Kalle Make, tuo parrakas profeetta, heräsi yllättäen haudastaan. Ei siksi, että proletariaatti olisi vihdoin noussut, vaan koska hänen haudastaan oli muodostunut pyhiinvaelluskohde, jonka ympäristössä kasvaa mitä kauneimmat saarnet ja jonka luokse pääsemiseen tarvitsee suorittaa verotuksellisesti optimoitu sisäänpääsymaksu hautausmaalle. Hän nousi ylös, ravisteli multaa takistaan ja päätti lähteä katsomaan, mitä Suomen kansalle kuuluu vuonna 2025.
Presidenttiehdokas käy Ikeassa leipäjonossa
Ensimmäisenä päivänään Kalle Make saapui ekologisesti huomioon ottaen linja-autolla, vaikka matkassa hieman kauemmin kestikin. Helsinkiin saavuttuaan hän huomasi heti, että kansa seisoi jonoissa. Hän ilahtui hetkeksi ja huudahti:
– Ah, kollektiivinen solidaarisuus elää!
Kunnes hän huomasi, että kyseessä ei ollut vallankumouksellinen mielenosoitus vaan leipäjono. Leipäjono vuonna 2025, maassa jossa jääkaapit ovat älykkäämpiä kuin osa ministereistä. Hän avasi puhelimensa, kyllä, haudasta heränneellä Makella oli tietenkin älypuhelin, ja luki uutisia:
– Hallitus leikkaa asumistuesta, opintotuesta, työttömyysturvasta ja mielenterveyspalveluista. Säästöä syntyy, mutta ihmiset itkevät.
Kalle Make hieraisi otsaansa.
– Ah, klassinen kapitalistinen logiikka: ensin leikataan kansalta siivet, sitten moititaan heitä siitä, etteivät lennä.
Kalle Make päätti tutkia hallituksen kokoonpanoa. Hän huomasi, että ministereitä yhdisti yksi asia: he olivat kaikki käyneet ideologisen Ikean, josta he olivat ostaneet ”Markkinatalous MAXIMUS” -hyllyn. Se sisälsi seuraavat osat:
– Yksi kappale ”leikkaa ja usko loputtomaan kasvuun” -mantraa
– Kaksi kappaletta ”syyllistä köyhää, palkitse rikkaita” -logiikkaa
– Yksi ohjekirja, jonka kirjoittaja oli unohtanut, että ihmiset eivät ole Excel-solujen summia
Kalle Make huudahti:
– Tämä ei ole hallitus, tämä on fasismilla kuorrutettu budjettikalkulaattorin kultti!
Kansa on väsynyt. Opiskelijat syövät nuudeleita, joiden ravintoarvo oli yhtä tyhjä kuin valtiovarainministerin empatia. Työttömät etsivät töitä, joita ei ole, ja mielenterveyspalveluihin pääsi yhtä nopeasti kuin VR:n junalla Rovaniemeltä Hankoon, eli ei ollenkaan. Kalle Make päätyi Piritorille ja piti siellä puheensa:
– Teidän hallituksenne on kuin kapitalismin karaokeilta: kaikki laulavat samoja vanhoja virsiä, mutta kukaan ei kuuntele, mitä kansa haluaa kuulla. Leikkaukset eivät ole talouspolitiikkaa, ne ovat sosiaalista amputointia!
Yleisö taputti. Kuului karjaisu:
– Kalle Make presidentiksi!
Siihen toinen yleisöstä vastasi:
– Ei käy, hänellä on liikaa järkeä.
Ensitreffit Kelassa
Seuraavana päivänä herättyään, Kalle Make pohtii tulevia askareitansa. Hän päättää suuntaa katseensa Suomen sosiaaliturvaan. Hän on juuri palannut kulttuuribudjetin raunioilta joita koko edellisen yön oli silmät tapittaen päntännyt, ja nyt hän kohtaa järjestelmän, joka lupaa turvaa mutta jakaa epätoivoa. Hän päättää lähteä ulos kävelylle raitistamaan huuruisia ajatuksiaan. Pian Kalle Make seisookin Kelan toimiston edessä. Hän katsoo kylttiä, jossa lukee: ”Tervetuloa, jos uskallat.” Hän kurkkaa ikkunasta sisälle tuonne elämän viimeisen oljenkorren kehtoon, nähden sisälle kuinka ihmiset täyttävät lomakkeita, joiden kieli muistuttaa enemmän Kafkaa kuin kansalaispalvelua. Yksi hakemus vaatii 17 liitettä, kolme todistusta ja yhden rukouksen muinaiskreikaksi.
Kalle Make huokaisee:
– Tämä ei ole sosiaaliturva, tämä on byrokratian escape room.
Vuonna 2025 hallitus on päättänyt, että sosiaaliturvaa on liikaa. Leikkauksia on tehty työttömyysturvaan, asumistukeen ja toimeentulotukeen. Ministerin mukaan kannustamme näin ihmisiä ottamaan vastuuta itsestään.
Kalle Make vastaa:
– Jos ihminen ei saa ruokaa, hän ei ota vastuuta, hän ottaa leipää.
Työtön kansalainen kertoo Kallelle:
– Saan 480 euroa kuussa. Se riittää juuri siihen, että voin miettiä, kumpi on tärkeämpää, sähkö vai saippua.
Sairas, mutta ei tarpeeksi sairas. Sairaspäivärahaa saa, jos todistaa olevansa tarpeeksi sairas, mutta ei liian sairas, ettei voisi hakea sitä itse. Kalle Make tapaa henkilön, joka sanoo.
– Minulla on krooninen sairaus, mutta Kela sanoi, että se ei ole riittävän krooninen, vaan enemmän ”kausiluonteinen epäonn”.
Kalle kirjoittaa muistiin: ”Sosiaaliturva, joka vaatii terveyttä saadakseen apua, on kuin sateenvarjo, joka toimii vain auringonpaisteessa.” Asumistukea leikataan, koska ”markkinat kyllä korjaavat tilanteen”. Kalle Make käy vuokrakämpässä, jossa vuokra on 850 euroa ja tuki 280 euroa. Asukas kertoo.
– Markkinat korjasivat tilanteen, nyt asun keittiön kaapissa.
Kalle Make toteaa.
– Kapitalismi tarjoaa valinnanvapauden, valitse maksatko vuokran vai syöt.
Illalla Harjun nuorisotalon portailla, juuri vastapäisestä baarista pilkun jälkeen poistuneena, Kalle Make puhuu taas kansalle.
– Sosiaaliturva ei ole lahja, se on yhteiskunnan velvollisuus. Kun leikataan turvaverkkoa, ei synny säästöjä, syntyy putoamisia. Ja kun kansa putoaa, ei hallitus enää johda, se vain katsoo alas ja ihmettelee, miksi kukaan ei kiipeä takaisin.
Juhlakansa jatkoi keskustelua sivistyneesti Maken puheesta huolimatta, mutta eräs nuorempi nainen tuli kyllä jälkeenpäin kiittämään, samalla kun pyysi tulta hieman oudon näköiseen savukkeeseen, jonka jakoi Kalle Maken kanssa muiden jo poistuttua aamun sarastukseen.
Opintotuki vai opintotuho?
Kalle Make, tuo historian pölyistä noussut yhteiskunta-analyysin mestari, saapui viimeisiksi päiviksi Tampereelle ja huomasi heti jotain outoa: yliopistolla ei ollut enää kahviautomaattia, mutta sen sijaan oli automaatti, joka jakoi ”toivon sirpaleita” ja ”opintotuen rippeitä”. Hän astui sisään luentosaliin, jossa opiskelijat istuivat hiljaa. Ei siksi, että he kuuntelivat, vaan koska he eivät uskaltaneet hengittää liian syvään, jottei opintolaina kasvaisi korkojen mukana.
Kalle Make luki hallituksen tiedotteen: ”Opintotukea leikataan, mutta opiskelijoille tarjotaan mahdollisuus kasvaa vastuullisiksi yksilöiksi ottamalla enemmän lainaa.” Hän nauroi niin, että hänen partansa kihartui.
– Ah, kapitalismin kasvatusoppi: ensin annat nuorelle unelman, sitten myyt sen takaisin korkojen kera.
Opiskelijat olivat velkaantuneita ennen kuin he oppivat, miten Excel toimii. Yksi opiskelija kertoi Makelle.
– Minulla on kaksi tenttiä, kolme työtä ja neljä paniikkikohtausta viikossa.
Make nyökkäsi.
– Hyvä, olet selvästi matkalla kohti tehokasta työelämää.
Kalle Make vieraili peruskoulussa, jossa opettaja esitteli uuden opetussuunnitelman: Oppilas on oman oppimisensa yrittäjä. Kalle Make kysyi:
– Saako hän osinkoja, jos oppii jotain?
Opettaja vastasi:
– Ei, mutta hän voi saada kurinpalautusta, jos ei osaa.
Luokassa oli 32 oppilasta, yksi opettaja ja nolla resursseja. Erityisopetusta sai, jos voitti arvonnassa. Kalle Make kirjoitti taululle:
– Kun koulutuksesta tehdään kilpailua, häviäjiä ei ole vain oppilaat, vaan koko yhteiskunta.
Yliopistot ovat muuttuneet yrityksiksi. Jokaisella laitoksella on oma brändi, oma slogan ja oma sponsorisopimus. Filosofian laitoksella lukee: ”Ajattele vapaasti – kunhan se ei maksa liikaa.” Kalle Make huomasi, että tutkimusrahoitusta sai, jos osasi muotoilla hakemuksen kuin startupin pitchin.
Yksi tutkija kertoi:
– Tutkin yhteiskunnan eriarvoisuutta, mutta sain rahoituksen vasta kun nimesin projektin ’Inequality-as-a-Service’.
Kalle Make piti puheensa koulun käytävällä.
– Koulutus ei ole kuluerä, vaan investointi. Mutta jos investoit vain niihin, joilla on jo pääomaa, kasvatat vain kuilua, et kansaa. Koulutuspolitiikka, joka leikkaa juuriltaan, ei tuota hedelmää vaan homehtuneita haaveita.
Puheen pidettyään Kalle Make katosi jälleen, mutta hänen sanansa jäivät kaikumaan luentosalien seinille, opettajainhuoneisiin ja opiskelijoiden unettomiin öihin.
Viimeisen päivän Mooses
Aamu alkaa jo sarastaa, kun Kalle Make heräilee viimeiseen päiväänsä. Matkaliput linja-autolla ensiksi Tampereelta Helsinkiin ja siitä eteenpäin Varsovan kautta Lontooseen on varattu hyvissä ajoin edellisenä iltana. Kalle Make istuu keittiön pöydän ääressä, kahvi jäähtyy kupissa ja radiosta kuuluu uutisia Gazasta. Hän huokaisee syvään, katsoo ikkunasta ulos ja alkaa puhua, vaikka kukaan ei varsinaisesti kuuntele.
– Tiedätkö, toveri, kyllä tässä maailmassa on menty johonkin aivan vinoon. Gaza… se ei ole enää pelkkä uutisotsikko, se on ihmisten arkea, pelkoa, kuolemaa. Ja me täällä, me katsotaan sitä kuin jotain kaukaista draamasarjaa. Mutta se ei ole Netflixiä, se on todellisuutta. Mä en väitä ymmärtäväni kaikkea, en ole mikään diplomaatti. Mutta sen mä tiedän, että kun lapsi kuolee pommin takia, ei siinä ole enää mitään oikeutusta. Ei uskontoa, ei historiaa, ei politiikkaa, joka sen selittäisi. Se on vaan väärin. Ja sitten me täällä Suomessa puhutaan asehankinnoista, kuin ne olisi jotain tavallisia kauppalistoja. ’Otetaan vähän ohjuksia, pari dronea, ja siihen päälle vielä puolustussopimus.’ Mutta kuka kysyy, mihin ne aseet lopulta päätyy? Kuka kantaa vastuun, jos ne on osa jotain, mikä tuhoaa perheitä tuhansien kilometrien päässä? Mä en halua olla se tyyppi, joka vaan nyökkäilee ja sanoo ”näin se maailma toimii”. Mä haluan olla se, joka sanoo: ”Tämä ei ole okei.” Ja jos se tekee musta idealistin, niin olkoon. Mieluummin idealisti kuin kyynikko, joka ei enää itke, kun näkee lapsen kantavan veljensä ruumista. Ja tiedätkö mikä mua eniten pelottaa? Että me totutaan tähän. Että me lakataan välittämästä. Että Gazasta tulee vain yksi luku historiankirjassa, jonka yli hypätään, koska se on liian raskas lukea. Siinä vaiheessa me ollaan hukattu jotain olennaista ihmisyydestä.
Kahvinsa juotuaan hän kiittää ja poistuu paikalta. Kalle Make ei ole poliitikko, mutta hänen sydämensä sykkii oikeudenmukaisuudelle. Ennen kuin Kalle Make palasi takaisin Highgateen, hän kirjoitti viestin kivitauluun ja jätti sen Eduskuntatalon portaille:
– Kun leikkaatte kansalta toivon, älkää ihmetelkö, jos he leikkaavat teiltä kannatuksen. Kun näette kansan kärsivän, älkää sanoko, että ’markkinat vaativat’. Markkinat eivät itke, mutta ihmiset kyllä.
Niin Kalle Make jätti taaksensa maallisen elämänsä toistamiseen, mutta hänen sanansa jäivät kaikumaan. Ehkä joku kuulee ne. Ehkä ei. Mutta ainakin hän vielä kerran yritti.
Kirjoittaja on Tampereen Vasemmiston 2. varapuheenjohtaja, Tampereen Vasemmistonuorten sekä Hervannan kulttuurimarxistien puheenjohtaja, luottamushenkilö, filosofi ja taiteilija sekä viidennen sukupolven tamperelainen.
