Torstai-iltana Työväenliikkeen kirjastossa Helsingissä väreili kapinallisten kynien henki. Kyseessä oli Kari Sallamaan 610-sivuisen Raoul Palmgrenin elämäkerran julkistamistilaisuus.
Kosmoksen leikkaaja – Raoul Palmgrenin teot ja tekstit (Atrain & Nord) kartoittaa orivesiläisen kruununvoudin pojan tien vasemmiston loistavimmaksi journalistiksi ja työväenkirjallisuutemme historioitsijaksi.
Sallamaata haastatteli Erkki Tuomioja. Illan aikana sivuttiin useita sodanjälkeisen vasemmiston huippu- ja laskuhetkiä. Millainen oli Palmgrenin suhde Tuomiojan isoäitiin Hella Wuolijokeen, presidentti Kekkoseen, Hertta Kuusiseen ja lukuisiin muihin aikansa poliittisiin ja kulttuurisiin merkkihenkilöihin. Mikä Palmgrenin asema on tämän päivän kirjallisuustutkimuksessa. Miten hänen näkemyksiään voisi soveltaa tämän päivän vasemmistolaisuudessa.
Erkki Tuomioja kertoi ensimmäisen Palmgrenin tekstien lukukokemuksensa olleen R. Palomeri-nimimerkillä julkaistun romaanin 30-luvun kuvat.
– Minusta se on avainromaani 1930-luvun henkisen ilmapiirin ymmärtämiseen ja etenkin vasemmiston tuon ajan tilanteen ymmärtämiseen. Tehdessäni K.H. Wiik -elämäkertaa, pääsin haastattelemaan Palmgrenia, Tuomioja kertoi.
Tuomiojan mielestä Sallamaan uusi teos on kattava johdatus Palmgrenin elämään ja hänen vaikutukseensa vasemmistolaisessa työväenliikkeessä.
– Palmgren epäonnistui poliittisesti, hän ei ollut työväenliikkeessä johtotehtävissä, eikä tullut valituksi eduskuntaan. Silti hänen nimensä tulee esiin monissa eri suhteissa sodanjälkeisessä työväenliikkeessä, Tuomioja totesi.
Eurokommunisti ennen aikojaan
Kari Sallamaa kertoi kulkeneensa samoissa jalanjäljissä Palmgrenin kanssa.
– Liityin vuonna 1968 Akateemiseen Sosialidemokraattiseen yhdistykseen. Sen jälkeen siirryin poliittisesti vasemmalle ja liityin SKP:hen, kunnes minut erotettiin puolueesta, kuten Palmgren. Voin ymmärtää hänen kohtaloaan.
Sallamaa korosti, että vaikka Palmgren liittyi sodan jälkeen kommunistiseen puolueeseen, hänestä ei tullut puhdasoppista kommunistia, kuten useimmista muista hänen lähipiirinsä ihmisistä.
– Palmgrenille innoitus tuli Ranskan ja Italian kommunistisista puolueista, jotka toimivat sodan aikana vastarintaliikkeissä. Hän oli eurokommunisti ennen aikojaan. Palmgren ei ollut kovin ihastunut 1930-luvun kommunistityyppeihin, jotka ilmestyivät keskustelemaan tilaisuuksiin aina pareittain kuin apostolit.
Sallamaan mukaan Urho Kekkosen ja Palmgrenin ystävyys alkoi jo vuonna 1945 ja jatkui Kekkosen kuolemaan saakka.
– Palmgren lähetti vuonna 1986 Matti Kekkoselle suruvalittelut: suuri valtiomies on poissa.
Ylpeili positivismillaan
Erkki Tuomioja kysyi, miten nykyisessä kirjallisuustutkimuksessa suhtaudutaan Palmgrenin tuotantoon ja kirjallisiin näkemyksiin.
Sallamaan mukaan elämänsä loppuvuosina Palmgren alkoi jopa ylpeillä positivismillaan, että hän tutkii vain tosiasioita:
– Tosiseikat ovat parasta propagandaa, hän totesi jo 1940-luvun lopulla Armas Äikiälle. Esimerkiksi työläiskirjallisuutta käsittelevät Kapinalliset kynät -teokset ovat lähinnä hakuteoksia. Sen sijaan Kaupunki ja tekniikka sekä vuonna 1994 ilmestynyt Täällä toimitus ovat elävämpää kerrontaa. Valitettavasti ne ovat jääneet Palmgrenin tuotannossa hieman pimentoon.
Sallamaan mukaan Palmgren ei juurikaan muuttunut poliittisesti vuosikymmenien saatossa. Hän oli hyvin kriittinen suhteessa Neuvostoliiton lakkauttamisen jälkeiseen keskusteluun historian lopusta tai uuden vapauden aikakauden koittamisen suhteen.
– Palmgrenin mielestä sosialististen maiden romahdukset eivät olleet vallankumouksia vaan vanhan vallan paluuta.
Vaikka Palmgren oli Sallamaan mukaan hyvin hankala ja särmikäs ihminen, elämänsä loppuun saakka hän säilytti läheiset välit moniin henkilöihin.
– Heitä olivat kuusamolainen muun muassa lakimies Pekka Leppä, Maija Savutie, Tapio Tapiovaara, Aatos Wirtanen, Jarno Pennanen, Risto Hölttä, Yrjö ja Renate Varpio. Peter von Bagh totesi, että vierailu Palmgrenin kotona oli kuin olisi kotiin mennyt, Sallamaa totesi.
