Eduskuntavaalit alkavat pikkuhiljaa tämän vuoden kuluessa lähestyä ja moni vasemmistolainen poliitikko onkin jo virittänyt perustulokeskustelua suuntimana seuraava hallituskausi, jolloin sosiaaliturvajärjestelmän uudistukset todennäköisesti jatkuvat. Seuraava hallitus määrittää pitkälti tämän uudistuspuheen sisällön ja suuntaviivat, joten etenkin vasemmistoliitossa tietenkin toivotaan, että nämä sisällöt eivät sisällä sosiaaliturvan entistä pahempaa heikentämistä ja jopa romuttamista. Kovin kauas ei romuttamisesta, kun tälläkään hallituskaudella ole tultu. Perustulokeskustelun viritteleminen onkin tärkeää ja myös viisasta – vaalien aikana teeman vahvalla haltuunotolla voidaan myös tavoitella uusiakin äänestäjä.
Sosiaaliturvajärjestelmän uudistamispuheissa perustulo on ollut jo pitkään näkökulmana kovasti kaivattu etenkin vasemmistolaisissa konteksteissa. Toteutuessaan perustulo ratkaisisi monen monta ongelmaa – sosiaaliturvajärjestelmän kankeuden, byrokraattisuuden ja myös yhteiskunnalle koituvan ison hintalapun, kun se selkeyttäisi merkittävästi tukien hakemisen prosesseja ja toisi jokaiselle perusturvan talouteen myös yllättävissä tilanteissa, joissa esimerkiksi työttömyys pitkittyy. Toisaalta etenkin vastikkeeton perustulo myös vapauttaisi työkyvyttömät, freelancerit ja muutoin kokoaikaiseen palkkatyöhön kykenemättömät kansalaiset byrokratian rattaista ja avaisi yhä useammalle tien mielekkäämpään elämään. Sipilän hallituksen (2015–2019) toteuttaman perustulokokeilun tulokset toivat viitteitä tähän suuntaan ja myös Irlannissa hiljattain toteutettu perustulokokeilu toi helpotusta etenkin freelancereiden ja muiden epäsäännöllistä työtä tekevien ihmisten elämään.
Haluan kaikesta huolimatta tuoda juuri nyt pöytään hieman toppuuttelevan sävyn huolimatta siitä, että aika, jossa elämme, kaipaa kipeästi rohkeita avauksia ja visioita paremmasta elämästä. Nimittäin vaikka perustulokeskustelu on äärimmäisen tärkeä ja toivoa luovan tulevaisuuden kannalta todennäköisesti välttämätön, teoriapohjainen visiointi ei tuo ratkaisun avaimia tämän hetken akuutteihin pulmiin ja hätään, jonka oikeistohallitus on julmilla päätöksillään aiheuttanut. En yhtään epäile, etteikö vasemmistolaiset puoluetoverit alati pohtisi tätäkin näkökulmaa, mutta muistutus asiasta on paikallaan – jotta voimme todella avata perustulokeskustelua myös päättävissä pöydissä ja arjen politiikassa pelkän tulevaisuusvisioinnin sijaan, kansalaisten akuuttiin hätään täytyy vastata ensimmäisenä.
Oikeistohallitus on leikannut perusturvan euromäärät niin tiukoiksi ja äärimmilleen, että nälkä on palannut Suomeen – ei vain ajoittaisena ilmiönä vaan säännönmukaisena tavallisen arjen piirteenä, josta kärsivät myös lapset ja lapsiperheet. Ruokajonoissa ja asunnottomien tapahtumissa on uutena asiakasryhmänä korostuneet nimenomaan lapsiperheet, joilla elämän edellytykset eivät näissä yhteiskunnallisissa olosuhteissa täyty. Monelle lapselle koulussa tai päiväkodissa saatu ateria voi olla hyvin päivän ainut kunnon ateria. Myös Tampereella ruokajonot ovat pitkiä, asunnottomuuden on todettu uhkaavan jopa kaupungin elinvoimaa ja työllisyystilanne on koko Pirkanmaalla koko Suomen heikoin. Yhteiskunnallisen pahoinvoinnin hintalappu tulee tulevaisuudessa olemaan armoton etenkin, jos lapsiperheköyhyyteen ei päästä akuutisti puuttumaan.
Joten kun virittelemme perustulokeskustelua, poliittisessa keskustelussa ja myös lähestyvien vaalien nostoissa tulee huomioida ensisijaisesti se, miten lisääntyneeseen hätään ja pahoinvointiin päästään vastaamaan ensi hallituskaudella. Vasemmistoliiton on laitettava vaaleissa kaikki peliin, jotta puolue saa riittävän vahvan mandaatin vaatia köyhyyteen tiukasti tarttuvia sosiaalipoliittisia toimia. Tämä tarkoittaa sitä, että uuden hallituskauden alkaessa prioriteettilistan kärjessä tulee olla heikoimmassa asemassa oleviin ihmisiin kohdistuvien sosiaaliturvaleikkausten peruminen ja sosiaalitukien palauttaminen vähintään entiselle tasolle. Vasemmiston on oltava valmis vaatimaan, että etenkin asumiseen ja toimeentulotukeen kohdistuneet epäinhimilliset leikkaukset on peruttava täysimääräisenä sekä myös tarkistettava näiden tukien tasoa vastaamaan elämisen kustannuksien nousua.
Olen toki siinä määrin realisti, että vaalien jälkeen puolue ei edes kovista vaatimuksista huolimatta välttämättä saa kaikkea haluamaansa läpi. Tästä huolimatta on yritettävä – perustulovisiointia on mahdollista viritellä milloin tahansa ja myös vaatimuksien ohella, mutta lasten, nuorten ja perheiden hätä ei odota. Lapsiperheköyhyydestä tuotetusta tutkimuksesta tiedämme, että köyhyys näkyy konkreettisesti lasten aivokuvissa, voi vaikuttaa jopa peruuttamattomasti lapsen kehitykseen ja myös altistaa sille, että lapsi kasvaa nuoreksi ja aikuiseksi, joka perii vanhempiensa köyhyyden. Perustulokeskustelun virittely vaatii myös isompaa kansansuosiota ja kiinnostusta, jota on vaikeampi herättää, jos kansalaiset pystyvät keskittymään vain arjessa sinnittelemiseen ja selviämiseen.
Joten toverit, puhukaamme perustulosta ja puhukaamme hyvin, mutta ei unohdeta heitä, joille me politiikassa ensisijaisesti työskentelemme – heidän tarpeensa tulevat ensimmäisenä.
Kirjoittaja on vasemmistoliiton varavaltuutettu Tampereen kaupunginvaltuustossa.
III
Valtuustokolumneissa vasemmistoliiton Tampereen valtuustoryhmän jäsenet kommentoivat kuntapolitiikkaa ja ajankohtaisia poliittisia aiheita.
Hyvä kirjoitus!
Taantumukselliset tulevat kyllä tiukasti vastustamaan koko perustuloajatusta, mutta vain pelkällä tunnepohjaisella panikoimisella. Siitä syystä, että liiankin moni ”aateveli” tulisi sen myötä putoamaan pois mehevänlihavalta virkapaikaltaan. Se on: byrokratia loppuisi.
Ja siitäkin älämölö nousisi, etteivät nämä enää kykene simputtamaan hallintoalamaisiaan, miten mielivät ikinä tehdäkään.
Nykysysteemi tarjoaa liiankin helpon mahdollisuuden jopa ottaa joltakin onnettomalta (vääränlaiseksi ”tuomitulta” tai oikeamminkin arvotetulta) kokonaan pois elämisen oikeudetkin!!!
Muistanette, että Sipilän aikainen perustulokokeilu pistettiin äkisti poikki, vaikka se oli ehtinyt toimivuutensa näyttää!