Suomalainen ja tamperelainen tekstiiliteollisuus koki globaalin kohtalon, kun se 1990-luvulla poistui halvan työvoiman maihin. Teollinen Tampere oli kuin lihamylly, se jauhoi parisataa vuotta rakennemuutosta. Mylly veti maaseudun köyhiä Tampereelle ja antoi vähintään varauksellisen lupauksen elintason noususta.
Tampere kasvoi ja kutoutui 1800-luvun alusta lähtien tekstiiliteollisuuden ympärille. Verkatehtaan toiminta alkoi vuonna 1859, Jokioisissa tehdas oli aloittanut jo vuonna 1797. Suomen Trikoon perusti aikansa suomalainen mahtimies Alfred Kordelin 1900-luvun alussa ja vuodesta 1937 lähtien yhtiöllä oli oma tehdas myös Pyynikillä.
Skotlantilainen James Finlayson aloitti teollisen toiminnan Tampereella vuonna 1820. Alun vaikeuksien jälkeen Finlayson siirtyi puuvilla- ja villalangan kehruuseen 1828. Vuodesta 1836 lähtien uudet omistajat investoivat runsaasti ja toivat tuon ajan modernia tekniikkaa Tampereelle. Monien vaiheiden jälkeen tuotanto loppui Tammerkosken partaalla vuonna 1996.
Huumorilla selvittiin
Tampereen tekstiiliteollisuuden historiaa ei ole juurikaan käsitelty työntekijöiden arjen näkökulmasta. Tätä puutetta paikkaa Jarmo Järviön ja Seppo Tallin kokoama teos Tekstiili toi leivän, elämä ilot ja surut – Muistelmia tamperelaisen tekstiiliteollisuuden tehdassaleista, taukopaikoilta ja työväen vapaa-ajalta.” Teoksen toimitti painokuntoon Tapio Furuholm ja kustansi Kutomotyöläisten Säätiö sr.
Jarmo Järviö ja Seppo Talli lähettivät puolentoistasataa kirjettä henkilöille, joiden he arvelivat auttavan kirjan aineiston hankkimisessa, eli kertomalla työelämästä mieleen jääneitä omia muistoja.
He saivat kosolti vastauksia, eikä kaikkia halukkaita voitu pyytää haastateltavaksi, koska materiaalia kertyi riittävästi:
– Mielenkiintoista oli havaita, että vaikka haastateltava oli verbaalisesti lahjakas, muistelijaksi hänestä ei välttämättä ollut. Henkilöistä, joista puhumme omilla nimillä, heidän kohdallaan olemme pyrkineet totuuteen. Tekaistujen nimien kohdalla tarina on jonkun ihmisen subjektiivinen muisto, osassa on hopeoitu tai ruosteinen reunus.
– Teksteissä emme halua loukata ketään henkilöä tai tuottaa hänelle mielipahaa. Jos joku kuvittelee tietävänsä, kuka on tarinan henkilö, hänelle sanomme: pidä ihmeessä mielipiteesi, Järviö ja Talli kertovat kirjan kokoamisen metodeistaan.
Muisteluissa nousee esiin monia rosoisia persoonallisuuksia, hupaisia sattumia ja kommelluksia. Huumori on ollut oivallinen selviytymiskeino kiperissäkin tilanteissa vaikkapa silloin, kun on työnjohdon kanssa napitettu vastakkain ja suu on pitänyt laittaa niin sanotusti säkkiä myöten.
Hilavitkutin ja haukkaava hippi
Kirjassa havainnollistetaan pärekori-vertauksella, mitä kutominen on. Pärekorissa vaakapäre menee joka toinen kerta pystypäreen päältä, ja joka toinen kerta sen alta. Pystypäre menee päinvastoin: ensin vaakapäreen alta ja sitten päältä. Tämä on kutomista yksinkertaisimmillaan.
Kutomoslangia kirjassa esitellään viiden sivun verran. Kirjan tekijöiden mukaan kutomon slangi ei poikkea muusta suomen kielestä, jossa sanojen sisältö muuttuu ja muotoutuu ajan kuluessa. Tänään sama slangisana voi tarkoittaa eri asiaa kuin eilen. Jossain vaiheessa koko sana katoaa, jos sille ei ole käyttöä.
Esimerkiksi hilavitkutin on kuteen kiristäjä, haukkaava hippi on kaksi erillistä loimenpäätä, jotka solmukone liittää yhteen, sekä solmukoneen osa. Viiksi on kuteen ohjain ja vohveli tuotteessa oleva laatuvirhe. Raamattu on luojan ohjekirja.
Voittoihin on pyrittävä
Järviön ja Tallin kokoamassa teoksessa pääosassa ovat muutaman ammattiosaston aktiivit ja osastojen jäsenet. Teoksessa käsitellään Tampereen tekstiiliteollisuutta pääosin 1970-luvulta 1990-luvulle. Tuolloin työläisten edunvalvonta eli Suomen historiassa parhaita vuosiaan. Ammattiosastoissa oli paljon nuoria, päättäväisiä ihmisiä. Onnistuttiin ja epäonnistuttiin, kuten elämässä on tapana käydä.
Lokakuun 21. päivänä 2022 Kutomotyöläisten säätiön järjestämässä tilaisuudessa Tampereen työväentalolla vajaa 30 henkilöä keskusteli ay-liikken tilasta ja tulevaisuudesta. Tämän keskustelun tiivistelmä on kirjan lopussa. Keskustelun lopuksi todetaan, että yhtään uudistusta ja parannusta ei ole tullut kansan suurelle enemmistölle anelemalla tai rukoilemalla. Voimaa pitää olla, jos on vaatimuksiakin:
– Per aspera ad astra, sanoi Halmeen Aatu ennen ampumistaan. Eli vaikeuksia varmasti on, mutta voittoihin on pyrittävä.
Tätä teosta voisi luonnehtia hieman kuluneella sanonnalla, että teoksen tarinat lähtevät oikeasti lattiatasolta, kuvaavat kaunistelematta tehdaselämää sellaisena kuin se arkisen hyörinän keskellä on. Hieno kulttuuriteko!
Jarmo Järviö ja Seppo Talli: Tekstiili toi leivän, elämä ilot ja surut – Muistelmia tamperelaisen tekstiiliteollisuuden tehdassaleista, taukopaikoilta ja työväen vapaa-ajalta. Toimitustyö: Tapio Furuholm. Kutomotyöläisten Säätiö sr. 2024. 171 sivua.