Miten työttömät ja Ahon hallitus kokivat 1990-luvun laman

Ville Yliaska: Laman kokemukset – 1990-luvun laman kokemushistoriaa, Vastapaino 2025.

Miten Harri Holkerin hallituksen ylistämän hallitun rakennemuutoksen kokivat 1990-luvun laman runtelemat yli puoli miljoonaa työtöntä, joilta holtiton oikeistolainen politiikka rikkoi menneisyyden, nykyhetken ja tulevaisuuden?  

Tätä kuvaa Lapin yliopiston yliopistonlehtori Ville Yliaska kirjassaan Laman kokemukset – 1990-luvun laman kokemushistoriaa (Vastapaino 2025).

Tiistaina Yliaska keskusteli kirjastaan Teatteri Telakalla historian professori Pirjo Markkolan kanssa.

Kirjan pohjana ovat työttömien tarinat lamavuodelta 1993, kolmen suurimman puolueen eduskuntaryhmien pöytäkirjat, Ahon hallituksen pöytäkirjat sekä keskustelut eri medioissa.

Kirjan lukemisen jälkeen jää pohtimaan, miksi Suomen oikeisto ei halunnut oppia mitään 1990-luvun virheistään, vaan riemuiten toistaa niitä, ensin Juha Sipilän hallituksen ja nyt Petteri Orpon hallituksen toimesta.

Isänmaa hylkäsi

Yliaska kertoi aluksi halunneensa tutkia 1990-luvun alun uuspatriotismin nousua. Vaikuttiko se laman aikana siihen, että työttömät korostivat isänmaallisuuttaan aikaisempaa enemmän:

– Näin ei kuitenkaan ollut. Päinvastoin ihmiset kokivat, että isänmaa oli hylännyt sekä heidät että ne arvot, joita puolustettiin vuosina 1939–45. Lama romutti periaatteen, että aina tekevälle työtä löytyy ja työttömyys on ihmisen oma vika.

Yliaskan mukaan laman alkaessa harva ajatteli, että työttömyys osuisi omalle kohdalle. Joukkoirtisanomiset kuitenkin muuttivat nopeasti tilanteen. Enää ei viety vierestä, kuten ennen tansseissa, vaan irtisanomislappu osui yhä useamman kohdalle.

Pääministeri Esko Aho oli kuitenkin toiveikas. Puhuessaan (11.6.1991) Rintamamiesveteraaniliiton tilaisuudessa, hän näki laman kansalliseksi testiksi, jossa suomalaisten hyvät ja aidot arvot nousisivat uudelleen pintaan. Ahon mukaan laman oli aiheuttanut suomalaisten arvojen rappeutuminen:

– Suomen on palattava kestävän kehityksen aakkosiin: työnteon, yrittämisen ja säästämisen kunnioittamiseen. Meidän on palattava niihin yksinkertaisiin peruslähtökohtiin, jotka teidän sukupolvellenne ovat olleet itsestään selviä ja luonnollisia. Viime vuosien taloudellisessa nousuhumalassa nämä perustotuudet kovin monelta unohtuivat, Aho maalaili.

Oikeistolainen vallankumous

Työttömät pitivät kasinokeinottelijoita ja pankkeja laman syyllisinä. He eivät voineet ymmärtää pankkitukea, jota annettiin samaan aikaan, kun kaikkialta muualta leikattiin. Kysyttiin, miksi pankit pelastettiin, mutta työttömiä ei:

– On tapahtunut oikeistolainen vallankumous, päättäjät ovat kovia ja sydämettömiä, ollaan luomassa paaria-luokkaa hinnalla millä hyvänsä. Aikaisemmin olen pelännyt punaista vallankumousta, mutta se tulikin toiselta suunnalta. Pankkitukirahalla olisi voitu elvyttää. Poliitikot pitävät rahan puolta.

– Toisinaan tuntuu, että tämä kaikki pöllöily on tarkoituksellista politiikkaa: puretaan hyvinvointivaltio, köyhdytetään kansalaiset niin saadaan taas aikaan vuosisadanalun luokkajako: valtaa pitävät kapitalistit, jotka pitävät huolen vain omista eduistaan ja potkivat päähän köyhiä kansalaisia. Sekä teettävät töitään puurolautasella ympäri vuorokauden.

Yliaskan mukaan työttömäksi jääneen henkilön ensituntemukset olivat tunne joutumisesta B-luokan kansalaiseksi, jolla ei ollut enää roolia tässä yhteiskunnassa. Toiseksi työttömyys synnytti epämääräisiä tunteita niitä kohtaan, jotka saivat pitää työpaikkansa:

– Kyselevät sukulaiset ja tuttavat koettiin rasitteeksi. Identiteetin menetys johti aluksi kotiin omiin oloihin vetäytymiseen. Samalla huomattiin, miten suuri merkitys työllä oli omassa elämässä. Työttömistä tuli oman elämänsä sosiologeja. Ajatus, että tekevä aina työtä löytää alkoi paljastua suureksi valheeksi. Yhteiskuntasopimus sanottiin irti ja arvomaailma muuttui.

Filosofit kansakunnan asialla

Politiikan tasolla työttömyyteen tottumista vastustettiin ankarasti ja ryhdytiin korostamaan yrittämistä. Samalla paljastui, mihin ideologiaan yhteiskunnallinen alistaminen tukeutui. Poliitikot käynnistivät ankaran protestanttisen työetiikan puolustuskampanjan:

– Esko Ahon hallitus teetätti syksyllä 1993 filosofeilla selvityksen kansakunnan henkisestä tilasta. Työryhmän vetäjä Ilkka Niiniluoto yritti antaa hallitukselle aiheesta kokonaisnäkemyksen, mistä kansakunnan kenkä puristi, mikä mieliä eniten hiersi. Jokainen työryhmän jäsen sai kirjassa esittää asiasta oman näkemyksensä.

Niiniluodon mukaan poliitikot tulkitsivat oman avuttomuutensa kansan henkiseksi lamaksi. Tätä näköalattomuutta ei voinut erottaa taloudellisesta lamasta. Henkisen laman poistamista hankaloitti se, ettei mitään hyvinvointivaltion tai nationalismin tapaista suurta kertomusta ollut enää tarjolla, kun hyvinvointivaltiota purettiin kovalla kiireellä ja vielä kovemmalla kiireellä oltiin liittymässä EU:n. Ainoaksi lääkkeeksi osoittautui itsekkäistä ryhmäeduista luopuminen ja reilu kumppanuuden henki.

Ruokolahden leijona

Esko Ahon hallitus oli kuin veljemme merellä myrskyävällä. Kriisiskesänä 1992 uutisotsikot täyttyivät eri alojen konkurssiaalloista. Lama vähensi kesän ulkomaanmatkoja 60 prosenttia, mikä johti matkayhtiöiden konkursseihin. Työttömien määrä kasvoi 400 000:een. Pankkien tappioista puolet tuli asuntomarkkinoiden romahduksesta. Tallinnassa virolaiset ja venäläiset joukot ajautuivat heinäkuussa tulitaisteluihin. Juhannuksena kansalaiset havaitsivat Ruokolahdella leijonan. Mikään ei ollut niin kuin silloin ennen.

Kriisikesä lisäsi spekulaatioita hallituspohjan laajentamisesta. Tämä olisi kuitenkin merkinnyt Kokoomuksen ja Keskustan julkista tunnustamista, ettei Suomea voitu hallita ilman SDP:tä. Pertti Salolainen vetosi muihin kokoomuslaisiin sillä, että hän oli ollut eduskunnassa 23 vuotta, joista 17 oppositiossa:

– Nyt kun olemme päässeet hallitukseen toteuttamaan porvarillista politiikkaa meidän ei tule sieltä lähteä pois… (sotkemasta asioita loppuun saakka, jd).

Esko Aho puolestaan vakuutteli keskustan työvaliokunnan ja ministeriryhmän kokouksessa (7.7.1992), että tästä eteenpäin asioiden hoitaminen sujui paljon mutkattomammin ilman SDP:tä. 

Vain oikeistohallitus pystyi viemään Suomessa läpi riittävän suuren rakenneremontin, sillä vain hallituspuolueissa ymmärrettiin, ettei paluuta 1980-luvun lopun kaltaiseen hyvinvointivaltioon enää ollut.

Kepun kansanedustaja Matti Väistö osoitti keskustan eduskuntaryhmän kokouksessa (23.9.1993) tien ulos lamasta. Kansalaisten oli itse työllistettävä itsensä eikä vain huudettava valtiota apuun. Maataloustukiaisia tämä Väistön vaatimus ei koskenut.

Yliaskan kirjan lukemisen yhteydessä voi päivittää myös Orpon hallituksen tekemiset. Niin yhtä köyttä Ahon ja Orpon hallitusten ohjelmat vetävät.

Tervetullut teos nykyisen sekamelskan keskelle kertomaan 35 vuoden takaisesta sekamelskasta.

Tykkää ja jaa artikkelia verkossa