuustalo Arttelissa parillisten viikkojen maanantaina klo 19–21. 4.3. Kapitalismin suuri illuusio -kirjan kirjoittajat Riina Tanskanen ja Samu Kuoppa alustavat keskustelua aiheesta Kapitalismin ja demokratian vastakkaiset logiikat.