Aluevaltuutettu Sami Ahola (SDP) toi ansiokkaasti esille Akaan Seudussa (11.2.2026) sen, että Pirkanmaan hyvinvointialueen (Pirhan) toimintaa määrittää tavoite talousalijäämän kattamisesta.
Tämä on totta. Tiukka talouskurin linja on tarkoittanut muun muassa lukuisia henkilöstöä kuormittaneita YT-neuvotteluita sekä pirkanmaalaisten palveluista karsimista.
Olemme lentopallotuttuina Sampan kanssa sopineet, että aluevaltuustoasioissa saa sparrailla yli puoluerajojen. Otan siksi asiakseni nyt tarkentaa ja jatkaa joitakin hänen pohdintojaan Pirhan tilanteesta.
Olen itse seurannut tilannetta vajaan vuoden paitsi aluepoliitikkona, myös sosiaali- ja terveyspalveluiden poliittisen talouden tutkijana ja asiantuntijana. Meno on sanalla sanoen kovaa. Pirhassa, kuten muillakin hyvinvointialueilla, ollaan säästämässä hyvinvointivaltiota kuoliaaksi.
***
Ahola kysyy kirjoituksessaan, miksi säästöjä on tehty. Samalla hän toteaa, että muutos on ollut tarpeen. Hänen mielestään palveluita tehostamalla on mahdollista turvata palvelut myös harvaan asutuilla alueilla. Tämä ei valitettavasti aivan pidä paikkansa.
Sosiaali- ja terveydenhuolto ja pelastuspalvelut ovat aloja, joissa riittävät ja oikea-aikaiset palvelut vaativat ihmisten tekemää ruumiillista työtä ja kasvokkaisia kohtaamisia. Tällaisilla aloilla palveluita ei voida loputtomiin tehostaa laadun ja henkilöstön kärsimättä ja ilman, että syntyy kalliita epäsuoria kustannuksia toisaalla. Tämä piste on monella palvelulinjalla Pirhassa jo saavutettu.
Toisin kuin Ahola väittää, tehostamisella ei myöskään taata reuna-alueiden palveluiden säilymistä. Tehostamistoimet usein tarkoittavat palveluiden keskittämistä, eli käytännössä lähipalveluiden vähenemistä nimenomaan reuna-alueilla. Tätä se on tarkoittanut Pirhassa jo nyt, ja tulee suurella todennäköisyydellä tarkoittamaan myös jatkossa.
On harhaanjohtavaa, jos poliitikko sitoutuu samanaikaisesti sekä sote- ja pelastuspalvelujen tehostamiseen, että riittävien palveluiden puolustamiseen reuna-alueilla. Kun molempia ei voi saada, täytyy valita – ja kertoa valinta äänestäjille suoraan.
Vastaukseksi ei riitä, että hallintoa tehostetaan ja palveluita digitalisoidaan. Hallinnon tehostamisella saatavat säästöt kun ovat melko pieniä, ja digitalisoidut etäpalvelut taas yleensä tarkoittavat nimenomaan lähipalveluiden katoamista reuna-alueilta. Eikä toiminta edes välttämättä tehostu välimatkojen kasvaessa.
***
Ahola ihmettelee kirjoituksessaan, miksi säästökuurilla on ollut niin kiire. Tämä on olennainen kysymys, jota ovat tuskailleet aluevaltuutetut kautta Suomen ja yli puoluerajojen. Ahola ei kerro syytä, mutta minäpä kerron: Syy löytyy laista sekä hallituspuolueista.
Hyvinvointialueiden rahoituslaki määrää, että alueiden tulee kattaa kunnilta ja sairaanhoitopiireiltä perimänsä alijäämät vuoden 2026 loppuun mennessä. Sote-talouden asiantuntijat ovat olleet jo pitkään sitä mieltä, että tehtävä on mahdoton toteuttaa taloudellisesti ja inhimillisesti kestävällä tavalla.
Orpon hallitus on kuitenkin kieltäytynyt antamasta hyvinvointialueille lisäaikaa talouden tasapainottamiseen. Se on vaatinut hyvinvointialueilta myös lisäsäästöjä, eikä hyvinvointialueiden valtion rahoitusta ole kasvatettu riittävästi suhteessa palvelutarpeen kasvuun.
Perustuslain 19 pykälän mukaan julkisen vallan – eli viime kädessä valtion – tulisi turvata ”jokaiselle riittävät sosiaali- ja terveyspalvelut ja edistettävä väestön terveyttä”, sekä oikeus riittävään perustoimeentuloon. Tämä ei Suomessa tällä hetkellä toteudu.
Käytännössä hallituksen vaatimus rahoituslain noudattamisesta onkin asettanut hyvinvointialueet tilanteeseen, jossa täytyy valita, rikotaanko perustuslakia vai rahoituslakia. Pirhassa on valittu rahoituslaki, mutta hyvin ei mene niilläkään alueilla, jotka ovat pistäneet vastaan, pyrkien valitsemaan perustuslain. Suosittelen tutustumaan esimerkiksi Etelä-Karjalan tilanteeseen.
Ensi kevään eduskuntavaaleissa tullaan ratkaisemaan, onko samaa ja vielä kovempaa menoa luvassa myös tuleville vuosille.
Vasemmistoliittoa lukuun ottamatta kaikki eduskuntapuolueet ovat sitoutuneet velkajarruun, eli 8–11 miljardin euron sopeutustoimiin tulevan hallituskauden aikana. Vertailun vuoksi mainittakoon, että Orpon hallitus on sopeuttanut taloutta noin 3,5 miljardilla.
Velkajarruun sitoutuneet puolueet siis tähtäävät yli kaksinkertaisiin sopeutustoimiin nykyhallitukseen verrattuna. Jos tähän mennään, meno tulee olemaan hyvinvointialueilla melkoisen paljon kovempaa kuin nyt. Hyvinvointivaltiosta ei tule jäämään mitään jäljelle.
Tähän on velkajarrun myötä valitettavasti sitoutunut myös Sami Aholan puolue sosialidemokraatit. Tiedän sote-taloudesta ammattini puolesta varsin paljon, ja minun on mahdotonta ymmärtää, miten linja sopii yhteen reuna-alueiden sote-palveluiden puolustamisen kanssa.
Kun kaikkea ei voi saada, täytyy poliitikonkin valita. Olisi äänestäjien kannalta tärkeää, että valinta kerrotaan ääneen, realistisesti ja totuudenmukaisesti.
Ensi eduskuntavaaleissa valinta tehdään velkajarrun ja hyvinvointivaltion välillä.
Sinä päätät.
Kirjoittaja on vasemmistoliiton varavaltuutettu Pirkanmaan hyvinvointialueella, Pirhan tarkastuslautakunnan jäsen, vasemmistoliiton aluevaltuustoryhmän varapuheenjohtaja sekä tutkija ja yrittäjä.
